Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry

SUOMALAISTEN MIELESTÄ TUKIA KÄYTTÄVÄT SELLAISETKIN, JOTKA EIVÄT NIITÄ TARVITSE

Jaa
Suomalaisista 67 prosenttia on sitä mieltä, että ”yhteiskunnan tuista on tullut saavutettuja etuja, joita käyttävät surutta sellaisetkin, jotka eivät niitä välttämättä tarvitsisi”. Näkemys on yleinen kaikissa demografisissa ryhmissä, eikä esimerkiksi naisten (66 %) ja miesten (68 %) käsityksissä ole juuri eroa, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Kuva: EVAn Arvo- ja asennetutkimus
Kuva: EVAn Arvo- ja asennetutkimus

Puolueiden kannattajista vain vihreiden (35 %), vasemmistoliiton (42 %) ja RKP:n (47 %) äänestäjistä alle puolet pahoittelee sitä, että sosiaaliturvaa käyttävät sellaisetkin, jotka eivät välttämättä sitä tarvitsisi.

Suomalaiset torjuvat perustulon. Yli puolet suomalaisista uudistaisi sosiaaliturvaa yhdistämällä mahdollisimman monta etuutta yhdeksi tueksi sekä lisäämällä tuensaajien ohjausta ja neuvontaa. Selvä enemmistö suomalaisista katsoo, että sosiaaliturvan tulee perustua syyhyn (60 %) ja sen tulee olla vastikkeellista (73 %). Syyperusteinen sosiaaliturva tarkoittaa, että tuen saamiselle pitää olla selvästi määritelty syy, esimerkiksi työttömyys tai sairaus. Vastikkeellisuus tarkoittaa sitä, että esimerkiksi työmarkkinatukea saadakseen tulisi etuuden vastineena pyrkiä työllistymään.

”Julkisuudessa kritisoitu työttömyysturvan aktiivimalli vaikuttaisi idealtaan pitkälti vastaavan kansalaisten odotuksia sosiaaliturvalta”, toteaa EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.

Joka toinen suomalainen toivoo julkisten hyvinvointipalveluiden kohdentamista vain niitä eniten tarvitseville.

”Suomalaisten ajattelu sosiaaliturvasta on varsin konservatiivista: Apua saa tarvittaessa, mutta joutenolo ei ole suotavaa”, kommentoi Haavisto.

Tulokset perustuvat 2 007 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 24.9.–4.10.2018. Vastaajat edustavat koko maan 18–70-vuotiasta väestöä. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen internet-paneelilla ja painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Yhdyskuntatutkimus Oy, joka on laatinut myös tulosgrafiikan. Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984. Tuloksiin voi tutustua osoitteessa www.eva.fi/arvopankki.

Ilkka Haavisto: Jäähyväiset perustulolle -EVA Analyysi ja Emilia Kullaksen blogi aiheesta maanantaina 9.9. kello 6.00 osoitteessa www.eva.fi

Julkaisujen ennakkopyynnöt: viestintäpäällikkö Heini Larros, heini.larros@eva.fi tai +358 40 526 9728

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: EVAn Arvo- ja asennetutkimus
Kuva: EVAn Arvo- ja asennetutkimus
Lataa
Kuva: EVAn Arvo- ja asennetutkimus
Kuva: EVAn Arvo- ja asennetutkimus
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI

09 686 9200http://www.eva.fi

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä.EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye