Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus

Suomalais-norjalainen kulttuurirahasto jakaa apurahoina runsaat 53 000 euroa suomalais-norjalaisen yhteistyön hyväksi

Jaa

Suomalais-norjalaisen kulttuurirahaston hallitus on päättänyt apurahojen jakamisesta loppuvuodelle 2022 ja alkuvuodelle 2023. 49 hakijalle jaettiin yhteensä 53 600 euroa. Tämä on 20 000 euroa enemmän kuin rahasto jakoi vuonna 2021.

Arctic Lead, 2022. Valokuvaaja: Jakke Nikkarinen.
Arctic Lead, 2022. Valokuvaaja: Jakke Nikkarinen.

”Olimme tyytyväisiä saatuamme niin paljon kahdenvälisiä hakemuksia koronavuosien jälkeen. Hakemuksia saapui yhteensä 75 kappaletta maan eri osista, ja ne olivat tasokkaita. Painotimme päätöksissämme konkreettisia kahdenvälisiä yhteyksiä sekä apurahojen vaikuttavuutta suomalais-norjalaisen kulttuurivaihdon kentällä ja kansalaisyhteiskunnassa”, sanoo rahaston Suomen jaoston hallituksen puheenjohtaja Eero Hokkanen.

Lisäksi rahasto jatkaa edelleen merkittävää panostusta uuteen Arctic Lead -johtajuusohjelmaan.

”Arctic Lead on erittäin jännittävä ohjelma nuorille johtajille, joka vahvistaa Suomen ja Norjan välisiä yhteyksiä”, Eero Hokkanen toteaa.

Lue lisää Suomen jaoston myöntämistä apurahoista ohessa olevasta liitteestä. 

Suomalais-norjalainen kulttuurirahasto

Suomalais-norjalaisen kulttuurirahaston tavoitteena on edistää Suomen ja Norjan välisiä yhteyksiä ja kulttuurivaihtoa sekä lisätä maiden keskinäistä tuntemusta. Rahasto myöntää vuosittain apurahoja erilaisiin yhteiskunnallisiin ja kulttuurielämän hankkeisiin.

Suomen jaoston hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja, neuvotteleva virkamies Eero Hokkanen sekä hallituksen jäsenet rehtori, toimitusjohtaja Teemu Kokko ja pääsihteeri Tove Ekman.

Rahaston sihteeristö sijaitsee Hanasaaressa. Lue lisää rahastosta: www.hanaholmen.fi/kulttuurikeskus/hanasaari/rahastot/suomalais-norjalainen-kulttuurirahasto

Arctic Lead

Johtajuusohjelma Arctic Lead on suunnattu nuorille suomalaisille ja norjalaisille ammattilaisille, jotka haluavat kehittyä ja kehittää johtajuustaitojaan sekä solmia uusia kontakteja yli rajojen. Ohjelma käynnistettiin vuonna 2019 Suomalais-norjalaisen kulttuurirahaston 40-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Lue lisää: https://www.hanaholmen.fi/kulttuurikeskus-2/yhteiskunta-ja-koulutus/yhteiskunta-ja-elinkeinoelama/leadership-network/

Yhteystiedot:

Pääsihteeri Gunvor Kronman, puh. 040 745 1738, s-posti gunvor.kronman(at)hanaholmen.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Arctic Lead, 2022. Valokuvaaja: Jakke Nikkarinen.
Arctic Lead, 2022. Valokuvaaja: Jakke Nikkarinen.
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Hanasaarenranta 5
02100 ESPOO

+358 40 767 7373http://www.hanaholmen.fi

Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanasaaren kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies. 

Hanaholmen är ett kulturcentrum för Sverige och Finland samt ett konferenshotell och mötescentrum i Esbo, strax utanför Helsingfors. Hanaholmen arrangerar högaktuella seminarier och evenemang där viktiga samhälleliga frågor diskuteras och debatteras. Kulturfonden för Sverige och Finland är Hanaholmens huvudman, dvs. har det yttersta ansvaret för Hanaholmens verksamhet. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme