STT

STT:n tietojärjestelmien korjaaminen edistynyt merkittävästi viikonlopun aikana

Jaa
Mahdollinen tietovuoto voisi koskea esimerkiksi yhteystietoja ja käyttäjätunnuksia, mutta se ei vaaranna lähdesuojaa.

Uutis- ja kuvatoimisto STT:n tietojärjestelmien korjaus verkkohyökkäyksen jäljiltä on edistynyt merkittävästi viikonlopun aikana. Hyökkäys aiheutti laajoja vahinkoja, mutta ainakin uutispalvelun tiedot ovat säilyneet lähes täysin.

STT jatkaa rajoitettua uutis- ja kuvapalvelua, kunnes järjestelmien käyttö on turvallista. Tämän hetkisen arvion mukaan STT:n media-asiakkaiden uutispalvelu voisi palautua lähes normaaliksi lähipäivinä. Kuvapalvelun korjaaminen kokonaan kestää vielä useita päiviä. Myös muita pienempiä palveluita on vielä poissa käytöstä.

Tietovuodon mahdollisuutta ei voida sulkea pois, mutta se ei vaikuta olleen hyökkäyksen ensisijainen tarkoitus. Tietovuoto voi koskea myös ulkopuolisia yhteystietoja ja käyttäjätunnuksia. Se ei kuitenkaan vaaranna uutisten lähdesuojaa. Tietojen mahdollisesta vuotamisesta on ilmoitettu tietosuojavaltuutetulle. Torstain ja perjantain välisenä yönä havaitusta verkkohyökkäyksestä on ilmoitettu myös Kyberturvallisuuskeskukselle ja tehty rikosilmoitus poliisille.

Suuri osa STT:n tietojärjestelmistä ajettiin varotoimena alas heti, kun verkkohyökkäys havaittiin, minkä jälkeen niitä alettiin tarkastaa ja palauttaa. Hyökkäys ei ole missään vaiheessa pysäyttänyt STT:n uutistoimintaa, vaan toimitus työskentelee koko ajan ja uutisia ja kuvia on välitetty asiakkaille vaikkakin rajoitetussa muodossa.

- Pahoittelen asiakkaille aiheutunutta haittaa ja vaivaa. Korjaustyöt kestävät, koska korjattavaa on monissa järjestelmissä, sanoo STT:n toimitusjohtaja Kimmo Laaksonen.

- Järjestelmiä tarkastetaan yksitellen, ja ne otetaan käyttöön vasta, kun se on varmasti turvallista. Kiitän STT:n tietohallintoa ja toimitusta kovasta työstä haittojen minimoimiseksi.

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Kimmo Laaksonen, gsm 050 469 3060

Toimituspäällikkö Panu Tuunala, gsm 0400 801129

Päätoimittaja Minna Holopainen, gsm 040 5680897

Tietoja julkaisijasta

STT
STT
Porkkalankatu 20 A
00180 Helsinki

09 695 811https://stt.fi

STT (Oy Suomen Tietotoimisto - Finska Notisbyrån Ab) on media- ja viestintätalo, joka koostuu kolmesta liiketoimintalinjasta: mediapalveluista, viestintäpalveluista sekä kuvamyynnistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STT

Tekoäly tietotoimistossa: STT ei tingi uutisten aitoudesta22.6.2023 09:15:00 EEST | Tiedote

Suomen Tietotoimisto (STT) on linjannut tekoälyn käyttöä eri palveluissaan. Periaatteena on, että yleisön pitää voida kaikissa tilanteissa luottaa tietotoimiston tuottamaan ja välittämään tekstiin ja kuvaan. Siksi tekoäly ei STT:ssä tee tiedonhankintaa, vaan uutiset ja uutiskuvat ovat aina aitoja. Sen sijaan tekoälyä ja automaatiota hyödynnetään muilla tavoin työn tehostamiseksi. Aitouden lisäksi toinen tärkeä periaate on läpinäkyvyys. Tavoitteena on, että yleisö tietää, jos tekoälyä on hyödynnetty esimerkiksi STT Info -tiedotepalvelun välittämien tiedotteiden tai Lehtikuvan kuvakaupan tarjonnassa olevien kuvituskuvien tuottamisessa. STT seuraa aktiivisesti uusien työkalujen kehitystä ja ottaa sovelluksia käyttöönsä, kun voi olla varma, että niiden tuottamat sisällöt vastaavat tietotoimiston laatuvaatimuksia. STT on monipuolinen media- ja viestintätalo, jolla on kolme keskeistä liiketoiminta-alaa. Mediapalvelut palvelee uutismediaa ja muita asiakkaita, jotka julkaisevat STT:n uutis- ja

STT vahvistaa uutistyötä, kolmanneksi toimituspäälliköksi Janne Huuskonen15.11.2022 10:28:33 EET | Tiedote

Suomen Tietotoimistoon on nimitetty kolmas toimituspäällikkö, vastuualueenaan journalistinen laatu ja kehitys. Uudessa tehtävässä aloittaa 1. elokuuta 2023 Janne Huuskonen, jolla on pitkä kokemus STT:stä aiemmalta työuraltaan. Viime vuodet Huuskonen on työskennellyt teknologiayrityksessä markkinointi- ja viestintäjohtajana sekä sen ohessa kirjoittanut ja toimittanut kirjoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye