Asuntosäätiö

SUKUPOLVIEN KORTTELISSA VUODEN PARHAAT ARA -NELIÖT

Jaa
Helsingin Jätkäsaareen on valmistumassa ainutlaatuinen Sukupolvienkortteli, jolle Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus, ARA on myöntänyt asuntorakentamisen tunnustuspalkinnon. Asuntosäätiö on ollut mukana kehitystyössä ja rakennuttanut kortteliin hitas-asuntoja. Korttelin yhteisöllisyyttä korostava konsepti edustaa uutta ajattelua Suomessa ja sopii erinomaisesti Asuntosäätiön tavoitteisiin tuottaa hyvä koti kaikille. Tunnustus luovutettiin ARA-päivässä Helsingissä 19.1.

Jätkäsaareen nouseva Sukupolvienkortteli tuo uusia tuulia suomalaiseen kaupunkiasumiseen. Kyläyhteisöhenkeä herättelevä malli yhdistää eri-ikäiset ja erilaiset ihmiset samaan pihapiiriin. Vuonna 2010 alkaneessa kehitystyössä ovat olleet mukana korttelin rakennuttajat Asuntosäätiö, Setlementtiasunnot ja HOAS yhteistyössä Aalto-yliopiston, Tekesin, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn, Ympäristöministeriön ja Helsingin kaupungin kanssa.

Itse kortteli muodostuu Asuntosäätiön Asunto Oy Helsingin Hyväntoivonpuiston, Setlementtiasuntojen ja HOASin taloista, joissa on yhteensä 262 asuntoa. Sukupolvienkorttelin keskeinen toimija on Setlementtiasunnot Oy, joka on rakennuttanut kortteliin vuokra-asuntoja ARAn korkotukilainalla sekä eri kerroksiin hajasijoitettuja asuntoja liikuntaesteisille henkilöille. Omalta osaltaan korttelin asujaimiston monipuolisuutta tukee Asuntosäätiön rakennuttamat 47 hitas-asuntoa, joiden koot vaihtelevat 34 neliön yksiöistä aina 143 -neliöiseen ylimmän kerroksen viisi huonetta käsittävään kotiin.

Ainutlaatuiseksi ja Vuoden Parhaat ARA-neliöt -tunnustuspalkinnon arvoiseksi, korttelin tekee sen yhteisöllisyyttä korostava ja suomalaisittain harvinainen konsepti sekä kohteen poikkeuksellisen huolellisesti mietityt yhteistilat. Ne sijaitsevat pääosin Setlementtiasuntojen kohteessa, mutta palvelevat koko korttelin asukkaita.  Kortteli toteuttaa ajatusta laajennetusta kodista, jossa asukas voi hyödyntää kattavia yhteisiä tiloja, kuten pesulaa, aulan kahvilaa ja oleskelutiloja sekä kuntopolkunakin toimivaa sisäkatua. Yhteistilat on suunniteltu siten, että ne houkuttelevat spontaaniin kanssakäymiseen. Korttelin asukkaille tarjotaan myös yhteisöllisyyskoordinaattorin palveluja. 

Sukupolvien kortteli on erinomainen esimerkki Asuntosäätiön tavoitteista tuottaa hyvä koti kaikille, toteaa Asuntosäätiön toimitusjohtaja Esa Kankainen

Korttelin arkkitehtisuunnittelun on tehnyt arkkitehti Mari Matomäki. Asuntosäätiön hitas-asunnot valmistuivat marraskuussa ja kortteli kokonaisuudessaan valmistuu vuoden 2017 alkupuolella.

Lisätietoja:

Esa Kankainen, toimitusjohtaja, Asuntosäätiö sr, 020 161 2460 esa.kankainen@asuntosaatio.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Asuntosäätiö
Asuntosäätiö
Tuulikuja 2
02100 Espoo

09 4246 9333http://www.asuntosaatio.fi

Asuntosäätiö on alueiden ja monipuolisen asuntotuotannon kehittämiseen erikoistunut rakennuttaja ja kiinteistöjen omistaja. Se rakennuttaa vuosittain noin 500 asuntoa erityyppisillä omistusmuodoilla. Konserni on Suomen neljänneksi suurin asuinkiinteistöjen omistaja ja sillä on tällä hetkellä lähes 17 000 asuntoa, joista pääosa on asumisoikeutta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye