ABB Oy

Suomen ABB tukee kotimaista tutkimusta miljoonalla eurolla

Jaa

Suomen ABB lahjoittaa miljoona euroa kotimaisen tutkimustyön ja innovoinnin edistämiseen. Tuki osoitetaan Aalto-yliopistolle, Lappeenrannan ja Tampereen teknillisille yliopistoille sekä Vaasan yliopistolle.

”Haluamme olla tukemassa ja vahvistamassa suomalaisten yliopistojen tutkimusta, tieteen tekemistä ja opetusta. Tavoitteena on tukea innovaatioiden syntymistä ja uuden teknologian kehittämistä sekä samalla turvata osaavan työvoiman saanti Suomessa. ABB:n kaltaisen yhtiön kilpailukyky nojaa vahvasti teknologiajohtajuuteen, joka edellyttää jatkuvaa kehittämistä”, Suomen ABB:n toimitusjohtaja Tauno Heinola sanoo.

Tuesta osa liittyy yliopistojen varainkeruuseen, jolla vahvistetaan yliopistojen omaa pääomaa. Vaasan yliopiston lahjoitus sisältää myös tukea älyverkko-professuurin perustamiselle sekä rakenteilla olevan energialaboratorion laitteistojen hankintaan.

ABB on Suomen suurimpia tuotekehittäjiä. Viime vuonna yhtiö panosti tutkimukseen ja tuotekehitykseen 204 miljoonaa euroa, toiseksi eniten Suomessa. Tuotekehityspanostus on lähes 10 prosenttia Suomen ABB:n koko liikevaihdosta.

”Suomen ABB:llä on globaalissa ABB-yhtymässä vahva asema nimenomaan uuden kehittäjänä. Vastaamme Suomessa useiden eri tuoteryhmien tutkimuksesta ja tuotekehityksestä globaalisti. Tämän aseman ylläpitäminen edellyttää osaavaa henkilöstöä ja tiivistä yhteistyötä akateemisen maailman kanssa”, Heinola sanoo.

ABB työllistää Suomessa 5200 henkilöä, joista lähes viidesosa työskentelee tutkimuksessa ja tuotekehityksessä. Tehdaspaikkakunnat ovat Helsinki, Vaasa, Porvoo ja Hamina.

Lisätietoja:

Tauno Heinola, p. 010 222 7889

ABB on johtava sähkövoima- ja automaatioteknologiayhtymä, jonka tuotteet, järjestelmät ja palvelut parantavat teollisuus- ja energiayhtiöasiakkaiden sekä liikenne- ja infrastruktuurialojen asiakkaiden kilpailukykyä ympäristömyönteisesti. ABB työllistää 100 maassa noin 140 000 henkilöä, joista Suomessa noin 5 200.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tauno Heinola, p. 010 222 7889

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

ABB Oy
ABB Oy
PL 187, Valimopolku 4 A
00381 HELSINKI

010 22 11https://new.abb.com/fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ABB Oy

Uuden tutkimuksen mukaan teollisuuden investoinnit energiatehokkuuteen kasvavat kaikkialla maailmassa4.5.2022 15:31:36 EEST | Tiedote

ABB:n teettämä maailmanlaajuinen tutkimus tuo esiin yritysten nykyisiä ja tulevaisuuden suunnitelmia siitä, miten ne aikovat edetä kohti hiilineutraaliutta investoimalla energiatehokkuuteen. Yrityksistä 90 prosenttia aikoo lisätä panostuksiaan seuraavien viiden vuoden aikana ja 52 prosenttia suunnittelee saavuttavansa hiilineutraaliuden samassa ajassa. Koska energiakustannusten kasvu vaikuttaa yhä enemmän kannattavuuteen, se nostaa energiatehokkuuden merkitystä, mutta kustannukset ja seisokit ovat merkittäviä esteitä investoinneille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme