Aluehallintovirasto

Suojaamattomat liittimenasennuskoneet aiheuttivat kaksi työtapaturmaa – yhtiö, tehtaanjohtaja ja työnjohtaja tuomittiin sakkorangaistuksiin

Jaa

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi hydraulisten ja pneumaattisten laitteiden ja komponenttien valmistamiseen erikoistuneen yrityksen 12 500 euron yhteisösakkoon. Yrityksen tehdaspäällikkö tuomittiin työturvallisuusrikoksesta 20 päiväsakon ja työnjohtaja 10 päiväsakon sakkorangaistuksiin. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 7.6.2021.

Käräjäoikeuden käsiteltävänä ollut asia tuli ilmi tutkittaessa kahdelle yhtiön työntekijälle toukokuussa 2019 tapahtuneita työtapaturmia. Molemmissa tapauksissa työntekijöiden sormet olivat jääneet puristuksiin koneen vasterautoihin. Tapaturman aiheuttanut pneumaattinen liittimenasennuskone oli yhtiön itsensä suunnittelema ja teetetty alihankkijalla. Koneella asennetaan liitin hydrauliletkun sisälle. Koneessa oli riskienarvioinnissa havaittu puute sen suojauksessa, ja sen suojaamiselle oli asetettu aikataulu. Tätä suojausta ei turmahetkillä ollut ehditty toteuttaa, mutta vaaraa ehkäistiin sillä, että opetuksessa ja ohjauksessa oli painotettu, ettei kättä saa missään olosuhteissa viedä sylinterin toiminta-alueelle.

Käräjäoikeus totesi, että työn vaarojen selvittämisen lisäksi työnantajan tulee poistaa havaitut vaarat teknisin toimenpitein. Käden pääsy vaara-alueelle koneen käydessä oli estetty tai sitä oli hyvin merkittävästi vaikeutettu tapaturmien jälkeen toteutetulla suojaustoimella. Koska se teknisenä toimenpiteenä on ollut ensisijainen perehdyttämisen yhteydessä annettuun ohjeeseen nähden, on suojuksen asentamatta jättämisellä rikottu koneen vaaran poistamista koskevia työturvallisuusmääräyksiä. Käräjäoikeus totesi tämän johtavan siihen, että haitta- ja vaaratekijöiden arvioinnissa oli rikottu työturvallisuusmääräystä havaitun vaaratekijän poistamatta jättämisen osalta. Lisäksi koneen huolto- ja käyttöohjeita ei ollut laadittu.

Käräjäoikeus katsoi tehtaanjohtajan laiminlyöneen estää pääsy liittimenasennuskoneen vaara-alueelle, selvittää ja poistaa koneessa havaitut vaaratekijät sekä laatia koneen huolto- ja käyttöohjeet. Käräjäoikeus totesi työnjohtajan vastuulle kuuluneen mm. koneiden ja laitteiden turvallisuusseurannan. Tätä velvoitetta huolellisesti noudattaessaan työnjohdon olisi tullut havaita koneen riittämätön tekninen/rakenteellinen suojaaminen jo ennen toteutettua riskinkartoitusta 2018. Työnjohtajan katsottiin laiminlyöneen ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin koneessa havaitun vaaran poistamiseksi esim. raportoimalla siitä tehtaanjohtajalle.

Käräjäoikeus katsoi, ettei yhtiön toiminnassa tehtyä rikosta voida pitää vähäisenä, koska työturvallisuusmääräysten vastainen tila oli kestänyt useita vuosia ja se oli johtanut kahden työntekijän vammautumiseen. Yhtiö tuomittiin 12 500 euron yhteisösakkoon.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korostaa, että työsuojelussa yhtenä johtavana periaatteena on niin sanottu turvallisen tekniikan periaate. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että ensisijaisesti teknisin ratkaisuin tulee huolehtia, että työntekijöiden ulottumisalueella ei ole vaarallisia kohteita. Jos vaara on poistettavissa suojuksella, on koneessa oltava suojus. Puutteita koneiden suojaamisessa ei voi korvata työntekijöille annettavilla varoituksilla tai ohjeilla.

Pirkanmaan käräjäoikeuden asia nro R 21/1868. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lakimies Sari-Anne Salminen, 0295 018 682, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto
Aluehallintovirasto



Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto

Egentliga Finland befinner sig på coronaepidemins basnivå, restriktionerna för sammankomster hävs15.6.2021 14:20:00 EEST | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland har fattat ett beslut som innebär att deltagarantalet i offentliga tillställningar och allmänna sammankomster i Egentliga Finland inte längre begränsas. Landskapet har övergått till coronaepidemins basnivå, vilket innebär att man inom kommunerna i landskapet från och med den 16 juni kan ordna evenemang och tillställningar inomhus och utomhus utan deltagarbegränsningar.

Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä lievennetään koronarajoituksia 16.6. alkaen15.6.2021 14:00:00 EEST | Tiedote

Etelä-Suomen aluehallintovirasto lieventää alueellisten koronakoordinaatioryhmien suositusten mukaisesti Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen kokoontumisrajoituksia 16.6.2021 alkaen. Tilaisuuksia voi järjestää ilman henkilömäärärajoitusta, mutta osallistujien terveysturvallisuus täytyy varmistaa. Lisäksi alueilta kumotaan ns. turvavälipäätös, joka on velvoittanut laajasti erilaisten asiakas- ja yleisötilojen käytöstä vastaavia toimijoita takaamaan asiakkaille mahdollisuuden säilyttää turvavälit.

Pakollinen terveystarkastus jatkuu Lapin rajanylityspaikoilla riskimaista maahan tuleville, mutta rajaohjeisiin on tullut muutoksia15.6.2021 12:45:49 EEST | Tiedote

Lapin aluehallintovirasto määrää pakollisen terveystarkastuksen kaikille riskimaista Enontekiön, Inarin, Kemin, Kittilän, Kolarin, Muonion, Pellon, Rovaniemen, Sallan, Tornion, Utsjoen ja Ylitornion rajanylityspaikkojen kautta maahan tuleville. Tarkastukseen osallistutaan maahantulon jälkeen. Kaksi koronarokotusta saaneiden ei tarvitse käydä koronatestissä.

Alueelliset verkostot näyttivät voimansa pandemiassa, kuntajohtajat kiittivät15.6.2021 10:11:40 EEST | Tiedote

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ja alueen kuntajohtajien verkosto kokoontui vuoden 2021 kevätkaudella 22. kerran pohtimaan koronaepidemian torjuntatoimia Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Verkostoa vetävän ylijohtaja Terttu Savolaisen mukaan keväällä alueellinen epidemian torjunnan hybridistrategia toteutui erinomaisesti. Niissä kunnissa ja alueilla, joissa tarvittiin yleistä linjaa tiukempia rajoituksia, päätökset tehtiin ripeästi.

Coronabegränsningarna lindras i huvudstadsregionen och Mellersta Nyland den 15 juni, i vissa delar av Nyland upphävs sammankomstbegränsningarna helt14.6.2021 16:17:17 EEST | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Södra Finland har fattat beslut som lindrar sammankomstbegränsningarna i bland annat huvudstadsregionen. I Östra Nyland och största delen av västra Nyland upphävs sammankomstbegränsningarna helt från och med den 15 juni. Dessutom upphävs i regionen det så kallade beslutet om säkert avstånd som i omfattande grad har förpliktat aktörer som svarar för användningen av olika utrymmen för kunder och publik att trygga möjligheten för kunderna att hålla säkert avstånd.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme