Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry

Suomalaisten onnellisuus on hienoisesti laskenut

Jaa
Suomalaisista 76 prosenttia kokee elämänsä vähintään melko onnelliseksi, käy ilmi EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta. Onnettomaksi itsensä kokevia on 20 prosenttia. Selkeä enemmistö kaikissa väestöryhmissä työttömiä lukuun ottamatta kokee itsensä vähintään melko onnelliseksi.
”Kuinka onnelliseksi kokee oman elämänsä nykyisin” (%)
”Kuinka onnelliseksi kokee oman elämänsä nykyisin” (%)

”Onnellisuuden tasainen jakautuminen eri väestöryhmiin on yksi syy suomalaisten onnellisuuteen. Yksikään väestöryhmä ei myöskään erotu poikkeuksellisen onnellisena”, sanoo EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto, joka on kirjoittanut EVA Analyysin Lommo onnessa.

Suomalaisten onnellisuus on hieman laskenut Arvo- ja asennetutkimuksen edellisestä onnellisuusmittauksesta vuonna 2016. Tuolloin onnelliseksi koki itsensä 80 prosenttia ja onnettomaksi 17 prosenttia suomalaisista. Johtavassa asemassa olevien, akateemisesti koulutettujen, yrittäjien, työntekijöiden sekä parhaassa työiässä olevien 26–55-vuotiaiden onnellisuus on pudonnut selvästi keskivertoa enemmän vuodesta 2016.

”Yksi syy onnellisuuden laskuun voi olla koronakriisin vaikutukset työelämään ja työikäisiin Syitä voi olla muitakin, mutta vuosien 2016 ja 2020 väliseen aikaan ei ajoitu muita merkittäviä yhteiskunnallisia muutoksia tai taloudellisia shokkeja”, sanoo Ilkka Haavisto.

Suomalaiset ovat varsin yksimielisiä siitä, että terveys, toimeentulo ja hyvät ihmissuhteet ovat välttämättömiä edellytyksiä onnellisen elämän aikaansaamisessa. Raha on ihmisille tärkeää toimeentulon kannalta, ei niinkään vaurautena suhteessa muihin. Hyvä toimeentulo lisää selvästi onnellisuuden kokemusta.

42 prosenttia katsoo elävänsä tuloillaan vähintään melko mukavasti, hieman useampi (45 %) arvioi pärjäävänsä tuloillaan ja kaksitoista prosenttia raportoi vaikeuksia tulla toimeen. Useampi arvioi toimeentulonsa hyväksi kuin aiemmin. Toisaalta toimeentulovaikeuksia kokeneiden onnellisuus on pudonnut selvästi aiempaan verrattuna.

Tulokset perustuvat 2 019 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 16.–28.10.2020. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen internet-paneelilla ja painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Yhdyskuntatutkimus Oy, joka on laatinut myös tulosgrafiikan. Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984. Tuloksiin voi tutustua osoitteessa www.eva.fi/arvopankki.

Ilkka Haavisto: Lommo onnessa -EVA Analyysi tiistaina 20.7. kello 6.00 osoitteessa www.eva.fi

Lisätiedot: tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto, ilkka.haavisto@eva.fi tai +358 50 331 3823

Julkaisun ennakkopyynnöt: viestintäpäällikkö Heini Larros, heini.larros@eva.fi tai +358 40 526 9728

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

”Kuinka onnelliseksi kokee oman elämänsä nykyisin” (%)
”Kuinka onnelliseksi kokee oman elämänsä nykyisin” (%)
Lataa
EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto. Kuva: Matti Rajala / EVA
EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto. Kuva: Matti Rajala / EVA
Lataa
Onnellisuuden osatekijät: Kuinka tärkeitä eri asiat ovat onnellisen elämän edellytyksinä (%)
Onnellisuuden osatekijät: Kuinka tärkeitä eri asiat ovat onnellisen elämän edellytyksinä (%)
Lataa
Kuinka onnelliseksi kokee oman elämänsä: Arviot taloudellista toimeentuloa ja yhteiskunnallista osallistumista koskevien tekijöiden mukaan (%)
Kuinka onnelliseksi kokee oman elämänsä: Arviot taloudellista toimeentuloa ja yhteiskunnallista osallistumista koskevien tekijöiden mukaan (%)
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI

09 686 9200http://www.eva.fi

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä.EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye