Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry.

STTK:n hallitus: Vanhustenhoito ei parane puheilla vaan rahalla

Jaa

Vanhustenhoidosta, sen puutteista ja laiminlyönneistä käydään parhaillaan vilkasta yhteiskunnallista keskustelua. Aiheesta keskusteltiin tänään myös STTK:n hallituksessa.

STTK:n terveys- ja sosiaalialan liittojen piirissä vanhustenhoidon ongelmat on tunnistettu, tiedetty ja niistä on raportoitu vuosikausia.
- Vanhusten, hoitohenkilökunnan ja läheisten hoitolaitoksissa, sairaaloissa ja kotihoidossa kohtaamiin ongelmiin on suhtauduttu liian välinpitämättömästi. STTK:n viesti päättäjille on selkeä; ongelmien korjaaminen vaatii lisää resursseja ja ilman rahaa mikään ei muutu, puheenjohtaja Antti Palola tiivistää.

STTK korostaa, että julkinen tai yksityinen vanhustenhoito ei itsessään ole hyvää tai huonoa.
- Hyvä hoito perustuu riittäviin resursseihin, joiden pohjalta rakennetaan hyvää johtamista, mitoitetaan henkilöstö riittävällä tavalla, kohdennetaan henkilöstö oikein ja varaudutaan yllättäviin tilanteisiin. Suomessa tarvitaan sekä julkista, yksityistä että kotona tapahtuvaa hoitoa, mutta niiden sisällä jokaisen ihmisen tilanne ja tarpeet vaihtelevat. Kun ongelmia ilmenee, niihin on tartuttava rohkeasti ja nopeasti, Palola toteaa.

Suomi vanhenee ja toisessa päässä lapsia syntyy liian vähän. Tämä on vanhustenhoidon näkökulmasta huolestuttavaa.
- Taloudelliset resurssit ovat rajalliset eikä hoitoalalle hakeudu riittävästi nuoria. Helppojen vaalilupausten sijaan ongelmiin on tartuttava heti ja sen lisäksi luotava pitkän tähtäimen ohjelma hyvän hoidon ja riittävän koulutetun henkilöstön varmistamiseksi.

Koulutetun ja ammattitaitoisen henkilöstön jaksaminen ja motivaatio ovat avainasemassa hyvän hoidon varmistamisessa. Edelleen jatkuva sote-vellonta tuskin on edistänyt sen paremmin jaksamista kuin innostustakaan.
- Uudistuksia tarvitaan, mutta henkilöstöä on kuunneltava. Hoitotyötä eri tehtävissä tekevät ihmiset ovat työnsä parhaita asiantuntijoita, Palola korostaa.

Myös työnantajan työntekijöihin kohdistama painostaminen ja uhkailu siten, että siitä ei saisi ilmoittaa eteenpäin valvontaviranomaisille on tuomittavaa ja epäasiallista kohtelua.
- Tällainen toiminta vaarantaa työntekijöiden oikeusturvan.

Seuraavalta hallitukselta halutaan hyvää sosiaali- ja terveyspolitiikkaa

STTK:n tuoreessa jäsenkyselyssä tiedusteltiin, miten kuormittavaksi jäsenet kokevat työnsä henkisesti ja fyysisesti. Kaikista vastaajista työnsä kokee henkisesti vähintään melko kuormittavana 82 prosenttia ja fyysisesti vähintään melko kuormittavana 39 prosenttia vastaajista.

STTK:n aiemmassa kansalaiskyselyssä kysyttiin toiveita seuraavan hallituksen kehittämiskohteista. Tärkeimmäksi nousi sosiaali- ja terveyspolitiikka (52 prosenttia vastaajista).

Antti Palolan mielestä viesti on selvä.
- Hyvinvointi-Suomessa vanhustenhoito on saatava laadukkaaksi. Se edellyttää rahaa sekä osaavia, koulutettuja ja työssään jaksavia tekijöitä, joilla on säälliset työehdot ja työolot riippumatta siitä, missä työ tehdään.

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry.
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry.
Mikonkatu 8 A, 6. krs
00100 HELSINKI

09 131 521 (vaihde)http://www.sttk.fi

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 15 jäsenliittoa ja noin 500 000 jäsentä.

Visiomme on menestyvä Suomi, jossa yhteistyöllä rakennamme maailman parasta työelämää ja hyvinvointia.

Olemme työssämme avoimia, oikeudenmukaisia, uudistusmielisiä ja rohkeita.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry.

STTK:n barometri 2019: Henkilöstön edustaja setvii ristiriitoja ja johtamisongelmia, yhteishenki työpaikoilla melko hyvä16.8.2019 10:02:11 EESTTiedote

STTK:n luottamusmiehille ja työsuojeluvaltuutetuille suunnatun barometrin perusteella 40 prosenttia henkilöstön edustajista on joutunut selvittämään työpaikkansa sisäisiä ristiriitoja. Neljä kymmenestä on käsitellyt työuupumusasioita. Henkistä väkivaltaa sisältäviä hankalia tilanteita kertoo käsitelleensä 23 prosenttia vastaajista ja fyysisen väkivallan tilanteita on selvitellyt joka kymmenes. Joka kolmas henkilöstön edustaja on törmännyt johtamisesta aiheutuvien ongelmien selvittelyyn. STTK:n johtaja Katarina Murron mielestä suurehkot luvut viestivät työelämän ja työpaikkojen laadun suuresta vaihtelusta ja keskeisistä epäkohdista. - Työpaikkojen tuottavuuden näkökulmasta työhyvinvointiin ja johtamiseen on laitettava jatkossa enemmän huomioita ja resursseja. Tavoitteet maailman parhaasta työelämästä ja työurien pidentämisestä jäävän puheiden tasolle, jos työpaikoilla ei sitouduta konkreettisiin pitkäjänteisiin toimiin työhyvinvoinnin ja johtamisen edistämiseksi. Murto korostaa, että he

STTK: Palkkatukeen ja te-toimistojen palveluihin panostettava heti hallituskauden alussa14.8.2019 16:45:30 EESTTiedote

STTK:n mielestä valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa panostukset palkkatukeen ja te-toimistojen resurssien kasvattaminen henkilökohtaisen palvelun tarjoamiseksi on tärkeää työllisyyden parantamiseksi. - On tärkeää tehdä nämä vahvasti ja heti hallituskauden alussa, jotta tuloksia ehditään saada vuoteen 2023 mennessä. Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa lupaillaan palkkatukeen 10 miljoonaa ja te-toimistoille 15 miljoonaa euroa. Panostusten pitäisi kuitenkin olla selvästi suurempia, jotta päästäisiin pohjoismaiselle tasolle, pääekonomisti Patrizio Lainà toteaa. Hallituksen kaavailemat haittaverojen korotukset osuvat STTK:n arvion mukaan eniten pienituloisiin. - Siksi pieni- ja keskituloisten ansiotuloverotuksen keventäminen on perusteltua eriarvoisuuden ehkäisemiseksi. STTK on tyytyväinen, että tärkeät menolisäykset työllisyyden kasvattamiseksi eivät jääneet odottelemaan vastaavia tulolisäyksiä. - Finanssipolitiikan viritys voi olla lievästi elvyttävä, sillä taloussuhdann

STTK haluaa kilpailukieltosopimusten tukevan oikeutta työllistyä ja vaihtaa työpaikkaa14.8.2019 10:25:10 EESTTiedote

Kilpailukieltosopimusten ja kilpailevan toiminnan kiellon muutostarpeita selvittäneen työryhmän muistio on luovutettu työ- ja elinkeinoministeriölle. Tavoite oli selvittää lainsäädännön muutostarpeita vastaamaan työelämässä tapahtuneita muutoksia, kansainvälistä kehitystä ja sääntelyn taustalla olevia tavoitteita sekä sen pohjalta tiukentaa kilpailukieltosopimusten käytön edellytyksiä. Työryhmä ei saavuttanut yksimielisyyttä ja sen muistiossa esitellään eri vaihtoehtoja työelämässä ilmenneiden ongelmien ratkomiseksi. Palkansaajajärjestöt jättivät asiassa yhteisen täydentävän lausuman. -Työntekijä ei saa työsuhteen aikana harjoittaa sellaista kilpailevaa toimintaa, joka ilmeisesti vahingoittaa hänen työnantajaansa. Kilpailevan toiminnan kieltoa koskeva säännös on vanha ja epäselvä ja se hankaloittaa erityisesti osa-aikatyöntekijän mahdollisuuksia hakea ja vastaanottaa muuta työtä sekä saada lisätoimeentuloa. Myös kilpailukieltosopimusten käyttö on lisääntynyt, ja sopimuksia käytetään jo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme