Suomalaisista yhä useampi löytää uuden parisuhteen nettideittipalveluista

Jaa
Yli 50 prosenttia deittipalveluita käyttäneistä suomalaisista on löytänyt pysyvämmän suhteen tai suhteita netistä, selviää E-kontaktin Suuresta rakkaustutkimuksesta.

Deittisivusto E-kontaktin Suuressa rakkaustutkimuksessa selvitettiin muun muassa suomalaisten tyytyväisyyttä rakkauselämän eri osa-alueisiin eri elämäntilanteissa sekä nettideittipalveluiden käyttöä seuranhaussa vuonna 2020.

Rakkautta ja uutta kumppania etsiessä yhä useampi suomalainen kokeilee netin deittisivustoja ja -sovelluksia. 35,2 prosenttia kaikista vastaajista kertoi etsineensä seuraa netistä, mutta 25–34-vuotiaiden keskuudessa jopa yli 50 prosenttia oli käyttänyt nettideittipalveluita. Eniten nettideittipalveluita käytetään Kainuussa, kun taas vähiten ne kiinnostavat Kymenlaaksossa.

Monille netin deittisivustot ja -palvelut ovat toimiva tapa löytää pysyvämpi kumppani. 50,3 prosenttia nettideittipalveluita käyttäneistä vastaajista kertoi löytäneensä pysyvämmän suhteen tai suhteita netistä. Erityisesti pienemmissä kaupungeissa ja maalaiskunnissa löydettiin pysyviä suhteita netin kautta.

Kumppanin etsiminen on siirtynyt yhä vahvemmin nettiin, sillä tuoreemmissa parisuhteissa netin deittipalvelut korostuvat tapaamispaikkana. Pidempään parisuhteessa olleet taas ovat tavanneet kumppaninsa todennäköisimmin ravintolassa, baarissa tai yhteisten ystävien kautta.

Avioliitossa elävät ovat muita onnellisempia

Suomalaisista kaikkein tyytyväisimpiä elämäänsä ovat avioliitossa elävät, kun taas sinkkujen keskuudessa on eniten erittäin tyytymättömiä. Parisuhdetilanteen lisäksi myös ikä vaikuttaa tyytyväisyyteen, sillä 55–64- ja 65–74-vuotiaiden ikäryhmissä on eniten elämäntilanteeseensa erittäin tyytyväisiä.

Lähes 17 prosenttia avioliitossa olevista antoi parhaan mahdollisen arvosanan seksielämälleen. Erittäin tyytyväisiä oli erityisesti niiden joukossa, joiden suhde on kestänyt alle kaksi vuotta. Keski-Suomessa ollaan tyytyväisimpiä seksielämään, kun taas Kanta-Hämeessä on eniten seksielämäänsä erittäin tyytymättömiä.

Tutkimuksen perusteella yli puolella suomalaisista on ollut 1–2 vakavaa suhdetta elämänsä aikana ja tämän lisäksi kymmenen tai alle ei-vakavaa suhdetta. 6,3 prosenttia vastaajista kertoi, että heillä on ollut yli 50 ei-vakavaa suhdetta. 81,3 prosenttia on valmis tapailemaan vain yhtä kumppaniehdokasta kerrallaan.

E-kontaktin Suuri rakkaustutkimus toteutettiin lokakuussa 2020 ja tutkimukseen vastasi 2 000 25–74-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksessa vastaajille esitettiin kaikille yhteiset taustakysymykset, jonka jälkeen vastaajat jaettiin heidän omaan elämäntilanteeseensa sopivalle vastauspolulle.

Tutkimuksessa oli yhteensä viisi eri vastauspolkua eri elämäntilanteille. Nämä olivat avioliitossa tai vakavassa parisuhteessa ensimmäistä kertaa, avioliitossa tai vakavassa parisuhteessa uudella kierroksella, eronnut, sinkku ja leski.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tuotepäällikkö Noora Kinnunen


noora.kinnunen@almamedia.fi


Tässä tiedotteessa on vain osa Suuren rakkaustutkimuksen tuloksista, ja lisätietoa on mahdollista saada esimerkiksi alueellisista eroista Suomen sisällä sekä eroista eri elämäntilanteissa olevien ihmisten välillä.

Linkit

Tietoja julkaisijasta

E-kontakti
PL 900
33101 Tampere

https://www.e-kontakti.fi/

E-kontakti.fi on vuonna 2009 perustettu kotimainen deittisivusto. Sivustolla käyttäjät voivat etsiä rakkautta turvallisesti ja tositarkoituksella. E-kontakti.fi on osa suomalaista Alma Media -konsernia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye