STTK ry.

STTK:n hallitus: Sopimusyhteiskunnan keskeiset periaatteet palautettava

Jaa

STTK:n hallituksen mukaan työmarkkinoiden päänavaajasopimuksen jälkeen näytti selvältä, että kilpailukykysopimuksessa sovitulle työajan pidennykselle ei ollut enää perusteita muillakaan aloilla.
- Kikystä irtoaminen on palkansaajapuolelle myös oikeudenmukaisuuskysymys. Työnantajien näkemys on ollut toinen ja kiky-tunnit ovat saaneet työnantajien puolella kohtuuttoman merkityksen. On syntynyt vaikutelma, että työnantajat taistelevat tällä kierroksella jostain aivan muusta kuin työn hinnasta ja kiky-tunneista. Tämä on viivyttänyt kierrosta, aiheuttanut työtaisteluita ja niiden uhkia, puheenjohtaja Antti Palola toteaa.

STTK:n hallitus on tyytyväinen, että työmarkkinoilla sopimuksia on vähitellen alkanut syntyä ja työtaistelut sekä niiden uhat toivottavasti nopeasti vähenevät.

Myös julkisen sektorin neuvotteluissa on vähitellen päästy liikkeelle.
- Julkisen sektorin houkuttelevuus työnantajana on tulevaisuudessa vaakalaudalla. Jotta väestöennusteen varjossa hyviä työntekijöitä riittäisi myös julkiselle sektorille, palkkauksen ja työolojen on oltava kunnossa, Palola korostaa.

Työmarkkinat Suomessa ovat murroksessa monin tavoin. Se heijastuu jatkossa myös työmarkkinapöytiin.
- Olisi viisautta yhdessä selkeyttää tilannetta ja palauttaa sopimusyhteiskunnan keskeiset periaatteet kunniaan. Jos tähän ei pystytä, jatkossakaan ei kannata odottaa sopuisampia neuvottelukierroksia. Selkävoittoja voi puolin ja toisin työmarkkinapöytää aina hakea ja joskus saadakin, mutta ne löytyvät yleensä myöhemmin edestä. Kun jatkossa halutaan sopia enemmän työpaikkatasolla, silloinkin on muistettava osapuolten keskinäinen kunnioitus ja luottamus, Palola sanoo.

Kolmiloikka jäi vajaaksi

STTK:n hallitus muistuttaa kilpailukykysopimusta edeltäneestä tavoitteesta, eli niin sanotusta tuottavuuden kolmiloikasta. Ensimmäinen ja toinen loikka onnistuivat, kun palkkamaltti piti ja sosiaaliturvamaksuja siirrettiin työnantajilta palkansaajien maksettavaksi.
- Kolmas liittyi yritysten tuottavuuden nostamiseen, mutta se loikka jäi vajaaksi. On perusteltua kysyä, mitä yritykset ovat tehneet tuottavuuden parantamiseksi. Investoinnit, tutkimus ja tuotekehitys, jotka ovat tuottavuuden edellytyksiä, eivät Suomea mairittele. Osinkokeväästä sen sijaan povataan nytkin aiempien vuosien tapaan runsasta.

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

STTK ry.
STTK ry.
Mikonkatu 8 A, 6. krs
00100 HELSINKI

http://www.sttk.fi

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja noin puoli miljoonaa jäsentä.

Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STTK ry.

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista18.4.2024 12:39:11 EEST | Tiedote

Kehysriihen kyyti oli kylmää ja hallituksen tekemät arvovalinnat selviä. Kärsimään joutuvat myös opiskelijat. ─ Hallitus perusteli kehysriihitoimia Suomelle kasvua tuovina, mutta oikea kasvun tie olisi ollut tukea ja auttaa opiskelijoita sekä luoda mahdollisuuksia valmistua ajoissa ja ilman merkittävää opiskeluiden aikaista uupumista. Nyt toimittiin päinvastoin, STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Valtteri Mäyrälä toteaa. Opiskelijoiden toimeentuloon ollaan tekemässä iso leikkaus siirtämällä opiskelijat pois yleisen asumistuen piiristä takaisin opintotuen asumislisälle - takaisin menneisyyteen. Muutos laskee opiskelijoiden tuloja varsinkin sen vuoksi, ettei asumislisää todennäköisesti saa kesäisin. ─ Ennestään opintojen ja toimeentulohuolien kuormittamien opiskelijoiden arkeen ollaan tuomassa lisää ahdistuksen aiheita, kun toimeentulon määrittää se, saako kesätöitä vai joutuuko perustoimeentulotuen varaan. Työskentely opintojen ohella Mäyrälä huomauttaa, että työskentely ei ole lainkaan

STTK: Kehysriihen lisäsopeutukset pidentävät taantumaa16.4.2024 16:55:50 EEST | Tiedote

Hallitus on päättänyt kehysriihessään kolmen miljardin euron lisäsopeutuksesta. Koska Suomi on jo taantumassa, STTK:n mielestä riski on, että näin merkittävä lisäsopeutus ensi vuonna pidentää taantumaa entisestään. - Hallitus ei puuttunut riittävästi Suomen julkisen talouden keskeisimpään ongelmaan eli kokonaisveroasteen romahdukseen. Kokonaisveroaste laskee hallituskauden aikana noin kahdeksan miljardia, mutta kehysriihessä tehtiin veropäätöksiä ainoastaan vajaan kahden miljardin euron edestä, pääekonomisti Patrizio Lainà toteaa. Sopeutus on hallituksen toimenpiteissä pahasti epätasapainossa painottuen leikkauksiin. Arvonlisäveron kiristäminen puolestaan syö pieni- ja keskituloisten ostovoimaa. Sosiaaliturvan varassa oleville alv:n korotusta ei kompensoida edes osittain, sillä indeksitarkistukset ovat jäissä. - Valmiste- ja liikenteen verotus olisi kannattanut kiinnittää indeksiin. Yhdessä listaamattomien yhtiöiden osinkoverotuksen korjaamisen kanssa verotuloja olisi saatavissa yli mi

STTK:n hallitus: Vaihtoehdotonta talouspolitiikkaa ei ole, kyse on arvovalinnoista15.4.2024 13:09:14 EEST | Tiedote

Hallitus istuu parhaillaan kehysriihessä, jossa on ilmoitettu tavoiteltavan jopa kolmen miljardin lisäsäästöjä julkisen talouden tasapainottamiseksi. STTK:n hallituksen mielestä monet etukäteen julkisuudessa esiin nousseet toimenpide-ehdotukset kuulostavat käsittämättömiltä. - Esimerkiksi vasta hetken aikaa toimineilta hyvinvointialueilta pitäisi löytää merkittäviä säästöjä tilanteessa, jossa ne kaikki eivät tälläkään hetkellä pysty palvelemaan ja auttamaan kansalaisia edes välttämättömissä ja kiireellisissä tarpeissa. Miten säästöjä tekemällä kyettäisiin parempaan palveluun, puheenjohtaja Antti Palola hämmästelee. Eläkkeisiin on ennakkoon kaavailtu leikkauksia muodossa tai toisessa. Asia tuntuu aiheuttavan eripuraa hallituksen sisällä, kun toinen pääpuolue on valmis saksimaan eläkkeistä ja toinen ei. STTK:n hallitus varoittaa tekemästä mitään työeläkejärjestelmää koskevia uusia päätöksiä, sillä silloin vaikeutettaisiin parhaillaan eläkeuudistusta valmistelevaa kolmikantaista työtä. -

Akavan opiskelijat, STTK-Opiskelijat ja SYL: Opiskelijat on nostettava velkakuopasta19.3.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Akavan opiskelijat, STTK-Opiskelijat ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ovat huolissaan opiskelijoiden velkaantumisesta ja vaativat toimia sen pysäyttämiseksi. Opintolainakanta on reilusti yli kaksinkertaistunut vuoden 2017 opintotuen leikkausten jälkeen. Opiskelijoiden velkakuoppa vain syvenee: vuonna 2022 korkeakoulusta valmistuneilla oli keskimäärin 22 660 euroa opintolainaa, eli noin kolme kertaa enemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. Tammikuussa 2024 opintolainakanta oli jopa 6,2 miljardia euroa. - Opintolainan kasvulla on monia kerrannaisvaikutuksia. Esimerkiksi perheen perustaminen tai asunnon hankkiminen voivat viivästyä vuosia, kun suuri opintolaina ja taloudellinen epävarmuus painavat päälle, STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja Valtteri Mäyrälä toteaa. Nykyinen hallitus tekee mittavia leikkauksia opiskelijoiden toimeentuloon jäädyttämällä muun muassa opintorahan ja asumistuen indeksikorotukset sekä leikkaamalla asumistuesta. Leikkauksia kompensoidaan nostamalla elokuusta a

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye