Suomen startup-yhteisö

Suomalaisten startup-yritysten tutkimus- ja kehitysmenot voimakkaassa nousussa – arvioitu kasvu jopa 500 miljoonaa euroa vuoteen 2030 mennessä

Jaa
Suomi tavoittelee tutkimus- ja kehitys- eli t&k-menojen nostoa neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Alustavien skenaariolaskelmien mukaan suomalaisilla startup-yrityksillä on potentiaalia kuitata ainakin 10–14 prosenttia t&k-menojen kasvutavoitteesta 2020-luvulla. Tämän seurauksena t&k-menojen vuosittainen määrä voisi kasvaa Suomessa jopa miljoonalla eurolla.
T&k-menot ja niiden suhde bruttokansantuotteeseen (Tilastokeskus, 2022.)
T&k-menot ja niiden suhde bruttokansantuotteeseen (Tilastokeskus, 2022.)

Suomi tavoittelee kotimaisten tutkimus&kehitys-menojen nostamista neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Tilastokeskuksen mukaan koko Suomen t&k-intensiteetti oli kolme prosenttia vuonna 2021. T&k-toiminnan tavoitteena on luoda uusia innovaatioita.  

Suomen startup-yhteisön pääekonomisti Youssef Zad: “Yritysten t&k-toiminnan tukeminen on valtiolle kannattavaa, sillä se synnyttää myönteisiä ulkoisvaikutuksia. Tämä tarkoittaa, että yhteiskunta laajemminkin hyötyy yksittäisen yrityksen t&k-toiminnasta. Yhden yrityksen t&k-toiminta voi lisätä toisenkin markkinoilla toimivan yrityksen tuottavuutta esimerkiksi silloin, kun osaava työntekijä siirtyy työnantajalta toiselle.”

Selvityksen mukaan t&k-tavoitteen saavuttaminen edellyttää pitkäjänteistä politiikkaa sillä t&k-toiminta itsessään on hyvin pitkäjänteistä. Investoinnit voivat olla massiivisia ja valmiin tuotteen tai palvelun saaminen markkinoille voi kestää vuosia. 

“Pelkkä pitkäjänteisyys ei kuitenkaan riitä. Suomi pääsee t&k-tavoitteeseensa vain, jos sen saavuttamiseksi tehdään samansuuntaisia poliittisia päätöksiä kaikilla hallinnonaloilla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että maahanmuutto-, koulutus-, tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikka muodostavat yhdessä sellaisen kokonaisuuden, joka tukee t&k-tavoitteen saavuttamista. Matkan varrelle asetetaan konkreettisia, mitattavissa olevia välitavoitteita”, Zad lisää. 

Suomen startup-yhteisö toteutti selvityksen Suomen t&k-ympäristöstä loppuvuodesta 2022. Selvityksessä esitellään politiikkasuosituksia, joiden avulla startup- ja muut yritykset voisivat kasvattaa t&k-menoja entisestään tulevina vuosina. Lisäksi selvityksessä esitellään skenaariolaskelmia siitä, miten paljon Suomen startup-yhteisön jäsenet voisivat investoida t&k:hon kasvaessaan Suomessa. Selvityksen tarkoituksena oli myös arvioida startupien vaikuttavuutta Suomen taloudelle.

Lataa koko t&k-selvitys tästä linkistä

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

T&k-menot ja niiden suhde bruttokansantuotteeseen (Tilastokeskus, 2022.)
T&k-menot ja niiden suhde bruttokansantuotteeseen (Tilastokeskus, 2022.)
Lataa
Pääekonomisti Youssef Zad, Suomen startup-yhteisö.
Pääekonomisti Youssef Zad, Suomen startup-yhteisö.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen startup-yhteisö
Suomen startup-yhteisö
Lapinlahdenkatu 16
00180 Helsinki

Suomen startup-yhteisön muodostaa lähes 200 eri suomalaista kasvuyritystä kasvun eri vaiheista, aina alkuvaiheen yrityksistä kymmensarvisiin asti. Startup-yhteisö ei ole edunvalvontajärjestö yksittäiselle toimialalle, vaan uskomme yhdessä tekemisen voimaan – uhkien sijaan näemme ympärillämme mahdollisuuksia. Startup-yhteisön tavoitteena on rakentaa Suomesta maailman paras paikka yrittää, opiskella ja elää.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen startup-yhteisö

Suomen startup-yhteisön barometri Q4-2023: Rahoituksen saatavuus huolettaa startup-yrityksiä – usko ympäröivään taloustilanteeseen heikentyy24.1.2024 09:01:28 EET | Tiedote

Suomen startup-yhteisö julkaisi vuoden 2023 viimeisen neljänneksen startup-barometrin luvut, joiden perusteella startupien rahoituksen saatavuus on huolettaa yli 40 prosenttia vastaajista. Lisäksi usko ympäröivään ja oman yrityksen taloustilanteeseen on heikentynyt hieman. Yleisindeksi, joka vetää yhteen barometrin yksittäiset kysymykset kääntyi myös laskuun.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye