Suomen Akatemia

Suomen Akatemia ja tiedeakatemiat avaavat yhteisen mentorointiohjelman tutkijoille

Jaa
Suomen Akatemia ja Tiedeakatemiain neuvottelukunta käynnistävät yhteisen mentorointiohjelman tutkijoille elokuussa 2017. Ensimmäisen akatemiahankerahoituksensa saaneille tutkijoille avattava mentorointiohjelma tarjoaa tukea tutkijan kasvuun ja kehittymiseen itsenäisenä tutkijana. Mentoreina eli ammatillista tukea antavina osapuolina toimivat kokeneet tutkijat, jotka tiedeakatemiat valitsevat keskuudestaan.

Mentorointiohjelma on uusi palvelu tutkijoille, jotka johtavat ensimmäistä laajempaa tutkimushankettaan. Se antaa mahdollisuuksia kehittää ja vahvistaa osaamista ja urakehitystä kokeneempien tutkijoiden tuella.

"Nyt käynnistettävä mentorointiohjelma perustuu molempien organisaatioiden vahvuuksiin: Suomen Akatemian kykyyn tunnistaa tiukan kansainvälisen arvioinnin pohjalta lupaavimmat tutkijat ja tiedeakatemioiden jäsenten laajaan kokemukseen ja näkemykseen tutkijan ammatista, siinä kehittymisestä ja työn haasteista. Uskon, että näin voimme yhdessä parhaiten tukea tutkijan kehittymistä vaativassa työssään", sanoo ylijohtaja Riitta Maijala Suomen Akatemiasta.

”Mentoreina toimiville senioritutkijoille ohjelma tarjoaa mahdollisuuden tutustua menestyksekkäisiin, eri tieteenaloja edustaviin nuoremman sukupolven tutkijoihin. Tavoitteena on, että molemmat osapuolet pääsevät kasvattamaan verkostojaan ja tekemään yhteisiä oivalluksia tutkijana toimimisesta”, sanoo Olavi Nevanlinna Tiedeakatemiain neuvottelukunnasta.

Suomen Akatemia on yhteydessä hakukelpoisiin tutkijoihin henkilökohtaisesti ja mentorointiohjelmaan voi hakea elokuusta alkaen. Tiedeakatemiain neuvottelukunta vastaa mentorien rekrytoinnista ja kouluttamisesta, ottaa vastaan tutkijoiden eli aktorien ilmoittautumiset ja vastaa sopivien aktori-mentoriparien muodostamisesta. Ohjelman aloitusseminaari pidetään loppuvuoden 2017 aikana. Mentorointiohjelma kestää vuoteen 2019 asti, jolloin myös sen toteutumista ja vaikutuksia arvioidaan.

Yhteyshenkilöt

Hannele Lahtinen
johtava tiedeasiantuntija
Suomen Akatemia
p. 0295 33 5055


Päivi Tikka
pääsihteeri
Tiedeakatemiain neuvottelukunta
p. 044 325 42 14

Tietoja julkaisijasta

Suomen Akatemia
Suomen Akatemia
Hakaniemenranta 6, PL 131
00531 HELSINKI

029 533 5000http://www.aka.fi/fi

Suomen Akatemia myöntää rahoitusta tieteelliseen tutkimukseen, tutkijankoulutukseen ja tutkimusedellytysten kehittämiseen avoimen haun ja kilpailullisen menettelyn kautta. Suomen Akatemia tekee monipuolista tiedepoliittista yhteistyötä muiden tutkimus-, koulutus- ja innovaatiojärjestelmän toimijoiden kanssa.

Tiedeakatemiain neuvottelukunta on neljän Suomessa toimivan tiedeakatemian yhteistyöelin. Neuvottelukunta toimii kansainvälisissä tiedejärjestöissä tutkimuksen teon edellytysten ja tieteen vaikuttavuuden edistämiseksi ja rohkaisee uransa alkuvaiheissa olevia tutkijoita mukaan tiedejärjestötyöhön.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia

Forskningsinfrastrukturer får finansiering från Finlands Akademi1.2.2024 10:05:10 EET | Tiedote

Kommittén för forskningens infrastrukturer vid Finlands Akademi har beviljat elva projekt drygt 22 miljoner euro i finansiering för att bygga och utveckla nationella och internationella forskningsinfrastrukturer. Det här är de andra och sista delbesluten om FIRI 2023-utlysningen. Totalt beviljade Akademin över 52 miljoner euro inom utlysningen. FIRI-finansieringen stöder uppbyggnad och utveckling av högklassiga forskningsinfrastrukturer, som lägger grunden för genomslagskraftig forskning, utveckling och innovation.

Suomen Akatemialta huomattava rahoitus tutkimusinfrastruktuureille1.2.2024 10:05:10 EET | Tiedote

Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurikomitea on myöntänyt rahoituksen 11 hankkeelle kansallisten ja kansainvälisten tutkimusinfrastruktuurien rakentamiseen ja kehittämiseen. Yhteensä rahoitusta myönnettiin yli 22 miljoonaa euroa. Kyseessä ovat loput FIRI 2023 -tutkimusinfrastruktuurihaun päätöksistä. Kokonaisuudessaan FIRI2023 -haussa tutkimusinfrastruktuurihankkeille myönnettiin yli 52 miljoonaa euroa. FIRI-rahoituksella tuetaan korkeatasoisten tutkimusinfrastruktuurien rakentamista ja kehittämistä vaikuttavan TKI-toiminnan perustana.

Research infrastructures receive major funding from Research Council of Finland1.2.2024 10:05:10 EET | Press release

The Finnish Research Infrastructure Committee at the Research Council of Finland has awarded eleven projects more than 22 million euros in funding to build and upgrade national and international research infrastructures. This was the second and last set of decisions on the FIRI 2023 call. The funding granted under the call totals more than 52 million euros. FIRI funding supports the establishment and upgrading of high-quality research infrastructures, which lay a solid foundation for high-impact research, development and innovation.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye