Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Suomelta tukea naisten ja tyttöjen seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluihin Somaliassa

Jaa

Suomen lisätuella YK:n seksuaali- ja lisääntymisterveysjärjestö UNFPA tarjoaa liikkuvia terveyspalveluja, turvallisia synnytyksiä ja perhesuunnittelua naisille, jotka ovat joutuneet pakenemaan kuivuutta ja ruokakriisiä Somaliassa.

Somalian humanitaarinen tilanne on merkittävästi heikentynyt kuluvan vuoden aikana. Somalia kärsii kuivuudesta ja sen seurauksena vakavasta ruokakriisistä. Tällä hetkellä lähes puolet maan väestöstä, noin 7,8 miljoonaa ihmistä, on humanitaarisen avun tarpeessa.

Yli miljoona ihmistä on joutunut jättämään kotinsa. Valtaosa heistä on naisia ja lapsia. UNFPA:n arvioiden mukaan paenneiden joukossa on noin 200 000 raskaana olevaa naista.

Suomen 1,5 miljoonan euron lisätuki kohdistetaan erityisesti kodeistaan paenneiden naisten ja tyttöjen auttamiseen laajalla maantieteellisellä alueella Somaliassa. UNFPA järjestää liikkuvien terveysklinikoiden käyntejä vaikeasti saavutettaville alueille.

Suomen tuki mahdollistaa turvallisia synnytyksiä ja raskauskomplikaatioiden hoitoa. UNFPA tarjoaa myös ihmisoikeusperustaisia perhesuunnittelupalveluita ja terveystietoa lisääntymisiässä oleville naisille ja teini-ikäisille tytöille. Tuen avulla järjestetään sukupuoleen perustuvasta väkivallasta selviytyneiden naisten ja tyttöjen terveyspalveluja ja tarjotaan heille palvelunohjausta sekä psykososiaalista ensiapua.

Somalian kuivuustilanne on vaikeutunut kuluvan vuoden aikana, kun jo useampi sadekausi on jäänyt tulematta. Vaikea kuivuus ja humanitaarinen kriisi lisää naisten ja tyttöjen riskiä joutua sukupuoleen perustuvan väkivallan uhriksi ja hankaloittaa seksuaali- ja lisääntymisterveyspalvelujen saamista.

Kriisitilanne altistaa naiset ja tytöt suunnittelemattomille raskauksille ja vaarallisissa oloissa tehdyille aborteille. Myös mahdollisuudet saada tietoa lisääntymisterveydestä ja terveyspalveluja heikkenevät. Kuivuuskriisi uhkaa naisten ja tyttöjen elämää, sillä pakolaisleirillä asuminen lisää naisten ja tyttöjen riskiä altistua sukupuoleen perustuvalle väkivallalle ja seksuaaliselle hyväksikäytölle.

Suomi on tukenut UNFPA:n Somalian-maaohjelmaa vuodesta 2017 lähtien. Tuen kokonaismäärä on 25 miljoonaa euroa rahoituskauden 2021-2025 aikana.

Vuoden 2022 aikana Suomi kohdistaa humanitaariseen työhön Afrikan sarven alueella kokonaisuudessaan 25 miljoonaa euroa.

Lisätietoa

Jukka Pajarinen, yksikönpäällikkö, Afrikan sarven ja itäisen Afrikan yksikkö, puh. +358 295 350 848

Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@formin.fi.

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Ulkoministeriö / Utrikesministeriet
Laivastokatu 22, PL 176
00023 Valtioneuvosto

0295 16001http://um.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulkoministeriö / Utrikesministeriet

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme