Suomen Akatemia

Suomen Akatemia valitsi hakemukset lippulaivaohjelman jatkoon

Jaa
Suomen Akatemia on valinnut lippulaivaohjelmahakemuksista kahdeksan vahvinta ehdotusta jatkokäsittelyyn. Valinta tehtiin hakemuksista annettujen asiantuntijalausuntojen pohjalta. Kolmessa jatkoon valitussa hakemuksessa rahoituksen hakijana oli yksi yliopisto ja viidessä useampi kuin yksi yliopisto tai tutkimuslaitos. Hakemukset käsitellään seuraavaksi kahdessa kansainvälisessä asiantuntijapaneelissa, joista toinen arvioi hakemusten tieteellistä tasoa ja toinen tutkimuksen vaikuttavuutta.

Suomen Akatemian lippulaivajaosto päätti jatkoon menevistä hakemuksista kokouksessaan 10.1.2018. Lippulaivaohjelman ensimmäisessä haussa 15 hakemuksessa haettiin rahoitusta yhteensä 168 miljoonaa euroa ja Akatemia on varannut ohjelman rahoittamiseen 25 miljoonaa euroa.

”Hakuun tuli ilahduttavan monipuolisesti hakemuksia useilta eri tieteenaloilta ja ne olivat hyvätasoisia, mikä osoittaa, että Suomessa on vahvaa osaamista hyvin monella eri alalla. Osassa hakemuksia vahva tiede nousi päällimmäiseksi, ja toisissa taas tutkimuksen vaikuttavuus. Osaamiskeskittymän ideassa molempien osa-alueiden pitäisi olla korkealla tasolla ja tason kehittyminen suunnitelman mukaan osoitettavissa”, Suomen Akatemian hallituksen puheenjohtaja, professori Heikki Ruskoaho sanoo.

Jatkokäsittelyyn valittiin hakemukset, joiden tieteellinen laatu ja suunnitelmat sen kehittämiselle olivat erinomaisella tasolla ja joissa yhdistyy samalla hyvää taloudellista kasvua tukeva tai muu merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttavuus. ”Jatkoon päässeissä hakemuksissa oli lisäksi selkeästi osoitettu isäntäorganisaation sitoutuminen osaamiskeskittymään, vahva ja innovatiivinen suunnitelma rahoituskauden tavoitteiden saavuttamiseksi, keskittymien tuoma lisäarvo sekä niiden rakentuminen vahvojen verkostojen ympärille”, tutkimusasioista vastaava ylijohtaja Riitta Maijala Suomen Akatemiasta sanoo.

Tässä vaiheessa karsiutuneiden hakemusten kehittämiskohteeksi nousi asiantuntija-arvioinneissa  erityisesti tutkimuksen vaikuttavuutta  edistävien toimien konkreettisuus ja selkeys. Tässä yhteydessä esille nousseiden eettisten kysymysten käsittely olisi voinut olla paremmin kuvattu.

Asiantuntijat jäivät myös kaipaamaan selkeämpiä kuvauksia osaamiskeskittymän tuomasta lisäarvosta sekä sen yhteisestä tulevaisuuden visiosta. Joissakin hakemuksissa osaamiskeskittymän idea ja tavoitteet oli puutteellisesti kuvattu. Osaamiskeskittymä on enemmän kuin yksittäinen tutkimushanke, mutta kuitenkin tarkkaan fokusoitu kokonaisuus. Jaosto jäi kaipaamaan enemmän rohkeita avauksia ja pitkälle tulevaisuuteen katsovia ehdotuksia.

Suomen Akatemia on valinnut lippulaivaohjelmahaussa jatkokäsittelyyn seuraavat hakemukset:


- Competence Center for the materials Bioeconomy: A Flagship for our Sustainable Future (Aalto-yliopisto, VTT)

- Finnish Center for Artificial Intelligence (Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto)

- Flagship of Photonics Research and Innovation (Tampereen teknillinen yliopisto, Aalto-yliopisto, VTT, Itä-Suomen yliopisto)

- Finnish Testbed for Precision Cancer Medicine (Helsingin yliopisto)

- Inequalities, Interventions, and New Welfare State (Turun yliopisto)

- Institute for Atmospheric and Earth System Research Flagship (Helsingin yliopisto, Ilmatieteen laitos, Itä-Suomen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto)

- Growing welfare by sustainable forest bioeconomy (Luonnonvarakeskus, Itä-Suomen yliopisto, Ilmatieteen laitos)

- 6G-Enabled Wireless Smart Society & Ecosystem (Oulun yliopisto)

Arviointipaneelit haastattelevat hakijat 28.2.-2.3.2018. Lippulaivaohjelman jaoston tavoitteena on myöntää rahoitusta 2-4 hakemukselle. Lippulaivaohjelman jaosto päättää rahoitettavista lippulaivoista 18.4.2018. Ohjelman seuraava haku aukeaa toukokuussa 2018 ja haku sulkeutuu 20.6.2018.

Suomen Akatemia järjestää keskustelutilaisuuden ensimmäisen haun kokemuksista 26.4.2018 Suomen Akatemiassa. Samassa yhteydessä pidetään toisen lippulaivahaun infotilaisuus.

Suomen Akatemian lippulaivaohjelma

Lippulaivaohjelman tavoitteena on vahvistaa korkeatasoisen tutkimuksen ja vaikuttavuuden osaamiskeskittymiä niiden laadun ja vaikuttavuuden nostamiseksi entistä korkeammalle tasolle. Lippulaivassa yhdistyvät korkeatasoinen tutkimus, taloudellista kasvua tukeva ja/tai muu merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttavuus, vahva yhteistyö elinkeinoelämän ja muun yhteiskunnan kanssa, muuntautumiskyky sekä isäntäorganisaation tai isäntäorganisaatioiden vahva sitoutuminen. Lippulaiva on laadukkaasti, joustavasti ja vaikuttavasti toimiva osaamiskeskittymä, jossa on samanaikaisesti meneillään useita eri hankkeita ja muita toimintoja. Toimintakauden aikana lippulaivat kehittyvät merkittävästi ja pystyvät samalla muuntautumaan omaa toimintaansa systemaattisesti uudistaen ja laajentaen.

http://www.aka.fi/fi/tiedepoliittinen-toiminta/lippulaivaohjelma/

Lippulaivaohjelman jaoston kokoonpano http://www.aka.fi/fi/akatemia/jaostot/

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


- Suomen Akatemian hallituksen pj.
lippulaivajaoston pj.
Heikki Ruskoaho
etunimi.sukunimi(at)helsinki.fi
p. 050 448 0772


- tutkimusasioista vastaava ylijohtaja
Riitta Maijala
Suomen Akatemia
etunimi.sukunimi(at)aka.fi
p. 029 533 5002


- johtava tiedeasiantuntija
Maiju Gyran
Suomen Akatemia
etunimi.sukunimi(at)aka.fi
p. 029 533 5015


Suomen Akatemian viestintä
Riitta Tirronen
viestintäjohtaja
p. 029 533 5118
riitta.tirronen(at)aka.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Akatemia
Suomen Akatemia
Hakaniemenranta 6, PL 131
00531 HELSINKI

029 533 5000http://www.aka.fi/fi

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa. Vuonna 2018 rahoitamme tutkimusta 436 miljoonalla eurolla. Suomen Akatemia saa osan tutkimusrahoitukseen käyttämistään varoista rahapelitoiminnan voittovaroista.  Vuonna 2018 Akatemia käyttää tieteen edistämiseen rahapelitoiminnasta saatuja varoja 70,7 miljoonaa euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia

Forskningsinfrastrukturer får finansiering från Finlands Akademi1.2.2024 10:05:10 EET | Tiedote

Kommittén för forskningens infrastrukturer vid Finlands Akademi har beviljat elva projekt drygt 22 miljoner euro i finansiering för att bygga och utveckla nationella och internationella forskningsinfrastrukturer. Det här är de andra och sista delbesluten om FIRI 2023-utlysningen. Totalt beviljade Akademin över 52 miljoner euro inom utlysningen. FIRI-finansieringen stöder uppbyggnad och utveckling av högklassiga forskningsinfrastrukturer, som lägger grunden för genomslagskraftig forskning, utveckling och innovation.

Suomen Akatemialta huomattava rahoitus tutkimusinfrastruktuureille1.2.2024 10:05:10 EET | Tiedote

Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurikomitea on myöntänyt rahoituksen 11 hankkeelle kansallisten ja kansainvälisten tutkimusinfrastruktuurien rakentamiseen ja kehittämiseen. Yhteensä rahoitusta myönnettiin yli 22 miljoonaa euroa. Kyseessä ovat loput FIRI 2023 -tutkimusinfrastruktuurihaun päätöksistä. Kokonaisuudessaan FIRI2023 -haussa tutkimusinfrastruktuurihankkeille myönnettiin yli 52 miljoonaa euroa. FIRI-rahoituksella tuetaan korkeatasoisten tutkimusinfrastruktuurien rakentamista ja kehittämistä vaikuttavan TKI-toiminnan perustana.

Research infrastructures receive major funding from Research Council of Finland1.2.2024 10:05:10 EET | Press release

The Finnish Research Infrastructure Committee at the Research Council of Finland has awarded eleven projects more than 22 million euros in funding to build and upgrade national and international research infrastructures. This was the second and last set of decisions on the FIRI 2023 call. The funding granted under the call totals more than 52 million euros. FIRI funding supports the establishment and upgrading of high-quality research infrastructures, which lay a solid foundation for high-impact research, development and innovation.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye