Helsingin yliopisto

Studia Generalian syksyn ohjelmassa teemana ”Rajansa kaikella!”

Jaa
Syksyn 2019 Studia Generaliassa keskitytään rajoihin ja niiden ylityksiin. Onko kaikella rajansa ja miten muuttumattomia rajat ovat? Miten rajat rakentuvat? Kaikille avoin luentosarja järjestetään 3.10.–31.10.2019 klo 17-19 Helsingin yliopiston Tiedekulmassa (Yliopistonkatu 4). Luentoja voi seurata myös verkossa suorina lähetyksinä ja jälkikäteen tallenteina. Tervetuloa!
Kuva: Dreamstime
Kuva: Dreamstime

Rajansa kaikella! -luentosarjassa tarkastellaan sekä luonnollisia että ihmisen määrittelemiä ja muokkaamia rajoja. Luennoilla puhutaan muun muassa terveyden ja sairauden välisestä rajasta, sukupuolen moninaisuudesta sekä taiteen ja matematiikan liitosta, jossa rajat ylitetään.

Professori Pirjo Hiidenmaan mukaan aihe valikoitui muun muassa eri tieteenalojen rajat ylittävän yhteistyön mahdollisuudesta ja pohdinnasta miten suuria erot eli rajat tieteenaloilla ovat. Toisaalta konkreettisia ja ehdottomina pidettyjä rajoja ovat elämän ja kuoleman ja esimerkiksi sukupuolten välinen raja, joka on kuitenkin nykytutkimuksen valossa liukuva tai sitä ei ole.

- Rajat syntyvät erilaisten määrittelyjen kautta ja Studia Generaliassa haluamme avata ja kyseenalaistaa näitä määritelmiä, Hiidenmaa toteaa.

Luennoilla perehdytään konkreettisten rajojen ohella myös näkymättömiin rajoihin, kuten kulttuurien ja kansojen rajoihin.

Puhujina on Helsingin yliopiston tutkijoita eri aloilta ja kampuksilta – odotettavissa on uusia ja yllättäviä näkökulmia monitieteellistä keskustelua myös yleisön kanssa.

 

Ohjelma

Sai­raan ter­ve  

Torstaina 3.10.2019 klo 17.00-19.00
Yliopistotutkija Mikko Jauho: Terveen ja sairaan säröilevä raja
Dosentti Jukka Palo: Suomen kaksi kansaa: Rajat geeneissä ja rajat kartalla
Puheenjohtaja: Professori Pirjo Hiidenmaa

Katso 3.10.2019 luento verkon kautta 

#studiageneralia #rajansakaikella!

Mies, nai­nen, muu

Tiistaina 8.10.2019 klo 17.00-19.00
(HUOM! Luento poikkeuksellisesti tiistai-iltana)

Professori Hannu Sariola: Sukupuolen erilaistuminen – kyllä, ei ja sekä että
Dosentti Leena-Maija Rossi: Sukupuolen moninaisuus – teoriaa ja käytäntöä
Puheenjohtaja: Professori Markku Löytönen

Katso 8.10.2019 luento verkon kautta 

#studiageneralia #rajansakaikella!

Säh­kö­ai­dat ja elin­ta­so­muu­rit

Torstaina 17.10.2019 klo 17.00-19.00
Apulaisprofessori Lena Näre: Siirtolaisuuden rajat ja rajoja ylittävät kodit
Yliopistotutkija Timo Miettinen: Onko liberaali demokratia kriisissä?
Puheenjohtaja: Yliopisto-opettaja Kari Paakkunainen

Katso 17.10.2019 luento verkon kautta

#studiageneralia #rajansakaikella!

Tai­teen ma­te­ma­tiik­ka

Torstaina 24.10.2019 klo 17.00-19.00
Yliopistonlehtori Johanna Rämö: Matematiikan opetus ja taide
Professori Samuli Siltanen: Bauhaus ja matematiikka
Puheenjohtaja: Professori Mika Pantzar

Katso 24.10.2019 luento verkon kautta

#studiageneralia #rajansakaikella!

Vesi nousee

Torstaina 31.10.2019 klo 17.00-19.00
Intendentti Laura Arppe: Minimammutit maailman äärillä
Emeritusprofessori Ilmo Massa: Maailmanjärjestelmän rajat
Puheenjohtaja: Professori Jouko Rikkinen

Katso 31.10.2019 luento verkon kautta

#studiageneralia #rajansakaikella!

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Saija Saarinen, puh. 050 415 0225, s-posti saija-leena.saarinen@helsinki.fi


---


Ystävällisin terveisin
Anna Maria Peltonen
tiedeviestinnän asiantuntija
Helsingin yliopisto
050 406 2047, maria.peltonen@helsinki.fi

Kuvat

Kuva: Dreamstime
Kuva: Dreamstime
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye