Tekniikan akateemiset - TEK

Suomalaisesta insinöörityöpalkinnosta kisaa kuusi huippuinnovaatiota

Jaa

Suomalainen insinöörityöpalkinto 2018 -tunnustuksen shortlistalla on monipuolinen kattaus parasta suomalaista tekniikan osaamista. Voittaja julkistetaan Finlandia-talolla 15.5.

Tekniikan akateemiset TEK ja Tekniska Föreningen i Finland TFiF jakavat vuosittain Suomalaisen insinöörityöpalkinnon henkilölle tai työryhmälle, joka on huomattavasti edistänyt teknillistä osaamista Suomessa. Palkinto on arvoltaan 30 000 euroa.

Tänä vuonna ehdolla oli yhteensä 25 työtä, ja shortlistalle on nyt valittu kuusi ehdokasta. Palkinnon saaja julkistetaan Finlandia-talolla Tech Day in Finland -tapahtuman yhteydessä 15.5.

- Kilpailu oli erittäin kovatasoinen ja osoitti sen, että Suomen kilpailukyky ei ainakaan jää kiinni tekniikan osaamisesta. Finaaliin valikoitui erittäin monipuolinen kattaus suomalaisia huippuinnovaatioita, joilla on jo näyttöä kaupallisesta menestyksestä, sanoo yksikönjohtaja Pekka Pellinen TEKistä.

- Erittäin ilahduttavaa on, että finaaliin valikoituneet työt edustavat ennakkoluulottomuutta, uusien markkinoiden aluevaltauksia ja kestävää kehitystä. Tällaisia innovaatiota ei synny jatkossa lisää, ellei tutkimukseen ja tuotekehitykseen taata riittävät resurssit ja yritystukia suunnata uudistumiseen ja tuottavuuden kasvuun, Pellinen jatkaa.

Suomalainen insinöörityöpalkinto 2018 -palkinnon finalistit ovat:


1. Aalto-1 ja IcEye -satelliittiohjelmat

Satelliittiohjelma vei Suomen ensimmäiset satelliitit avaruuteen ja käynnisti myös avaruusbisneksen.

Tiimi:
Antti Kestilä, TkT, Tutkija, Aalto-yliopisto
Jaan Praks, TkT, Apulaisprofessori, Aalto-yliopisto
Tuomas Tikka, DI, Tohtoriopiskelija, toimitusjohtaja, Reaktor Space Lab
Rafal Modrzewski, tekn. Yo, Toimitusjohtaja, perustaja, IceEye Oy
Pekka Laurila, tekn. Yo, perustaja, IceEye Oy

2. Genelec 8351 -kaiutin

Symmetrinen kolmitiekaiutin Genelec 8351 toistaa äänen hienosti erittäin kompaktista kotelosta. Vuonna 2015 myyntiin tullut tuote on saanut erinomaiset laatuarviot.

Tiimi:
Ilpo Martikainen, DI (1947–2017)
Jussi Väisänen, FM, Engineering Team Leader, akustiikka, Genelec Oy
Jaakko Nisula, DI, Engineering Team Leader, mekaniikkasuunnittelu, Genelec Oy


3. Linkker-sähköbussi

Linkker Oy jalosti kotimaisesta sähköajoneuvo-osaamisesta kaupallisen tuotteen, jota on jo myyty Suomeen, Tanskaan, Ruotsiin ja Singaporeen.

Tiimi:
Sami Ruotsalainen, DI, Toimitusjohtaja, Linkker Oy
Kimmo Erkkilä, DI, Liiketoiminnan kehitysjohtaja, Linkker Oy


4. Sulapac, biohajoava pakkausmateriaali kosmetiikalle

Puuhakkeesta ja sideaineista valmistettavalla Sulapac-pakkausmateriaalilla on edellytykset haastaa muoviset pakkausmateriaalit.

Tiimi:
Suvi Haimi, Ph.D, Toimitusjohtaja, Sulapac Oy
Laura Kyllönen, Ph.D, Teknologiajohtaja, Sulapac Oy


5. Visedo Oy:n tehoelektroniikka työkoneiden sähköistämiseksi

Sähköinen voimalinja tuo lisää tehoa ja parantaa työkoneiden hyötysuhdetta huimasti. Visedo on maailman johtava työkoneiden sähköisten voimalinjojen toimittaja.

Tiimi:
Kimmo Rauma, TkT, Vice President, Visedo Oy
Tero Järveläinen, DI, Director R&D, Visedo Oy
Matti Iskanius, DI, R&D Manager, Electronics, Visedo Oy
Antti Tarkiainen, TkT, Software Architect, Control, Visedo Oy
Risto Tiainen, TkT, Software Architect, Visedo Oy


Kuudes finalisti

Kuudes finalisti on meriteollisuuden alalta, mutta ei halunnut julkisuuteen vielä tässä vaiheessa.

>> Lue tarkemmat esittelyt palkintoehdokkaista TEK-verkkolehdestä: lehti.tek.fi/sitpifinalistit

---------

Suomalainen insinöörityöpalkinto jaetaan vuosittain. Se myönnetään tunnustuksena joko yhdelle henkilölle tai työryhmälle. Valinnassa kiinnitetään huomiota ensisijaisesti työn merkitykseen suomalaisen teknisen osaamisen kohottamisessa ja kaupallistamisessa. Palkinto pyritään myöntämään eri vuosina erityyppisille töille eri aloilla. Suomalaisen insinöörityöpalkinnon saajiin kautta aikojen voi tutustua verkossa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Yksikönjohtaja Pekka Pellinen, TEK, 040 521 9424

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tekniikan akateemiset - TEK
Tekniikan akateemiset - TEK
Ratavartijankatu 2
00520 HELSINKI

09 229 121http://www.tek.fi

Tekniikan akateemiset TEK on tekniikan alan yliopistokoulutettujen etu- ja palvelujärjestö. Jäsenet ovat tekniikan, tietojenkäsittelyn, arkkitehtuurin tai luonnontieteiden yliopistotutkinnon suorittaneita ja näiden alojen opiskelijoita. TEK tukee jäseniään työuralla, edistää ammattikunnan osaamista ja yhteisöllisyyttä sekä rakentaa kestävää hyvinvointiyhteiskuntaa. 70 000 jäsenellään TEK on yksi Akavan suurimmista jäsenliitoista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tekniikan akateemiset - TEK

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme