Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry

SUOMALAISET LUOTTAVAT POLIISIIN – POLIITIKOT JA TIEDOTUSVÄLINEET MENETTÄNEET ENITEN ASEMIAAN

Jaa

Suomalaiset luottavat eniten poliisiin, presidenttiin ja puolustusvoimiin. 86 prosenttia luottaa poliisiin, 82 prosenttia puolustusvoimiin ja 81 prosenttia nykyiseen presidenttiin. Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA selvitti Arvo- ja asennetutkimuksessaan, kuinka suurta luottamusta suomalaiset tuntevat 28 erilaista yhteiskunnassamme vaikuttavaa tahoa kohtaan. EVA teki vastaavan kyselyn vuonna 2009.

Suomalaisen yhteiskunnan luottamusranking 2018. Kuva: EVA
Suomalaisen yhteiskunnan luottamusranking 2018. Kuva: EVA

”Suomalaisten luottamus poliisiin on hieman lujittunut vuodesta 2009, vaikka viime vuosina yksittäisiin poliiseihin on kohdistunut epäilyksiä, tutkintoja, oikeudenkäyntejä ja tuomioitakin”, toteaa EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.

Eniten nauttimaansa luottamusta ovat onnistuneet kasvattamaan tasavallan presidentti ja Euroopan unioni. Politiikan toimijat ja tiedotusvälineet ovat menettäneet eniten asemiaan EVAn luottamuspatterissa 2010-luvulla.

”Eduskunnan ja poliitikkojen kannalta tilanne on murheellinen. Suomalaiset luottavat enemmän esimerkiksi Wikipediaan (37 % luottaa) kuin eduskuntaan (35 % luottaa) tai puolueisiin (17 % luottaa)”, Haavisto toteaa.

Naiset luottavat miehiä enemmän ympäristöjärjestöihin, ammattiyhdistysliikkeeseen ja Yleisradioon. Miehet taas luottavat naisia enemmän Wikipediaan, markkinatalousjärjestelmään ja nykyiseen hallitukseen. Luottamusta tarkasteltiin myös puoluekannoittain. Koko väestöön nähden esimerkiksi SDP:n äänestäjät luottavat enemmän ammattiyhdistysliikkeeseen, Yleisradioon ja Helsingin Sanomiin.

Kysely luottamuksesta on osa EVAn Arvo- ja asennetutkimusta. Tulokset perustuvat 2 073 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 24.9.–4.10.2018. Vastaajat edustavat koko maan 18–70-vuotiasta väestöä. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen internet-paneelilla ja painotettu edustamaan väestöä sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Yhdyskuntatutkimus Oy, joka on laatinut myös tulosgrafiikan. Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta.

EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984. Tuloksiin voi tutustua osoitteessa www.eva.fi/arvopankki.

Ilkka Haavisto: Politiikan pudotus -EVA Arvio 4.4. kello 6.00 osoitteessa www.eva.fi

Lisätiedot: tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto, ilkka.haavisto@eva.fi tai  +358 50 331 38 23

Julkaisun ennakkopyynnöt: viestintäpäällikkö Heini Larros, heini.larros@eva.fi tai +358 40 526 97 28

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Suomalaisen yhteiskunnan luottamusranking 2018. Kuva: EVA
Suomalaisen yhteiskunnan luottamusranking 2018. Kuva: EVA
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI

09 686 9200http://www.eva.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry

ANTTI RINTEEN VIITTAAMAN EVAN VEROMALLIN TARKOITUS ON PÄÄOMATULOVERON ALENTAMINEN22.5.2019 12:50:46 EESTTiedote

Antti Rinteen viittaama Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn ehdotus lähdeverosta tähtää pääomatuloveron tuntuvaan alentamiseen, ei veronkiristykseen. Hallitustunnustelija Antti Rinne (sd.) on useaan otteeseen perustellut ajatustaan lähdeverosta sillä, että kyseessä olisi EVAn esitys. Tosiasiassa Rinteen viittaamassa mallissa on kyse Aalto-yliopiston yritysjuridiikan apulaisprofessorin Tomi Viitalan laskelmasta, jonka lähtökohta on pääomatuloverokannan alentaminen kolmella prosenttiyksiköllä.

KAIKKIEN PUOLUEIDEN HALLITUS SITOUTTAISI NATIONALISTIT VASTUUSEEN17.5.2019 07:00:00 EESTTiedote

Kansallismielisten puolueiden nousu suurten puolueiden joukkoon on tehnyt vaikeaksi tasapainoisten hallitusten muodostamisen eri Euroopan maissa, mukaan lukien Suomessa. Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn toimituspäällikkö Sami Metelinen esittää kaikkien puolueiden muodostamaa kunnallishallitusta ratkaisuksi ongelmaan EVA Arviossa Kiusallinen kumppani - Vaihtoehto nationalistipuolueiden sitouttamiseksi vastuuseen on kunnallishallitus.

ENEMMISTÖ SUOMALAISISTA TORJUU VERONKOROTUKSET15.5.2019 06:00:00 EESTTiedote

Suomalaiset eivät ole valmiita korottamaan veroja, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta. EVA kysyi suomalaisilta yhdeksän eri verolajin kohdalla, pitäisikö niitä korottaa, alentaa vai pitää ennallaan. Yhdenkään verolajin kohdalla enemmistö ei ollut valmis veronkorotuksiin. Perintö- ja lahjaveroa sekä ruoan arvonlisäveroa enemmistö suomalaisista alentaisi. 77 prosenttia suomalaisista torjuu kokonaisveroasteen korottamisen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme