HUS

Suojalasien ostaminen ilotulitusta seuraaville unohtuu

Jaa
Pääkaupunkiseudulla varaudutaan 2–4 ilotulitteen aiheuttamaan silmävammaan ja koko Suomessa 11–15 vammaan vuodenvaihteessa.

Suojalasien käyttö on voimakkaasti vähentänyt ilotulitteiden sytyttäjien vammautumisia ja etenkin vakavia silmävammoja. Viime uutena vuotena maamme sairaaloissa hoidettiin silti 12 ilotulitteista vammautunutta. Suojalasit ovat olleet pakolliset ilotulitetta sytytettäessä uudesta vuodesta 2011 alkaen. Viiden viime uuden vuoden aikana silmävamman saaneista 76 potilaasta vain 8 oli käyttänyt suojalaseja.
 
Ilotulitteiden tarkastus on pistokokeisiin perustuva ja satojen tuhansien myytyjen tulitteiden joukossa on aina ”susia”, jotka räjähtävät sytyttäessä, näyttävät ensin jääneen ”suutareiksi” tai sinkoutuvat vikasuuntaan, vaikka niitä käytetään ohjeiden mukaisesti. Ilotulittaminen ilman suojalaseja on venäläistä rulettia.
 
Ilotulitteiden vammauttamista joka toinen on katsoja. Ilotulitteita ostettaessa on muistettava hankkia suojalasit koko juhlaväelle, joka aikoo seurata ilotulitusta ulkona. Aivan erityisesti tämä koskee lapsia, joita vammautuneista on kolmasosa. Viime uutena vuotena vammautuneista lapsia oli viisi, joista ketään ei ollut suojattu suojalaseilla. Lasten valvonnan pitää jatkua uudenvuoden päivään, koska he saattavat löytää maastosta tulitteita ja sytytellä niitä.
 
Ilotulitusta on turvallisinta seurata ikkunan takaa. Ulkona jokaisella katsojalla tulisi olla suojalasit. Etenkin kaupunkialueella ne ovat tärkeät. Myynnissä on huokeita polykarbonaattimuovisia suojalaseja, jotka sopivat kaiken ikäisille ja kestävät vuodesta toiseen.
 
Mikään ilotulite ei ole leikkikalu vaan räjähde. Ilotulittajalla on vastuu katsojienkin silmistä ja lasten turvallisuudesta. Turvaohjeet on syytä lukea ja noudattaa niitä tarkkaan.
 
Jos vahinko tapahtuu, silmävammoista voi soittaa Silmätautien klinikan päivystävälle lääkärille, puhelin 09 4717 3170.




Yhteyshenkilöt

professori, ylilääkäri Tero Kivelä
p. 050 525 2723, 09 4717 3110
tero.kivela@hus.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme. 

HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito. 

HUS – Vaikuttavinta hoitoa 

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye