STTK ry.

STTK:n Antti Palola: Ilmastopolitiikalla oltava kansalaisten laaja tuki

Jaa
Parhaillaan Skotlannin Glasgow’ssa pidettävä ilmastokokous COP26 on tuonut ilmastomuutoksen vastaisten toimien tarpeellisuuden ja kiireellisyyden kansainvälisen politiikan ytimeen. Useissa puheenvuoroissa korostettiin oikeudenmukaisen siirtymän tärkeyttä talouden ja yhteiskunnan muutoksessa. Laajasti jaettu näkemys on, että ilman kansalaisten tukea ja tunnetta oikeudenmukaisesta siirtymästä muutos kohti hiilivapaata taloutta ei onnistu riittävän nopeasti.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola korostaa, että jokaisella on vastuu siirtymässä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa.

- Samalla on huolehdittava, että kaikkien ääni kuuluu tässä muutoksessa. Muuten asia uhkaa kaatua kansalaisten vastakkainasettelun lisääntymiseen ja sen myötä populismin nousuun. Myös kansainvälisellä ay-liikkeellä on osaltaan vastuullaan varmistaa onnistunut siirtymä ja palkansaajien asema siinä.

Palola osallistui tänään Helsingissä järjestettyyn COP26 Hub -tapahtumaan.

Siirtymä hiilineutraaliin yhteiskuntaan on toteutettava sosiaalisesti, taloudellisesti ja alueellisesti oikeudenmukaisella tavalla. Se onnistuu, kun työntekijät ovat mukana muutoksessa ja heitä kuullaan eri vaiheissa.

- Koulutus, osaaminen ja jatkuva oppiminen ovat tärkeitä onnistuneen siirtymän työvälineitä. Meidän on jo nyt laajennettava ja syvennettävä työelämässä olevien osaamista, jotta se vastaa paremmin muutoksen aiheuttamiin haasteisiin. Tässä työntekijän muutosturvan kehittäminen on keskeistä, Palola korostaa.

Eri teollisuuden ja talouden alat tulevat kohtaamaan myös lisäkustannuksia siirtymisessä kohti hiilivapaata taloutta. Samalla esimerkiksi puhtaaseen energiaan ja kiertotalouteen liittyvien alojen kasvu antaa paljon mahdollisuuksia kehittyneille teollisuusmaille kuten Suomelle. Työllisyyden osalta tämä johtaa suuriin muutoksiin eri alojen välillä ja myös niiden sisällä. Hyvän työllisyyskehityksen ja oikeudenmukaisen siirtymän varmistamiseksi suomalainen ay-liike on tehnyt ja tekee jatkossakin yhteistyötä muun muassa pohjoismaisten ja saksalaisten ay-järjestöjen kanssa.

Suomella, muilla pohjoismailla ja Saksalla on paljon samankaltaisia haasteita ja mahdollisuuksia ilmastomuutoksen suhteen.

- Maidemme yhteiskunnallinen malli ja sopimisen perinne mahdollistavat muutoksen onnistumisen sekä laajan tuen toimenpiteille. Lisäksi pohjoismaissa ja Saksassa työntekijöiden osallistumismahdollisuudet työpaikkojensa kehittämiseen ja rakennemuutoksen ennakointiin ovat perinteisesti hyvät. Nämä asiat korostuvat siirtymässä, ja niitä tulisi edelleen kehittää myös meillä, Palola muistuttaa.

Lisätietoja: STTK:n puheenjohtaja Antti Palola, puh: 040 509 6030.

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

STTK ry.
STTK ry.
Mikonkatu 8 A, 6. krs
00100 HELSINKI

http://www.sttk.fi

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja noin puoli miljoonaa jäsentä.

Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STTK ry.

Akavan opiskelijat, STTK-Opiskelijat ja SYL: Opiskelijat on nostettava velkakuopasta19.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Akavan opiskelijat, STTK-Opiskelijat ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ovat huolissaan opiskelijoiden velkaantumisesta ja vaativat toimia sen pysäyttämiseksi. Opintolainakanta on reilusti yli kaksinkertaistunut vuoden 2017 opintotuen leikkausten jälkeen. Opiskelijoiden velkakuoppa vain syvenee: vuonna 2022 korkeakoulusta valmistuneilla oli keskimäärin 22 660 euroa opintolainaa, eli noin kolme kertaa enemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. Tammikuussa 2024 opintolainakanta oli jopa 6,2 miljardia euroa. - Opintolainan kasvulla on monia kerrannaisvaikutuksia. Esimerkiksi perheen perustaminen tai asunnon hankkiminen voivat viivästyä vuosia, kun suuri opintolaina ja taloudellinen epävarmuus painavat päälle, STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Valtteri Mäyrälä toteaa. Nykyinen hallitus tekee mittavia leikkauksia opiskelijoiden toimeentuloon jäädyttämällä muun muassa opintorahan ja asumistuen indeksikorotukset sekä leikkaamalla asumistuesta. Leikkauksia kompensoidaan nostamalla elokuusta a

STTK kansainvälisenä naistenpäivänä: Raskaus- ja perhevapaasyrjinnästä on päästävä eroon8.3.2024 06:00:00 EET | Tiedote

Hallitusohjelmassa on useita sukupuolten tasa-arvoon vaikuttavia kirjauksia, joiden yhteisvaikutuksia on arvioitava kokonaisuutena. STTK:n mielestä on varmistettava, että naisten ja miesten tasa-arvon edistäminen huomioidaan jo asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa. Muuten vaara on, että otetaan yksi askel eteenpäin, mutta kaksi taakse. Tänään kansainvälisenä naistenpäivänä STTK kiinnittää huomion raskaus- ja perhevapaasyrjintään, joka on työelämässä tiedossa oleva, laajasti tunnistettu ongelma. Raskaus- ja perhevapaasyrjintää on kitkettävä nykyistä tehokkaammin. Nykyisen hallitusohjelman ongelmallisimmat kirjaukset asiassa liittyvät STTK:n mielestä määräaikaisten työsuhteiden perusteisiin. ─ Työsopimuslain nykyistä työsuhdeturvaan ja määräaikaisten työsuhteiden perusteisiin liittyvää sääntelyä ei saa heikentää. Hallituksen kaavailema mahdollisuus tehdä työsopimus määräaikaisena ilman erityistä perustetta vuoden ajaksi lisäisi väistämättä työsopimusten perusteetonta ketjuttamista.

STTK:n puheenjohtaja: Hallitus, elinkeinoelämä ja yrittäjät haluavat tyrmäysvoiton suomalaisesta ammattiyhdistyliikkeestä7.3.2024 10:37:20 EET | Tiedote

Ensi viikolla on ilmoitettu alkavaksi useiden ammattiliittojen kaksi viikkoa kestävät poliittiset työtaistelut. Myös niitä tukevista lakoista on annettu ilmoituksia. Lakkoja on edeltänyt joukko lyhyempiä työtaisteluita, STTK:n marraskuinen Kohtuus kaikessa -mielenilmaus ja helmikuussa Senaatintorilla järjestetty SAK:n ja STTK:n yhteinen Stop Nyt -mielenilmaus. ─ Ammattiyhdistysliike ei ole mielenilmauksilla ja lakoilla pyytänyt kuuta taivaalta. Se on halunnut aidon neuvottelupöydän, jossa eri osapuolien tavoitteita sovitetaan yhteen ja jossa lopputulos normaalisti on kompromissi, joka ei täysin tyydytä ketään, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoo. Tähän asti kolmikantaiset lainsäädännön valmistelut ovat kuitenkin Palolan mukaan olleet teatteria, jossa keinot hallitusohjelman tavoitteisiin pääsemiseksi on annettu valmiiksi työryhmille. ─ Aidolle neuvottelutoiminnalle ei ole ollut sijaa. Hallituksen toimintatapa on Palolan mielestä outo siksikin, että hallitusohjelman työlainsäädännön

SAK, Akava ja STTK: Työuralla tapahtuva opiskelu vaatii tukea4.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK esittävät, että aikuiskoulutustuen pohjalle luodaan uusi tukimalli, joka turvaisi osaavan työvoiman saatavuutta eri aloilla työelämän osaamistarpeiden muuttuessa. Tukimalli rahoitettaisiin työnantajilta ja työntekijöiltä kerättävillä työttömyysvakuutusmaksuilla. Tuen hallinnointi ja myöntäminen on järkevintä toteuttaa Työllisyysrahaston kautta. Malli turvaisi toimeentuloa opintojen aikana silloin, kun opiskelusta aiheutuu ansiotulojen menetyksiä. Tukimalli hyödyntäisi aikuiskoulutustuen toimivia elementtejä, kuten työn ja opintojen yhdistämiseen tarkoitettua soviteltua tukea. Vertailun vuoksi esimerkiksi opintotukea voi saada vain päätoimiseen opiskeluun. Mallissa voitaisiin huomioida myös muun muassa työvoimapula-aloille kouluttautuminen sekä koulutus- ja osaamistason nostoon liittyvä ja työllistymistä edistävä opiskelu aiempaa vahvemmin. Uuden tukimallin valmistelu tulee käynnistää välittömästi, jotta osaavan työvoiman saatavuus yhteiskun

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye