Aiven Oy

Suomeen uusi yksisarvinen: Aiven laajensi kevään rahoituskierrostaan – yrityksen arvo nousi kahteen miljardiin dollariin

Jaa
Pääomasijoittajat World Innovation Lab ja IVP sijoittivat Aiveniin uudelleen vain seitsemän kuukautta edellisen C-rahoituskierroksen jälkeen. Uuden reilun 50 miljoonan euron sijoitus siivittää Aivenin kasvua Suomessa ja maailmalla.

HELSINKI, Suomi — 19. lokakuuta, 2021 — Suomalainen ohjelmistoyhtiö Aiven on kerännyt 60 miljoonan dollarin eli reilun 50 miljoonan euron rahoituksen. Uusimman rahoituksen myötä Aivenin arvo nousee yli kahteen miljardiin dollariin eli noin 1,8 miljardiin euroon. Rahoituskierroksen johtivat Aivenin vanhat sijoittajat World Innovation Lab ja IVP ja se on jatkoa viime maaliskuun 100 miljoonan dollarin (€84m) C-kierrokselle.

Vuonna 2016 perustettu Aiven palvelee ohjelmistokehittäjiä ja organisaatioita ympäri maailman auttamalla heitä hallinnoimaan dataa julkisilla pilvipalvelualustoilla. Yritys on yli kaksinkertaistanut liikevaihtonsa viimeisen vuoden aikana ja aikoo kasvaa markkinajohtajaksi nopeasti kehittyvällä data- ja pilvipalvelujen toimialalla.

Aiven työllistää yli 230 työntekijää, joista reilu sata työskentelee Suomessa. Loput työntekijät työskentelevät muun muassa Saksassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa. Uuden rahoituksen myötä Aiven avaa uuden toimiston tänä syksynä Singaporeen, josta käsin yritys jatkaa hyvin alkanutta laajentumista Asiaan.

“Uusin rahoitus tukee Aivenia jo valitsemallamme tiellä: jatkamme kansainvälistä laajentumista, rekrytoimme uusia työntekijöitä ja ennen kaikkea kehitämme avoimen lähdekoodin teknologioita, joiden päälle asiakkaamme rakentavat uusia liiketoimintamalleja ja sovelluksia. Lisäksi lanseeraamme joulukuussa startup-ohjelman, jonka kautta haluamme auttaa alkuvaiheen startuppeja. Ohjelmaan osallistuvat yritykset saavat Aivenin palvelut vuodeksi ilmaiseksi käyttöönsä”, valottaa Oskari Saarenmaa, Aivenin toimitusjohtaja ja yksi perustajista.

Aiven jatkaa avoimen lähdekoodin teknologioiden kehittämistä ja yhteisöjen tukemista kasvattamalla tänä vuonna perustettua avoimen lähdekoodin kehitystiimiä. Tiimi toimii ensisijaisesti osana avoimen lähdekoodin yhteisöä ja osallistuu näin Aivenin asiakkaille ja koko yhteisölle kriittisten projektien eteenpäin kehittämiseen.

“Aiven on kehittymässä markkinajohtajaksi äärimmäisen nopeasti kasvavalla data- ja pilvipalvelumarkkinalla. Aivenin syvä avoimen lähdekoodin teknologioiden ja pilvipalveluiden osaaminen sekä organisaatioiden tarpeiden ymmärtäminen resonoi asiakkaissa, joita on jo yli 700 viidessäkymmenessä eri maassa”, sanoo Tsune Shirota, rahoituskierrosta johtaneen World Innovation Labin osakas.

“IVP sijoitti Aiveniin ensimmäisen kerran vuoden 2020 alussa. Aivenin vahva tuote vakuutti meidät siitä, että kaikenkokoiset yritykset voivat hallinnoida keräämäänsä dataa helposti ja tehokkaasti Aivenin alustalla”, jatkaa Eric Liaw, IVP:n pääosakas. “Oskarin johtamana Aiven on tuottanut valtavaa lisäarvoa asiakkailleen, nelinkertaistanut kokonsa ja kiihdyttänyt kasvuaan.”

Aivenin avulla kaikenkokoiset yritykset voivat hyödyntää moderneja ja turvallisia avoimen lähdekoodin teknologioita ja työkaluja (mm. Apache Kafka, Cassandra, M3 ja PostgreSQL). Aivenin asiakkaita Suomessa ovat muun muassa Relex, Supermetrics, Wolt ja Wärtsilä. Tuoreen IDC-tutkimusraportin mukaan* yritykset, jotka hyödyntävät Aivenin tarjoamia moderneja datateknologioita raportoivat 340% tuottoa investoinnille kolmen vuoden aikana. Aivenin käyttö vähensi yritysten kustannuksia, paransi kehitystiimien tehokkuutta ja sen myötä yritykset pystyivät skaalaamaan toimintaansa ja kasvattamaan liikevaihtoaan.

Lue lisää Aivenin blogista: https://aiven.io/blog
Aivenin kuvia: https://aiven.io/press

*Lähde: IDC Business Value Snapshot, sponsored by Aiven, The Business Value of Aiven Data Cloud, doc #US48198621, elokuu 2021

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anniina Sulku
Viestintäpäällikkö, Aiven
anniina.sulku@aiven.io
+358504911182

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Aiven Oy
Aiven Oy
Antinkatu 1
00100 HELSINKI

https://aiven.io/

Aiven tarjoaa avoimen lähdekoodin tiedonvälitys- ja tietokantaohjelmistoja julkisilla pilvipalvelualustoilla. Aivenin avulla kehittäjät voivat keskittyä ydinosaamiseensa, sovellusten rakentamiseen. Aiven puolestaan keskittyy asiakasyritysten datainfrastruktuurin ylläpitoon. Aivenin pääkonttori sijaitsee Helsingissä ja yrityksellä on tiimejä ympäri maailmaa esimerkiksi Berliinissä, Bostonissa, Torontossa ja Sydneyssä. Tutustu Aiveniin osoitteessa aiven.io ja seuraa yritystä Twitterissä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aiven Oy

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye