Bugbear Entertainment Oy

Suomalaispeli ehdolla maailman parhaaksi autopeliksi

Jaa

Helsinki, 12.2.2019 - Helsinkiläisen Bugbear-studion Wreckfest-autopeli kisaa vuoden 2018 parhaan autopelin palkinnosta maailman arvostetuimmassa pelialan gaalassa. D.I.C.E. Awards on pelialan vastine elokuva-alan Oscar-gaalalle.

Suomalaispelin valitseminen vuoden 2018 parhaiden kilpa-ajopelien finalistiksi on saavutus, jolla todistetaan samalla myös suomalaisen pelialan innovatiivisuutta ja osaamista. Sitäkin merkittävämpää on se, että ajopelien sarjan finaaliin on hyväksytty kaikista tarjokkaista vain kolme ehdokasta. Vuosittain järjestettävän D.I.C.E. Summit -konferenssin yhteydessä 13.2.2019 pelialan ammattilaisten jakamat palkinnot peilaavat vahvasti pelialan suuntauksia ja ilmiöitä.

"Jo pelkästään finaaliin pääseminen on meille valtava kunnia ja osoitus siitä, että pienikin joukko voi saada aikaan suuria asioita, kun se koostuu osaavista ja motivoituneista tekijöistä. Finaalipaikka on samalla myös kunnianosoitus suomalaiselle pelialalle ja sen osaamiselle sekä vuosikausia meitä uskollisesti tukeneille faneille", kertoo Bugbearin toimitusjohtaja Janne Alanenpää.

Wreckfest on jo saavuttanut menestystä maailmalla, sillä helmikuun alkupuolella pelaajat äänestivät pelin 2. sijalle vuoden 2018 parhaiden auto- ja urheilupelien kategoriassa merkittävän saksalaisen Gamestar-julkaisun järjestämässä äänestyksessä. Suomalaisen pelikehittämisen ja osaamisen lisäksi Wreckfest vie maailmalle myös populaarikulttuuria, sillä pelin soundtrackillä on mukana kotimaisia rock- ja metalliyhtyeitä kuten Jay Ray, Blind Channel, Cyan Kicks, Oceanhorse, Shiraz Lane ja One Desire. Pelin kautta yhtyeet ovat jo saaneet monia uusia kuuntelijoita ja faneja kaikkialta maailmasta.

Wreckfest-peli julkaistiin tietokoneille kesällä 2018. Pelistä julkaistaan konsoliversio PlayStation 4- ja Xbox One -alustoille myöhemmin tänä vuonna. Studion lähitulevaisuuden tähtäimessä on mittava laajentuminen ja uusien autopelien kehittäminen myös tulevaisuudessa.

"Tavoitteemme on kehittää Bugbearista maailman paras autopelistudio, minkä myötä etsimme myös uusia osaajia joukkoomme. Haku on auki", Alanenpää toteaa.

http://www.wreckfestgame.com

www.bugbeargames.com 

Lataa lehdistökuvia:
www.bugbeargames.com/press

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja

Janne Alanenpää, toimitusjohtaja
press@bugbeargames.com

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Bugbear Entertainment Oy
Bugbear Entertainment Oy
Ratamestarinkatu 11
00520 HELSINKI

press@bugbeargames.comhttp://www.bugbeargames.com

Wreckfest: Yksin- ja moninpelattava vauhdikas kilpa-ajopeli, jossa pelti taipuu ja V8-moottorit laulavat. Peli sisältää monia erilaisia kilpailutiloja, ja siinä voi kiitää niin suomalaisissa perinnemaisemissa hiekkakuopassa ja metsäpoluilla kuin myös vaativilla asfalttiradoilla. Monipuolinen ja paikoin jopa humoristinen kulkuneuvovalikoima tarjoaa makupaloja niin klassikkoautojen historiasta kuin rajuja muskeli- ja rata-autoja. Pelin ainutlaatuisen näyttävä fysiikkamoottori mahdollistaa monipuolisen vauriomallin, jolle riittää käyttöä etenkin romurallikisoissa.

Bugbear: Vuonna 2000 perustettu helsinkiläinen peliyhtiö Bugbear Entertainment on erikoistunut autopeleihin, joita se on kehittänyt kahden vuosikymmenen aikana tietokoneille, pelikonsoleille, mobiililaitteille sekä kannettaville pelilaitteille. Yrityksen tunnetuimpia ajopelejä ovat Rally Trophy, FlatOut-sarja, Sega Rally Revo sekä Ridge Racer Unbounded, joille on myönnetty lukuisia pelialan tunnustuksia ja palkintoja. Bugbear on nykyään osa kansainvälistä THQ Nordic -julkaisijaa, joka osti yrityksen osakekannan marraskuussa 2018. THQ Nordic työllistää lähes 2 000 henkilöä 15 eri pelistudiossa viidessä eri maassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.