Helsingin yliopisto

Suomelle kaksi pronssimitalia biologian olympialaisissa

Jaa
Timo Syvälahti Lohjan yhteiskoulun lukiosta ja Konsta Tiilikainen helsinkiläisestä Ressun lukiosta menestyivät suomalaisista parhaiten. Tanska oli Pohjoismaiden kärjessä.
Suomen kilpailujoukkue biologiaolympialaisissa, vas. Petja Salminen, Konsta Tiilikainen, Timo Syvälahti ja Otso Nieminen. Kuva: Niko Johansson
Suomen kilpailujoukkue biologiaolympialaisissa, vas. Petja Salminen, Konsta Tiilikainen, Timo Syvälahti ja Otso Nieminen. Kuva: Niko Johansson

Suomi sai kaksi pronssimitalia Coventryssä, Yhdistyneissä kuningaskunnissa, 23.–30. heinäkuuta järjestetyissä kansainvälisissä biologiaolympialaisissa. Voitokkaat kilpailijat olivat Timo Syvälahti Lohjan yhteiskoulun lukiosta ja Konsta Tiilikainen helsinkiläisestä Ressun lukiosta. Lisäksi joukkueeseen kuuluivat Petja Salminen Turun suomalaisen yhteiskoulun lukiosta ja Otso Nieminen Lohjan yhteiskoulun lukiosta.

Joukkue valittiin lukiolaisille suunnatun Biologiakilpailun ja Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan sekä Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun järjestämän jatkovalmennuksen perusteella.

Aasia ja Yhdysvallat kärjessä

Sekä teoriatietoja että käytännön taitoja mittaavassa tiedekilpailussa oli mukana 68 maata nelihenkisin joukkuein, mukaan lukien kaikki Pohjoismaat. Irak ja Kolumbia ottivat ensimmäistä kertaa osaa kisoihin.

Parhaiten menestyivät edellisvuosien tapaan Itä- ja Kaakkois-Aasian maat sekä Yhdysvallat. Euroopan maista kultaa saivat muun muassa Saksa, Unkari, Bulgaria ja Tsekki. Tanska oli kahdella hopea- ja kahdella pronssimitalilla parhaiten menestynyt Pohjoismaa.

– Suomi on aiemmin ollut parhaiten menestynyt Pohjoismaa, mutta ei enää. Olympialaistoiminnan resursseja on merkittävästi leikattu viime vuosien aikana ja se heijastuu joukkueen valmistautumiseen, kertoo joukkueen johtajana toiminut Isa Uski Biologian ja maantieteen opettajien liitosta.

Teoriaa ja käytäntöä

Käytännön osuudessa testattiin lukiolaisten osaamista kolmessa eri kokeessa. Kilpailijat pääsivät preparoimaan esiin raatokärpäsen toukan selkäsuonta sekä värjäämään ja tutkimaan lituruohon alkioita. Molekyylipuolen kokeessa kilpailijat analysoivat verinäytteestä ja sukupuista perinnöllisen taudin vaikutusta. Teoriakokeessa oli lähes sata eri kysymystä biologian eri aloilta, kolmen vanhemman hedelmöityshoidoista merenpinnan kohoamisen vaikutuksesta tulvaniittyjen kasveille.

Kilpailun kansainvälisen juryn suomalaisjäseninä toimivat Uskin lisäksi Tuomas Aivelo Zürichin yliopistosta sekä Niko Johansson Aberdeenin yliopistosta. Kilpailuun liittyvistä käytännön järjestelyistä vastaa Biologian ja maantieteen opettajien liitto Opetushallituksen rahoittamana. Ensi vuonna biologian olympialaiset järjestetään Teheranissa, Iranissa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Isa Uski, puh. +358 40 7431 841, isauski@gmail.com
Tuomas Aivelo, puh. 
+ 358 40 828 6466, tuomas.aivelo@ieu.uzh.ch
Niko Johansson, puh. + 358 50 344 2870, niko.johansson.14@aberdeen.ac.uk
 
tiedottaja Elina Raukko, puh. +358 50 318 5302, elina.raukko@helsinki.fi

Kuvat

Suomen kilpailujoukkue biologiaolympialaisissa, vas. Petja Salminen, Konsta Tiilikainen, Timo Syvälahti ja Otso Nieminen. Kuva: Niko Johansson
Suomen kilpailujoukkue biologiaolympialaisissa, vas. Petja Salminen, Konsta Tiilikainen, Timo Syvälahti ja Otso Nieminen. Kuva: Niko Johansson
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye