Suomalaisen sokerin vapputarina ja marjapannari Clafoutis

Makeiden leivonnaisten raaka-aineena käytetään sokeria
Suomalainen sokeri on elintarviketeollisuuden tärkeä raaka-aine. Makean maun lisäksi sokeri muun muassa parantaa tuotteiden säilyvyyttä, antaa esimerkiksi juomille ja hilloille oikean suutuntuman ja koostumuksen sekä on tärkeä osa käymisprosessissa tai leipätaikinan kohoamista.
Sokerin tie suomalaiselta pellolta pöytään on lyhyt. Sokerijuurikasta viljellään pääosin Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueilla, mutta myös Uudellamaalla, Hämeessä ja Etelä-Pohjanmaalla.
- Sokerijuurikas jalostetaan valkosokeriksi ja erilaisiksi sokerituotteiksi Säkylän tehtaalla Satakunnassa. Kotimainen sokerisektori työllistää satoja suomalaisia maatiloilla, teollisuudessa, kaupoissa ja kuljetuksissa, kertoo asiantuntija Antti Lavonen MTK:sta.
Sokerijuurikkaan syvät juuret
Sokerijuurikas on todella erinomainen kasvinvuorotuskasvi, sillä se auttaa parantamaan maaperän rakennetta ja ravinteiden saatavuutta seuraavia viljelykasveja varten.
- Tämä johtuu siitä, sokerijuurikas on syväjuurinen kasvi, jonka pitkä juuri ulottuu syvälle ja möyhentää maata. Syksyisen täysikasvuisen juurikkaan juuri ulottuu yli 40 cm syvyyteen, valistaa Lavonen.
Sokerijuurikas käyttää äärimmäisen tehokkaasti auringon valon, sille annetut ravinteet ja ilmasta otettavan hiilidioksidin muuntaen ne pitkän kasvukauden aikana sokeriksi ja erinomaiseksi rehun raaka-aineeksi.
Kotimaista sokeria on hyvin saatavilla pienissä ja suurissa kaupoissa, kotimaisen sokerin tunnistaa tutusta Hyvää Suomesta -merkistä pakkauksen kyljessä.
Vappupöytään sopii Clafoutis
- Vapun brunssipöytään tai jälkiruuaksi sopii tyylikäs, ranskalaisvaikutteinen pannukakku clafoutis. Sokeri, kananmunat, kerma, tupsaus vehnäjauhoja ja pakastimen viimeiset marjat yhdistyvät tyylikkääksi herkuksi, neuvoo ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen.
- Eksoottisesta nimestään huolimatta vapun clafoutis valmistuu kokonaan kotimaisista raaka-aineista, oman maan ruokaa kevään juhlaan!
Lisätiedot:
ruokamarkkina-asiantuntija Heidi Siivonen, MTK, 040 568 8802
asiantuntija Antti Lavonen, MTK, 040 558 0512
------------------------
Ranskalainen marjapannari Clafoutis
Clafoutis on ihana jälkiruoka tai brunssitarjottava ja makea herkku sopii myös kahvin kanssa nautittavaksi. Perinteinen ranskalainen pannukakku on suomalaista serkkuaan makeampi ja rakenteeltaan vanukasmaisen pehmoinen.
Perinteiseen ranskalaiseen clafoutikseen piilotetaan kirsikoita, mutta sattumiksi sopivat myös kotimaiset marjat, uutta satokautta odotellessa vaikkapa isot pakastevadelmat tai kokonaisena pakastetut mansikat. Satokauden mittaan clafoutiksen sattumat vaihtuvat kevään raparperista kesän marjoihin tai vaikkapa syksyisiin omenoihin. Yksinkertaisista raaka-aineista syntyy huikea herkku!
6- 8 annosta
30 g voita
3 kananmunaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 dl kuohukermaa
1 dl maitoa
1,5 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
lisäksi
300 g marjoja, esim. isoja vadelmia tai kokonaisia mansikoita
2 rkl sokeria
- sulata voi, anna jäähtyä
- sekoita suolaripaus vehnäjauhoihin
- riko munat kulhoon, mittaa joukkoon sokeri ja vaahdota kakkutaikinamaisen kuohkeaksi
- lisää munavaahtoon maito ja kerma, jäähtynyt voisula ja jauho-suolaseos siivilän läpi
- sekoita tasaiseksi, mutta älä vaivaa tai vatkaa taikinaa
- voitele suorakulmainen, noin 25 x 20 cm tai vastaava, uunivuoka voinokareella
- kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteisessa uunissa noin 15 min
- lisää puolikypsän taikinan pinnalle kohmeiset pakastemarjat ja ripottele päälle sokeri
- jatka paistamista 15 -20 minuuttia, kunnes clafoutiksen pinta on kauniin värinen
- clafoutis-pannari saa jäädä sisältä meheväksi ja ”tytiseväksi”.
Tarjoile clafoutis vappupöydän tai viikonlopun herkkuna hivenen jäähtyneenä ja tasaantuneena sellaisenaan, kermavaahdon tai vaniljajäätelön ja marjojen tai raikkaan hillon kanssa.
Resepti: Heidi Siivonen
Avainsanat
Kuvat





Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Ratkaisu tyhjenevän maaseudun haasteisiin - Talo maalta -palvelu yhdistää tyhjät pientalot ja maallemuutosta haaveilevat23.5.2023 07:30:00 EEST | Tiedote
Lähes miljoona maallemuutosta haaveilevaa ihmistä tavoittaa nyt helpommin tyhjillään olevien pientalojen omistajat. Kiitos Talo maalta -palvelun! Tämä maaseudun elinvoimaa vahvistava ilmainen verkkopalvelu tarjoaa ratkaisun vakavaan kohtaanto-ongelmaan, jossa jopa 200 000 pientaloa maaseudulla ympäri Suomea seisoo tyhjillään.
MTK:n johtokunta hallitusneuvottelijoille: Maatalous ei kestä nyt leikkauksia16.5.2023 10:58:18 EEST | Tiedote
MTK:n johtokunta tyrmää julkisuudessa esillä olleet, maataloudelle kaavaillut budjettileikkaukset. Tiistaina koolla ollut johtokunta totesi ymmärtävänsä hallitusneuvottelijoiden pakon julkisen talouden tasapainottamiseen, mutta kustannuskriisin riepottelema maatalous ei siihen tässä vaiheessa voi osallistua. ”Tarvitsemme ensin rahaa markkinoilta. Historian syvimmästä kriisistä ei ole vielä toivuttu. Leikkaukset olisivat isku paitsi maatiloille, myös iso riski Suomen huoltovarmuudelle ja suomalaisten ruokaturvalle”, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoo.
Tervetuloa seuraamaan lehmien kesäkauden aloitusta - Lehmät lasketaan laitumelle 1.6. Valtimolla12.5.2023 09:42:05 EEST | Kutsu
Meillä on ilo kutsua teidät seuraamaan lehmien kesäkauden aloitusta Mäntysaaren tilalle Valtimolle torstaina 1.6.2022 klo 9-13. Tapahtumassa lehmät pääsevät nauttimaan vihreästä nurmesta pitkän talvitauon jälkeen. Samalla tapahtuma tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden oppia lisää suomalaisesta maataloudesta ja maaseudun elinkeinoista.
YHTEINEN TIEDOTE: Julkiset ruokahankinnat tulee saattaa elintarvikemarkkinavaltuutetun toimivallan piiriin9.5.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Elintarvikemarkkinavaltuutettu sekä ruoka-alan etujärjestöt katsovat, että julkisten ruokahankintojen sopimukset tulee elintarvikemarkkinalain muutoksella saattaa nykyistä tiiviimmin elintarvikemarkkinavaltuutetun toimivallan piiriin. Elintarviketuotannon kustannuskriisissä julkisten hankintojen sopimukset ovat osoittautuneet erittäin jäykiksi ja johtaneet tavarantoimittajien kannalta kohtuuttomuuksiin. Tulevalta hallitukselta odotetaan toimia elintarvikemarkkinoiden toiminnan parantamiseksi koko ketjun yhteistyönä.
MTK, SLL ja WWF: METSO- ja Helmi-ohjelmien rahoitus turvattava8.5.2023 09:07:44 EEST | Tiedote
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF Suomi vetoavat muodostettavaan hallitukseen luonnon monimuotoisuutta parantavien ohjelmien rahoituksen turvaamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme