Vauhti Speed Oy

Suomalainen suksivoidevalmistaja Vauhti tuo markkinoille kestävän ja ympäristöystävällisen suksivoidemalliston, jonka innovatiiviset raaka-aineet tulevat luonnosta

Jaa
Vauhdin uudet 360° tuotteet, joiden raaka-aineet tulevat puhtaasti luonnosta uudistavat hiihtovoidemarkkinoita ja siirtävät tuotevalikoimaa ympäristöystävälliseen suuntaan. Uusi mallisto, joka kantaa nimeä 360° on saatavilla kaupoista ensi syksystä eteenpäin.

Vauhdin ydinfilosofia kunnioittaa ihmistä ja luontoa. Kukaan meistä ei voi enää ummistaa silmiään ilmastonmuutokselta. Vauhti haluaa edistää kestävää kehitystä ja kehittää ympäristöystävällisiä tuotteita, jotta lapsillammekin olisi tulevaisuudessa mahdollisuus nauttia hiihdosta.

Vauhti on tehnyt jo aikaisemmin päätöksen kompensoida suksivoiteiden valmistuksesta syntyneet hiilidioksidipäästöt vuodesta 2015 alkaen. Vuodesta 2020 eteenpäin Vauhti kompensoi tuotannosta ja mm. myös matkustuksesta koostuvat hiilidioksidipäästöt.

Vauhdin uuden 360°malliston kehitystyö perustuu kahteen peruspilariin:

(1)   intohimo luoda ja kehittää innovatiivisia ja toiminnallisia suksivoiteita sekä

(2)   luonnon ja kestävien arvojen kunnioitus

Suurin osa tuotteissa käytetyistä raaka-aineista on peräisin luonnosta. Emme halunneet tuotekehityksessä keskittyä ainoastaan voiteissa käytettyihin raaka-aineisiin vaan asetimme kunnianhimoisemman tavoitteen ja halusimme myös, että 360° malliston pakkausmateriaalit perustuisivat luonnonmateriaaleihin. Onnistuimme saavuttamaan lopputuotteessa 90% luonnonmateriaaleihin perustuvan jalostusasteen.

360 ° malliston pullot on valmistettu biomuovista öljypohjaisten muovien sijaan. Pulloissa käytetään sokeriruokopohjaista muovia. Kiinteät parafiinivoiteet pakataan kierrätettyyn pahviin ja mallistosarjat juuttipusseihin. Vahojen ja huoltotuotteiden ainesosat ovat kasviperäisiä. Käytämme riisi-, maissi- ja sokeriruokopohjaisia raaka-aineita ja vastaavasti tuotteissa käytetty liuotin on bioetanolia.

Hiihdon harrastajat eri muodoissaan tarvitsevat puhdasta luontoa. Vauhti haluaa kehittää ja tarjota kestäviä ja ympäristöystävällisiä ratkaisuja kuluttajille.

Luonnollisesti luonnosta luontoon.

Yhteyshenkilöt

Toimitusjohtaja Esa Puukilainen
puh. +358 50 331 7101
www.vauhti.fi

Tietoja julkaisijasta

Vauhti Speed Oy
Vauhti Speed Oy
Vauhtitie 3
92350 Tikkala

+358 (0)10 346 5310, vauhti@vauhti.fihttps://vauhti.fi

VAUHTI SPEED OY – JOENSUULAINEN, MAAILMAA VALLOITTAVA SUKSIVOIDETEHDAS

Joensuussa sijaitseva Vauhdin voidetehdas on nykyään yksi maailman nykyaikaisimmista ja automatisoiduimmista suksivoidetehtaista. Vauhti Speed Oy:n juuret juontavat jo vuoteen 1912. Kyseessä on yksi maailman vanhimmista tai jopa vanhin vielä toiminnassa oleva suksivoidevalmistaja.

Aulis Tolsa aloitti yhdessä veljensä Valto Tolsan kanssa suksivoiteiden valmistuksen Virolahdella. Tolsan eläköityessä 1991 Vauhti siirtyi Joensuun seudulle hiihtolegenda Aki Karvosen omistukseen.

Vuonna 2014 Vauhti siirtyi suomalaiselle perhesijoitusyhtiölle ja yhtiön toimitusjohtajaksi palkattiin alalla suurta arvostusta nauttiva filosofian tohtori Esa Puukilainen, joka on mm. väitöskirjatutkimuksessaan tutkinut muovimateriaalin ja veden välistä vuorovaikutusta, yhtenä sovelluskohteena suksen pohja.

Vauhti Speed Oy työllistää Joensuun tehtaalla 22 henkeä. Yhtiö tavoittelee tulevana tilikautena 15 miljoonan euron liikevaihtoa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vauhti Speed Oy

VAUHTI SPEED OY LAHJOITTAA UKRAINAN HÄDÄSTÄ KÄRSIVIEN AVUKSI11.3.2022 11:01:58 EET | Tiedote

”Venäjän 24.2.2022 käynnistämä laaja aseellinen hyökkäys itsenäistä Ukrainaa vastaan on koskettanut ja järkyttänyt koko maailmaa. Täysimittainen sota 2020-luvun Euroopassa, jossa kärsijöinä ovat viattomat siviilit; naiset, lapset ja vanhukset on käsittämätöntä ja totaalisen tuomittava”, toteaa Vauhti Speed Oy:n toimitusjohtaja Esa Puukilainen ja jatkaa: ”Ukrainan ja ukrainalaisten kärsimys tuntuu ja koskettaa Vauhti Speed Oy:tä aivan erityisesti Vauhdin marraskuun lopulla 2021 kohtaaman tulipalo-onnettomuuden jälkimainingeissa. Hyvin pian onnettomuutemme jälkeen saimme apua usealta taholta, mm. Berner Oy:ltä tuotannon käynnistämiseen ja Joensuun Maila ry:ltä toimistotiloja. Nämä kädenojennukset auttoivat ja lämmittivät hädän hetkellä ja nyt vuorostaan on vauhtilaisen aika auttaa ja osoittaa solidaarisuutta hädässä olevia kohtaan.” Ukrainassa kärsitään sodan seurauksena heikentyneestä hygieniatasosta ja desinfiointiaineille on kova tarve. Vauhti Speed Oy lahjoittaa ukrainalaisille 30.00

Vauhti Speed Oy:n tehdas on siirtynyt valmistamaan käsidesejä torjuakseen COVID-19 pandemiaa24.3.2020 09:09:29 EET | Tiedote

Näinä vaikeina kriisiaikoina joensuulaisen maailman johtavimpiin suksivoideyhtiöihin kuuluva Vauhti Speed Oy teki päätöksen jo muutamia viikkoja sitten ajaa alas yhtiön automaattisessa tehtaassa suksivoiteiden valmistuksen ja valjastaa koko tuotanto, sekä yhtiön 20 000 pullon päiväkapasiteetti käsidesien teolliseen valmistukseen. Haluamme tarjota yhtiön ja tehtaan kapasiteetin Korona pandemian hillitsemiseen.

SUOMALAISELLE SUKSIVOIDEYHTIÖ VAUHTI SPEED OY:lle LÄPIMURTO VOITEIDEN VALMISTUKSESSA – LAAJASTI KÄYTETYT FLUORIT KORVATAAN UUSILLA INNOVATIIVISILLA LISÄAINEILLA SUKSIVOITEISSA20.11.2019 13:17:15 EET | Tiedote

Suksivoideteollisuus on pitkään pyrkinyt löytämään voitelutuotteissa ympäristölle ja ihmisille haitalliseksi todetuille fluorilisäaineille korvaavia raaka-aineita. Vauhdin uudet PURE-tuotteet tulevat mullistamaan voidemarkkinoita merkittävästi ja muuttamaan tuotetarjontaa entistä ympäristöystävällisempään suuntaan. Rekisteröidyn PURE-tuotemerkin mallisto tuodaan markkinoille valikoidusti jo tämän talven lumille.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye