Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry.

STTK:n hallitus: Jyrkät asenteet palkansaajia kohtaan heikentävät luottamusta ja yhteistyötä

Jaa

STTK:n hallitus keskusteli tänään työmarkkinoiden jyrkentyneistä asenteista.
- Suomi on pieni maa, jossa kiistaton merkitys on eri osapuolten hyvillä suhteilla ja niiden kautta kehittyvällä luottamuksella. Vain luottamuksen pohjalta erilaisia näkemyksiä ja uusia avauksia voidaan sovittaa yhteen. Joidenkin yhteiskunnallisten vaikuttajien ja poliitikkojen asenne työmarkkinajärjestelmäämme kohtaan on jatkuvasti silmiinpistävän vihamielinen. Se sulkee heidät pois yhteistyöstä, puheenjohtaja Antti Palola arvioi.

STTK:n hallitus korostaa, että edunvalvonta on pitkäjänteistä työtä. Neuvottelupöydissä pärjää yhteistyökyvyllä, luottamuksella, sitkeydellä ja hyvällä pelisilmällä.

- Sanelulla, selkävoitoilla ja kiukuttelulla sen sijaan pelaa itsensä ulos. Näkemyseroista huolimatta vastapuolta on kunnioitettava. Kukaan ei voi toimia yksin eikä kukaan voi saada kaikkea.

Suomella on takana pitkä huonon talouden ja työllisyyden aika.
- Tänä aikana on tehty eläkeratkaisu, useita erittäin maltillisia palkkaratkaisuja ja viimeksi kilpailukykysopimus, jolla siirrettiin merkittävästi työnantajien kustannuksia palkansaajien harteille. Lisäksi tämän hallituskauden aikana on tehty heikennyksiä esimerkiksi työttömyysturvaan, vuorotteluvapaajärjestelmään ja aikuiskoulutukseen. Kun edelleen vaaditaan lisää heikennyksiä, palkansaajien mitta alkaa täyttyä.

Palkansaajaliikkeen tehtävä on turvata työntekijöiden oikeudet ja puolustaa niitä vaihtelevilla työmarkkinoilla. Kehittäminen edellyttää näkemyksellisyyttä ja huolellista vaikutusarviointia, sillä hutiloimalla ei synny kestäviä ratkaisuja.

- STTK haluaa olla eteenpäin katsova ja edistyksellinen työmarkkinajärjestö. Meillä on tahto kehittää työelämää rakentavasti, tulevaisuuteen katsoen ja uusien avausten kautta. Tavoitteemme on säällinen työelämä, jossa heikomman suoja on turvattu ja toisaalta vahvat voivat loistaa. Tämä ei onnistu esimerkiksi ilman yleissitovuutta, työ- ja virkaehtosopimuksia tai toimivaa luottamusmiesjärjestelmää. Näistä STTK on pitänyt ja pitää kiinni, puheenjohtaja Antti Palola korostaa.



Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry.
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry.
Mikonkatu 8 A, 6. krs
00100 HELSINKI

09 131 521 (vaihde)http://www.sttk.fi

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 17 jäsenliittoa ja noin 505 000 jäsentä. Visiomme on menestyvä Suomi, jossa yhteistyöllä rakennamme maailman parasta työelämää ja hyvinvointia. Olemme työssämme avoimia, oikeudenmukaisia, uudistusmielisiä ja rohkeita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry.

STTK:n Antti Palola: Digitalisaation ja tekoälyn luomat osaamistarpeet ratkotaan parhaiten työelämän osapuolten vuoropuhelulla20.6.2018 11:10Tiedote

STTK:n Antti Palola: Digitalisaation ja tekoälyn luomat osaamistarpeet ratkotaan parhaiten työelämän osapuolten vuoropuhelulla Tiedote Elinkeinoministeri Mika Lintilä esitti tänään Tekoälyajan työ -raportin julkistamistilaisuudessa digitalisaatiota ja tekoälyä käsittelevää toimialakohtaista vuoropuhelua, jonka tavoitteena on kartoittaa muun muassa teknologian kehityksen tuottamia osaamistarpeita. STTK:n puheenjohtaja Antti Palola pitää tärkeänä, että mahdollisuuksia ja ratkaisuja etsitään työelämän osapuolten yhteistyöllä. - Ministeri Lintilän käynnistämä vuoropuhelu on erinomainen tapa arvioida uusien teknologioiden luomia mahdollisuuksia ja haasteita eri aloilla. Sen kautta voidaan viedä asioita eteenpäin ruohonjuuritasolla, mutta myös hälventää tekoälyyn liittyviä uhkakuvia, kuten pelkoja työpaikkojen häviämisestä, Palola toteaa. STTK:n puheenjohtaja Palola pitää tärkeänä, että Tekoälyajan työ -raportti sisältää myös konkreettisia esityksiä keinoista, joilla osaamistarpeisiin voidaa

STTK antaa hallitukselle kouluarvosanaksi ehdot11.6.2018 14:23Tiedote

STTK:n hallitus keskusteli kesäkuun kokouksessa maan hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen välisestä yhteistyöstä. - Kesän alkaessa jaetaan monenlaisia todistuksia ja arvosanoja. STTK:n hallitus antaa maan hallitukselle työmarkkinaosaamisesta ehdot. Kolme vuotta istunut hallitus ei ole kehittynyt osaajaksi työmarkkina-asioissa. Sen sijaan useimmissa asioissa se on ollut kovakorvainen, käskyttävä ja joustamaton, puheenjohtaja Antti Palola sanoo. Palola muistuttaa, että kolmeen vuoteen on mahtunut monia ongelmia. - Jyrkimmän vastakkainasettelun aiheuttivat uuden hallituksen ideoimat pakkolait, eli tavoite heikentää työehtoja ja rajoittaa työmarkkinajärjestöjen sopimusoikeutta. Toinen iso riitely liittyi aktiivimalliin, jolla heikennetään työttömien toimeentuloa ilman, että heille tosiasiassa tarjotaan mahdollisuutta työhön tai sitä vastaavaan aktiivisuuteen. Parhaillaan hallitus kaavailee irtisanomisperusteiden heikentämistä alle 20 työntekijän yrityksissä. Hallitus on myös törmäyskurssi

STTK: Työaikalain uudistus osin onnistunut, jaksotyön laajentaminen ei tyydytä21.5.2018 16:19Tiedote

Työ- ja elinkeinoministeriö on julkaissut työaikalakia koskevan hallituksen esityksen. STTK on pitänyt työaikalain uudistamista tarpeellisena ja on sitä mieltä, että lain lähtökohtana tulee jatkossakin olla työaikasuojelun toteutuminen. Uudistus on melko tasapainoinen kokonaisuus sekä rakenteeltaan selkeä ja looginen. - Mielestämme uudistuksessa on kyetty huomioimaan muuttuvan työelämän tarpeet joustojen lisäämisen osalta melko hyvin, sillä siinä on huomioitu sekä työntekijöiden että työnantajien näkökulmat. Muun muassa liukuvan työajan, joustotyön ja työaikapankin säännökset tuovat toivottuja joustoja työntekijöille työn ja perhe-elämän paremmaksi yhteensovittamiseksi. Käytännössä näiden hyödyntäminen edellyttää hyvää osaamista työpaikkatasolla, johtaja Katarina Murto arvioi. STTK on koko valmistelun ajan pitänyt tärkeänä, että työaikalain soveltamisala säilyy mahdollisimman laajana ja järjestö on tältä osin tyytyväinen esitykseen. - On hyvä, että työaikalaissa ei paikallista sopimist

STTK: Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttoa, saatavuusharkinnasta voidaan luopua17.5.2018 11:20Tiedote

Tiedote Huoltosuhteen ja hyvinvointipalvelujen turvaamiseksi Suomessa on tehtävä enemmän työtä ja saavutettava nykyistä korkeampi työllisyysaste. Jos tai kun suomalaisia ei riitä tätä tarvetta täyttämään, pitkällä aikavälillä tarvitsemme työvoimaa myös Suomen ulkopuolelta. - Asia on poliittisesti ja myös työmarkkinoiden näkökulmasta herkkä. Myös yhteiskunnallinen keskustelu kulkee usein ääripäissä maahanmuuton puolesta tai sitä vastaan. STTK haluaa pidemmällä aikavälillä hallittua maahanmuuttoa ja sen varmistamiseksi laajan yhteiskuntapoliittisen ohjelman, puheenjohtaja Antti Palola totesi tänään järjestön edustajiston kokouksessa Helsingissä. Palola perustelee esitystä Suomen ikärakenteella ja heikentyvällä huoltosuhteella. - Työelämän ulkopuolella on koko ajan kasvava joukko ihmisiä ja samanaikaisesti monia aloja vaivaa paha työvoimapula. Suomalaisia syntyy ennätysvähän, eikä syntyvyyden noususta ole nopeaksi lääkkeeksi työmarkkinoiden haasteisiin. Hyvinvointivaltio ei kestä näitä yh

LEHDISTÖKUTSU: Reilumpaa yritysverotusta EU:ssa – Mikä on Suomen linja?9.5.2018 10:47Kutsu

Monikansalliset yritykset pystyvät välttelemään veroja, ja EU-maiden välinen verokilpailu uhkaa muuttua kujanjuoksuksi kohti nollaverotusta. Mitä EU voi tehdä verotulojen turvaamiseksi? Mikä rooli Suomen tulee ottaa yhteistyössä? Näistä kysymyksistä keskustellaan maanantaina 14. toukokuuta klo 9.00 alkaen palkansaajakeskusjärjestöjen SAK:n, Akavan ja STTK:n, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n ja kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepan järjestämässä tilaisuudessa. Samassa yhteydessä järjestöt julkaisevat yhteisen kannanoton reilumman yritysverotuksen puolesta. Keskustelun pääpuhuja on elinkeinoministeri Mika Lintilä. Tilaisuuden avaa ja järjestöjen verokannanoton esittelee SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta, päätöspuheenvuoron pitää Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder. Tilaisuudessa käydään myös paneelikeskustelu, johon osallistuvat kansanedustajat Harri Jaskari (kok) ja Eero Heinäluoma (sd), Vesa-Pekka Poutanen (EU-komissio) ja Taina Vallander (STTK). Paneelin juontaa Laura Häkli

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme