Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry.

STTK suhtautuu kriittisesti aktiivimalliin

Jaa

STTK on ollut mukana valtiosihteeri Martti Hetemäen kymmenen kohdan listan valmistelussa, jonka pohjalta on valmisteltu työttömyysturvan aktiivimalli.

STTK suhtautui alun perin avoimesti aktiivimallin valmisteluun.
- Tarkastelimme Hetemäen kymmenen kohdan listaa kuitenkin kokonaisuutena ja edellytimme tasapainoista kokonaisuutta. STTK asetti aktiivimallin ehdoksi sen, että nollatuntisopimusten työajan vakiintuminen ja työttömyysturvalla opiskelu olisivat edistyneet toivotulla tavalla. Näin ei kuitenkaan käynyt, johtaja Katarina Murto korostaa.

Lopputulos ei ollut kokonaisuutena tasapainoinen ja tämän vuoksi eilen maan hallituksen hyväksymää aktiivimallia STTK ei hyväksy.
- Malli heikentää työttömyysetuuden tasoa 65 maksupäivän jälkeen heillä, joilla edellytetty aktiivisuusvelvoite ei täyty. Se taas heikentäisi työttömän ennestään heikentynyttä taloudellista tilannetta. Ongelmana on myös tasaveroisten palveluiden saatavuus sekä työllistymismahdollisuudet eri alueilla Suomessa.

STTK pitää aktiivimallissa hyvänä omavastuupäivien vähenemistä kahdella.
- Pidämme myönteisenä työttömien aktivointia ja aktiivista työvoimapolitiikka, mutta tarvitsemme enemmän positiivisia kannusteita työn vastaanottamiseen sekä lisäresursseja työvoimapalveluihin, Murto tiivistää.

STTK:n lausunto aktiivimallista.

Lisätietoja STTK:ssa: Katarina Murto, puhelin 050 568 9188.

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry.
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry.
Mikonkatu 8 A, 6. krs
00100 HELSINKI

09 131 521 (vaihde)http://www.sttk.fi

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 17 jäsenliittoa ja noin 505 000 jäsentä. Visiomme on menestyvä Suomi, jossa yhteistyöllä rakennamme maailman parasta työelämää ja hyvinvointia. Olemme työssämme avoimia, oikeudenmukaisia, uudistusmielisiä ja rohkeita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry.

STTK toivoo kehysriihestä lisäpanostuksia osaamisen kehittämiseen ja työllisyysasteen nostoon4.4.2018 11:14Tiedote

STTK mielestä hallituksen tulisi kohdistaa kehysriihen panostukset osaamisen kehittämiseen ja työllisyyden hoitoon. – Hallitukselta kaivataan nyt toimia työikäisten osaamisen päivittämisen helpottamiseksi. Suomi tarvitsee aikuiskoulutuksen kokonaistarkastelua tarjonnan, koulutusmuotojen ja osaamiskokonaisuuksien uudistamisen osalta. Meidän tulisi päästää irti tutkintokeskeisestä ajattelusta ja siirtyä tarkastelemaan osaamisen päivittämistä joustavasti moduulien tai osaamisportfolioiden kautta, Palola korostaa. STTK:n mielestä työpaikoilla tarvitaan kipeästi lisävauhtia osaamisen ja tuottavuuden kehittämiseen. Työelämän kehittämisen puitteet pitäisi luoda lainsäädännöllä. – Vanhat keinot on käytetty loppuun ja nyt tarvitaan jotain uutta. Nykyinen yt-laki ei palvele tarkoitustaan. Sen tilalle tarvitaan parempi, osaamisen, tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kehittämisen mahdollistava lainsäädäntö. Lainsäädännön uudistaminen palvelisi myös paikallisen sopimisen edistämistä käytännössä, Palola

STTK: Nuorten työmarkkina-asemaa vahvistettava, työelämätieto opetussuunnitelmiin22.3.2018 09:16Tiedote

STTK on huolestunut nuorten heikoista työelämävalmiuksista ja esittää työelämätiedon sisällyttämistä opetussuunnitelmiin. - Heikot tiedot ja valmiudet heikentävät nuorten pääsyä työmarkkinoille ja heidän asemaansa siellä. Nuorten työmarkkina-asemaa on vahvistettava jo ennen työelämään siirtymistä ja työuran alussa. Heikot työelämätiedot voivat olla rasite myös työnantajille, johtaja Katarina Murto arvioi. STTK selvitti kansalaistutkimuksella nuorten työelämään liittyviä tietoja ja taitoja. Kysymykset suunnattiin iältään 18-29-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille. Työelämätietojen hankkiminen näyttää tutkimuksen perusteella jäävän pitkälti nuoren omalle vastuulle ja oman aktiivisuuden varaan. - Enemmistö nuorista kokee, että omaan tutkintoon liittyvään opetukseen sisältyi vain vähän tai ei ollenkaan työelämätietoa ja -käytäntöjä. Näin arvioi 55 prosenttia STTK:n Aula Researchilla teettämään kansalaistutkimukseen vastanneista. Varhain opitut kattavat työelämätiedot ovat sekä nuorte

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme