ICC Finland

Suomelle huonoja uutisia maailmantaloudesta

Jaa
Maailmantalous on selvästi heikentymässä, osoittaa tammikuussa tehty Ifo World Economic Survey -kysely. Ifo-indikaattori tippui 89,6:sta 87,8:aan, kun pitkän aikavälin keskiarvo on 96,1. Koko euroalueen talousodotukset ovat hieman notkahtaneet. Myös Suomen tilan uskotaan heikkenevän entisestään, ja pidämme Kreikan kanssa perää euroalueen huonoimpana talouskasvun maana myös vuonna 2016. Taantuva maailmantalous ei helpota Suomen tilannetta.

“Ifon tutkimuksen mukaan Suomen talouden pelätään heikkenevän entisestään. Uuden työn ja investointien saaminen vaatii uutta sopeutumiskykyä Suomelta yhteiskuntana”, toteaa Kansainvälisen kauppakamarin maajohtaja, Keskuskauppakamarin johtaja Timo Vuori. “Suomi kaipaa rytminmuutosta, joka lisää talouden dynamiikkaa ja joustavuutta”.

Valtiontalouden heikentynyt tila ei vielä heijastu yritysten menestykseen. Tuoreet tulosjulkistukset kertovat, että merkittävimmät suomalaisyritykset ovat vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta pärjänneet hyvin. Syy tähän on Vuoren mukaan se, että yritykset ovat onnistuneet sopeutumaan globaaliin tilanteeseen.  

Eurooppa hyytyy – Aasia ja Amerikka vetävät henkeä

Koko euroalueen talousodotukset notkahtivat Ifo-tutkimuksessa aavistuksen, kun indikaattori tippui 122:sta 118,9:ään. Inflaation uskotaan euroalueella olevan 1 prosentin tasolla, pitkien ja lyhyiden korkojen odotetaan hieman nousevan.

Talouden vetureina pidettyjen Britannian ja Saksan suotuisa talouskehitys näyttää jatkuvan aavistuksen maltillisempana. Valopilkkuja ovat Irlannin, Espanjan ja Portugalin toipuminen. Keski-Euroopassa taloudet ovat vaisuja Puolaa ja Tsekkiä lukuun ottamatta.

“Naapureillamme menee selvästi meitä paremmin, vaikka Viron talouden ennustetaan aavistuksen heikkenevän. Ruotsin ja Tanskan tilanne on edelleen tyydyttävä”, kommentoi Vuori.

Myös Pohjois-Amerikassa talous vetää henkeä. USA:ssa poliittinen epävarmuus heijastuu talousodotuksiin, vaikka maan talouden dynamiikan uskotaan kantavan. Dollarin nähdään olevan jo yliarvostettu, mutta siitä huolimatta sen uskotaan lievästi vahvistuvan seuraavan kuuden kuukauden aikana.

Aasiassa Kiinan talouskasvun hidastuminen heijastuu koko maanosaan, vaikka suhdanneodotukset seuraavan kuuden kuukauden osalta ovatkin hieman vahvistuneet. Intian, Etelä-Korean ja Japanin taloudet jatkavat sahaamistaan eri syistä ylös ja alas.  

Venäjän ja vanhojen IVY-maiden kuten Kazakstanin tilanne on heikko.

“Halpa öljy ja Venäjä-sanktiot ovat selvästi kurittaneet aluetta. Näiden maiden yksipuolinen, energiavientiin perustuva kasvu on tyrehtymässä”, Vuori toteaa.

Suomessa kysely julkaistaan yhteistyössä Keskuskauppakamarin ja Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n kanssa. Kyselyyn vastasi 1085 talousasiantuntijaa 120 maasta tammikuussa 2016.

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:


Timo Vuori, maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari, 050 553 5319, timo.vuori@chamber.fi


World Economic Survey julkaistaan maailmanlaajuisesti 11.2.2016 klo 12.00, osoitteessa: www.ifo.de

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

ICC Finland
ICC Finland
Aleksanterinkatu 17
00101 Helsinki

+358 9 4242 620http://www.icc.fi/

Kansainvälinen kauppakamari ICC on ainoa globaali, kaikki toimialat kattava yhteistyöjärjestö, jolla on 6,5 miljoonaa yritystä ja järjestöjä jäsenenä yli 140 maasta ja kansallisia toimistoja kaikissa maanosissa, 92 maassa, kuten Brasilia, Intia, Kiina, Venäjä, USA ja luonnollisesti Suomessa - ICC Suomi. Suomessa ICC-jäseniä ovat keskeiset kansainvälisessä kaupassa - viennissä ja tuonnissa - mukana olevat yritykset sekä niitä tukevat palveluyritykset ja kotimaiset järjestöt. ICC vahvistaa yritysten kansainvälisiä toimintaedellytyksiä vaikuttamalla regulaatioympäristöön, kehittämällä ulkomaankaupan työkaluja ja tarjoamalla niihin liittyviä palveluita yrityksille. ICC haluaa tehdä kansainvälisestä kaupan käynnistä helppoa - Make Trade Simple - hengessä. Kansainvälisissä verkostoissa ICC- jäsenyys on yksi osoitus yrityksen luotettavuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ICC Finland

Global Compact -verkosto Suomeen12.10.2018 10:00:00 EEST | Tiedote

Johtavat vienti- ja kotimarkkinayritykset ovat perustaneet Suomeen uuden Global Compact Network Finland -verkoston. Verkosto kokoaa yhteen kaikki YK:n Global Compact -vastuullisuusaloitteeseen sitoutuneet yritykset ja muut yhteisöt. Toiminta käynnistyy vaiheittain kuluvan vuoden aikana. Verkoston ensimmäinen tilaisuus pidetään 12.10.2018 Helsingissä. Tavoitteena on entisestään vahvistaa suomalaisten yritysten edelläkävijyyttä yritysvastuussa ja kestävän kasvun mahdollistajana.

Mediakutsu: The Future Trends of Sustainability – The Global Compact of Driver for Responsible Business10.10.2018 10:24:51 EEST | Tiedote

Global Compact Finland Network järjestää ensimmäisen avoimen ja julkisen tilaisuutensa perjantaina 12.10.2018 Helsingissä. Tilaisuus on avoin kaikille GC-toimijoille, sidosryhmille sekä medialle. Tapahtuman ajankohtaisia teemoja ovat yritykset ja ilmastonmuutos sekä yritysten kestävä kasvu. Tarkoitus on tuoda yhteen suomalaisia yrityselämän johtajia ja asiantuntijoita jakamaan näkemyksiään yritystoiminnan kansainvälisistä vaikutuksista, vastuullisuudesta sekä ihmisoikeuksista. Tilaisuuden pääpuhuja on YK:n Global Compact -ohjelman toimitusjohtaja Lise Kingo. Vuonna 2000 lanseerattu Global Compact (www.unglobalcompact.org) on YK:n vastuullisuusaloite, johon 67 suomalaista yritystä ja muuta toimijaa on liittynyt. Se on kansainvälisesti tunnustettu työkalu kehittää yrityksen vastuullisuutta ja riskienhallintaa kansainvälisillä markkinoilla ottaen huomioon työoloja, ihmisoikeuksia, ympäristöä ja lahjontaa koskevat haasteet. YK:n vaatimuksesta kussakin maassa toimii kansallinen Global Compa

Unileverin toimitusjohtaja Paul Polman Kansainvälisen kauppakamari ICC:n vetäjäksi - Esko Aho jatkaa hallituksessa21.6.2018 13:00:00 EEST | Tiedote

Kansainvälisen kauppakamari ICC:n vuosikokous on tänään Pariisissa valinnut Unileverin toimitusjohtaja Paul Polmanin uudeksi puheenjohtajakseen. Uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin MasterCardin toimitusjohtaja Ajay Banga. Esko Aho jatkaa ICC:n kansainvälisessä 25 jäsenen hallituksessa. ICC:n Suomen puheenjohtajana toimii tällä hetkellä UPM Kymmene Oyj:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen.

Ifo-kysely: Suomen vientimarkkinoiden näkymät heikkenevät8.5.2018 12:09:11 EEST | Tiedote

Maailmantaloudessa menee yhä hyvin, mutta suhdanneodotukset ovat muuttuneet varovaisemmiksi kaikissa maanosissa, osoittaa tuore maailmanlaajuinen Ifo World Economic Survey -suhdannekysely. Odotukset ovat vielä hyvällä tasolla, vaikka Ifo-indikaattori on tammikuusta huhtikuuhun tippunut 26,0 pisteestä 16,5 pisteeseen. Ifo-asiantuntijat ennakoivat maailman BKT-kasvun olevan 3,9 prosenttia tänä vuonna, mutta kasvun uskotaan olevan jo heikkenemässä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye