Suomalaisyhtiö M-Brain lanseeraa generatiiviseen tekoälyyn perustuvan markkinatrendien ennustustyökalun

Johtava globaali markkina- ja kilpailijatietopalvelujen toimittaja M-Brain lanseeraa trendientunnistustyökalun, joka perustuu tekoälypohjaiseen hakuun ja toimii osana yhtiön tarjoamaa kokonaisratkaisua. Asiakasyritykset saavat näin käyttöönsä tehokasta lisäapua strategiseen suunnitteluun ja datapohjaiseen päätöksentekoon.
M-Brainin tekoälypohjaiseen hakuun lisättyjen uusien toiminnallisuuksien myötä käyttäjät pystyvät hankkimaan käyttöönsä täsmätietoja liittyen mihin tahansa aihepiiriin tai toimialaan. Tiedonhaussa hyödynnetään kyseisen alan relevantteja uutisia, artikkeleja ja tietokantoja, ja tietojen pohjalta tuotetaan uniikkeja englanninkielisiä tiivistelmiä. Näin asiakasyritykset saavat käsiinsä olennaisimmat tiedot nopeasti ja maailmanlaajuisesti, pysyvät kartalla alansa keskeisistä tapahtumista ja säästyvät samalla tarpeettomalta informaatiotulvalta.
Lanseerattava uudistus mahdollistaa lisäksi tutkimustiedon älykkään visualisoinnin. Käyttäjät voivat analysoida ja vertailla trendejä selkeistä kaavioista ja nähdä siten omien kiinnostuksenkohteidensa kehittymistä eri aikoina ja eri maantieteellisillä alueilla.
“Tässä mennään jo paljon tiivistelmäraportteja pidemmälle. Toimme ensimmäisinä markkinoille generatiivista tekoälyä hyödyntävät tiivistelmät vuoden 2021 lopulla, ja nyt olemme varustaneet sen vielä tehokkailla trendiennakoinnin visualisointityökaluilla ja tekoälypohjaisilla hakutoiminnoilla”, kertoo M-Brainin toimitusjohtaja Kimmo Havu. “Yleisluontoisten poimintojen sijaan koneemme rakentaa yritysten käyttöön englanninkielisiä tiivistelmiä erikielisistä uutisista, kaikkiaan 107 eri kielestä. Näin voidaan paitsi tehdä helposti täsmätarpeisiin vastaavaa syvällistä tutkimusta myös hyödyntää strategista seurantaa, ja lisäksi tarkastella reaaliaikaisia tietoja sekä tehdä syväluotaavia analyyseja myös kielillä, joita käyttäjät eivät itse osaa.”
“Olemme kouluttaneet tekoälyämme viimeiset 20 vuotta relevantilla liiketoimintadatalla sekä markkina- ja kilpailijatutkimuksen erikoisosaamisellamme”, Havu kertoo. “Meillä on ollut markkinoiden paras tekoälypohjainen tiivistelmätyökalu, ja viimeaikaisilla lisäinvestoinneillamme olemme trendiennusteiden ja visualisointien avulla vieneet sen kokonaan uudelle tasolle. Tekoälypohjaisen markkina- ja kilpailijatietomme luotettavuus ja niiden käyttökokemus ylittävät kaiken mitä markkinoilla on tähän mennessä nähty. Ratkaisumme asettaa nyt riman markkinassa täysin uudelle korkeudelle.
”M-Brainin markkinatietoalusta mahdollistaa hakutoiminnot keskustelunomaisia kysymyksiä käyttäen. Haussa hyödynnetään generatiivista tekoälymallia, joka on pureksinut yli 20 miljoonaa relevanttia, analyytikon kirjoittamaa liiketoimintatiivistelmää ja käyttänyt koulutusmateriaalinaan yli 200 000 lähdettä.
“Käyttäjä pystyy nyt kysymään vaikkapa ‘Miten vakuutusalan odotetaan kehittyvän Suomessa verrattuna Intiaan?’, ja tekoälymme selvittää asian. Käyttäjä voi hyödyntää nopeasti valtavan määrän tietoa ja saa käytettäväkseen täsmällistä ja esittelykelpoista, englanninkielistä liiketoimintadataa erikielisistä lähteistä noudettuna, tiivistettynä ja analysoituna. Kuulostaa kliseeltä, mutta tiedonkeruu erilaisista ja kaikenkielisistä bisneslähteistä avaa loputtomasti mahdollisuuksia. Siihen ei kukaan muu toimija tällä hetkellä pysty.”
Tietoa M-Brainista
Vuonna 1999 perustettu suomalaisyhtiö M-Brain on johtava globaali markkina- ja kilpailijatietoratkaisujen ja -palvelujen toimittaja. M-Brainin yli 200 asiantuntijan tiimi tukee yli 500 organisaatiota tietopalvelujen saralla. M-Brain auttaa asiakkaitaan pysymään ajan tasalla markkinatrendeistä, toimialansa uutisista ja raportoinnista. Yritys suodattaa, analysoi ja paketoi tietoa helposti ymmärrettävään muotoon ja tarpeen mukaan skaalautuvasti. Yhdistämällä markkinoiden parhaan tekoälyratkaisun ja ammattitaitoiset analyytikot M-Brain tuottaa liiketoiminnassa hyödynnettävää, luotettavaa tietoa yli 250 000 käyttäjälle ympäri maailman. M-Brainin markkinatietoratkaisuihin, palveluihin ja sisältöön luottavat muun muassa Scania, Stora Enso, Bosch, Allianz Trade, Philips ja Cargotec.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Kati Tammisto, CMO
kati.tammisto@m-brain.com
+358 40 7757162
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vetter Communications Oy on tamperelainen viestintätoimisto, joka tarjoaa kokonaisvaltaisia palveluja yritysmaailman viestintä- ja mediatiedotustarpeisiin suomeksi, englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, espanjaksi, ranskaksi ja italiaksi.
Yhtiö osallistuu monipuolisesti myös operatiiviseen toimintaan asiakkaidensa kansainvälisissä suhteissa, ja viestintää hoidetaan luonnollisena osana asiakkaiden myyntiprosessia.
Asiakkaina on liike-elämän toimijoita monelta eri sektorilta, muun muassa kotimaisia ja kansainvälisiä IT-taloja, tekniikan ja teollisuuden toimijoita, asianajotoimistoja, ilmailualan edustajia sekä kulttuurialan toimijoita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vetter Communications Oy
Suomen välittävin konsulttitalo Klarigo täyttää 20 vuotta: "Myös pehmeillä arvoilla voi tehdä kovaa bisnestä"20.5.2023 08:35:00 EEST | Tiedote
Helsinkiläinen konsulttiyhtiö Klarigo Oy täyttää 20 vuotta. Yhtiön liikevaihto kasvoi viime tilikaudella reilulla 32 prosentilla ja myös nettotulos moninkertaistui edellisestä vuodesta. Klarigo tunnetaan Suomen välittävimpänä konsulttitalona – pehmeät arvot ovat yhtiön liiketoiminnan kulmakivi.
Työelämätutkimus: noin puolet suomalaisista vuorotyöläisistä ei pääse itse vaikuttamaan omiin työmääriinsä – myös työntekijöiden arvostus laskenut19.5.2023 06:35:00 EEST | Tiedote
Työvoimanhallinnan markkinajohtaja Quinyx on julkaissut vuosittaisen työelämätutkimuksensa. Sen mukaan 49 % Suomen vuorotyöläisistä ei pääse itse vaikuttamaan tekemiinsä työmääriin ja vain 55 % kokee, että työnantaja arvostaa heidän tekemäänsä työtä. Molemmat aspektit ovat heikentyneet viime vuoden luvuista. Vuorotyöläisiä ovat esimerkiksi monet terveydenhuollon työntekijät, lähetit, ravintolatyöntekijät ja kaupan alan henkilöstö.
NYCE.LOGIC PostNordin varastonhallintaratkaisuksi Suomessa9.5.2023 07:18:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen Extenda Retail laajentaa NYCE.LOGIC-varastohallintajärjestelmän kautta PostNord-yhteistyötään myös Suomeen.
Pohjoismaiden suurin B2B-ohjelmistoalan sijoitusyhtiö etsii suomalaisia piilotalentteja – kiertue rantautuu Suomeen 8.5.20234.5.2023 09:15:00 EEST | Tiedote
Pohjoismaiden suurin B2B-ohjelmistoalan sijoitusyhtiö, suomalaisen M-Brainin pääomistaja Monterro saapuu Nordic Software Tour -kiertueellaan myös Suomeen. Yhtiö haluaa löytää lisää kunnianhimoisia suomalaisia B2B-ohjelmistoyhtiöitä. Pysähdyspaikat Suomessa ovat Oulu, Jyväskylä, Tampere ja Helsinki. Kiertue koostuu kokonaisuudessaan 32 kaupungista ympäri Pohjoismaita.
83 % pohjoismaisista SaaS-yrityksistä uskoo, että kasvuvauhti kiihtyy tai pysyy samana – eniten optimismia on suomalaisissa ohjelmistotaloissa13.4.2023 13:00:43 EEST | Tiedote
Monterro on julkaissut vuosittaisen pohjoismaisia B2B-ohjelmistoyrityksiä koskevan Nordic Software Growth Benchmark -kasvututkimuksensa. Tutkimus osoittaa, että yli puolet (52 %) yrityksistä uskoo kasvuvauhdin kiihtyvän vuonna 2023 ja noin joka kolmas (31 %) yritys uskoo kasvuvauhdin pysyvän samana edellisvuoteen verrattuna. Eniten optimismia on suomalaisissa ohjelmistoyrityksissä, joista peräti 65 prosentissa kasvun uskotaan nousevan ja kiihtyvän.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme