Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Suomalaisen maa- ja metsätalouden teot esimerkkeinä kestävän kehityksen askeleissa

Jaa
Kestävän kehityksen toteutumista arvioidaan parhaillaan YK:n kokouksessa. Suomi ja sen maa- ja metsätalous voivat ylpeillä monilla vahvuuksilla, jotka liittyvät neljään erityistarkastelussa olevaan tavoitteeseen: vesi- ja energiatavoitteet sekä kestävään tuotantoon ja maaekosysteemeihin liittyvät tavoitteet.

- Nimenomaan ympäristökestävyys on meillä hyvällä tasolla, mutta turvallisen ja puhtaan ruuan tuotannon taloudellisessa ja sosiaalisessa kestävyydessä on parannettavaa, viestittää MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola New Yorkista.

YK:n kestävän kehityksen Agendan 2030 toimeenpanoa arvioiva YK:n kestävän kehityksen korkean tason foorumi (HLPF2018) kohdistaa katseensa tänä vuonna maa- ja metsätaloudelle läheisille tavoitteille. Kyseessä ovat erityisesti veteen, energiaan, kestävän tuotantoon sekä maaekosysteemeihin keskittyvät tavoitteet eli 6,7,12 ja 15.

Energiapäivässä korostetiin vahvasti uusiutuvan energian merkitystä ja nopeaa murrosta, jota elämme. Suomalaisen maa- ja metsätalouden ylpeyden aiheita ovat uusiutuvan energian mahdollisuudet, luonnon monimuotoisuuden vaaliminen moninaisilla vapaaehtoisilla toimilla ja vesiosaaminen, jossa maa- ja metsätalous on vahvasti mukana. Vesiin liittyvät kysymykset ovat MTK:lle tärkeitä. Puhtaiden ja riittävien vesivarojen tärkeyden korostamiseksi MTK liittyi tällä viikolla Suomen vesivastuusitoumukseen https://sitoumus2050.fi/commitment/vastuullista-toimintaa-mtk-n-vesivastuusitoumus.

Vesivastuusitoumuksessa kuvataan konkreettisia tekoja, joita maa- ja metsätaloudessa tehdään tilatasolla ja miten MTK toimii eri tasoilla vesiemme parhaaksi.

- Kuitenkin, kuten maailmalla yleensä, myös suomalainen maa- ja metsätalous voi edetä kestävän kehityksen askelissa vain, jos maanomistukseen ei kohdistu liikaa rajoitteita ja toiminta on taloudellisesti kannattavaa, painotti Liisa Pietola paneelissa, joka tarkasteli maaekosysteemien kestävää käyttöä ja kestävää tuotantoa.

Esitelläkseen kestävää suomalaista tuotantoa MTK julkisti nettisivuillaan kestävän kehityksen eri tavoitteisiin liittyvät tiivistelmät juuri ennen kokousta: https://www.mtk.fi/ajankohtaista/uutiset/uutiset_2018/fi_FI/MTK_mukana_YKn_kestavan_kehityksen_foorumissa/

MTK on mukana Suomen delegaation lisäksi myös Farmers Major Group -delegaatiossa, jota koordinoi World Farmers Organization (WFO). Viljelijäpääryhmän vahva viesti kokouksessa on ollut osallistamisen lisääminen ja kuulluksi tuleminen YK:n prosessissa, jossa Agenda2030 toimeenpannaan.

- Viljelijät toteuttavat kestävän kehityksen tekoja jokapäiväisessä elämässään, heidän hyvinvoinnistaan on kiinni yhteiskuntien ja luonnon hyvinvointi, muistuttaa Pietola.

Lisätietoja: Liisa Pietola
ympäristöjohtaja
liisa.pietola@mtk.fi
+358 504384014

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Maatilamatkailu Ilomäki valittiin Maaseutumatkailun Vuoden Kellokkaaksi ja Karkausmäen Kammari Vuoden kehittyväksi maaseutumatkailuyritykseksi20.3.2024 21:00:00 EET | Tiedote

Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry on ylpeänä valinnut Maatilamatkailu Ilomäen Vuoden 2024 Kellokkaaksi. Tämä korkein tunnustus myönnetään yrityksille ja henkilöille, jotka ovat toimineet erityisen ansiokkaasti maaseutumatkailun saralla. Vuoden 2024 kehittyvä maaseutumatkailuyritys -tunnustus puolestaan myönnettiin Karkausmäen Kammarille. Tämä arvostettu tunnustus myönnetään yrityksille ja henkilöille, jotka ovat osoittaneet rohkeaa otetta ja innovatiivisuutta maaseutumatkailun kehittämisessä.

Eurooppa tarvitsee parempaa EU:ta19.3.2024 10:45:00 EET | Tiedote

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK haluaa omalla EU-vaaliohjelmallaan olla rakentamassa vahvempaa, vakaampaa ja turvallisempaa Euroopan unionia. Kesäkuussa valittavan uuden europarlamentin ja tulevan komission on kyettävä palauttamaan kansalaisten ja yritysten luottamus tulevaan. Se tapahtuu luopumalla pikkuasioilla näpertelystä ja keskittymisellä oleelliseen. Tienviitat löytyvät MTK:n tänään julkaisemasta ohjelmasta ”Kymmenen teesiä elävälle Euroopalle”.

MUISTUTUS: Tervetuloa MTK:n tiedotustilaisuuteen: Traktorit lähtevät liikkeelle ja MTK julkistaa EU-vaalitavoitteensa18.3.2024 08:45:12 EET | Kutsu

Aika: tiistaina 19.3.2024 klo 9-10.30. Paikka: MTK:n henkilöstökahvila Venla, Simonkatu 6, Helsinki. ------- Tiedotustilaisuudessa MTK kertoo medialle ensi viikon #Ruokamarssi2024 -tapahtumista, joissa traktorit lähtevät liikkeelle eri puolilla Suomea. Ruokamarssin taustalla on kasvava huoli ruokaketjun tulonjaosta. Kaupan ennätystulokset kertovat karua kieltä siitä, minne ruokaketjun rahat todella valuvat. Ketjun alkupäässä olevat maatilat kamppailevat yhä vaikeampien haasteiden edessä. Samassa tilaisuudessa MTK julkistaa EU-vaalitavoitteensa, jotka kiteytyvät "10 teesiin elävälle Euroopalle". Pääviesti korostaa vahvan ja ennustettavan EU:n tarvetta, joka edistää kansalaisten, yritysten ja ympäristön hyvinvointia sekä turvaa maaseutualueiden kestävän kehityksen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye