Suomen Akatemia

Suomen Akatemialta 12 miljoonaa euroa tutkimusinfrastruktuureiden kehittämiseen

Jaa
Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurikomitea on myöntänyt kansallisten ja kansainvälisten tutkimusinfrastruktuureiden kehittämiseen yhteensä 12 miljoonaa euroa. Rahoitusta saa kahdeksan tutkimusinfrastruktuuria. Tutkimusinfrastruktuurikomitea tekee lisää vuoden 2018 hakukierroksen rahoituspäätöksiä tammikuun kokouksessaan.

Edistyneille ja toimintansa vakiinnuttaneille tutkimusinfrastruktuureille myönnettiin yhteensä 8,9 miljoonaa euroa. Rahoituksella uudistetaan ja vahvistetaan suomalaisia biopankkeja, lääketieteellistä kuvantamista, Suomen Lajitietokeskusta, hiirien geenipankkia, kasvihuonekaasujen seurantajärjestelmää ja hiukkasfysiikan tutkimusta. Nämä tutkimusinfrastruktuurit ovat Suomen tutkimusinfrastruktuurien tiekartalla.

Rahoitusta sai myös kaksi uutta infrastruktuuria: Painetun älykkyyden infrastruktuuri ja Tulevaisuuden langattomien verkkojen tutkimusinfrastruktuuri, joille myönnettiin yhteensä 3,1 miljoonaa euroa. Painetun älykkyyden infrastruktuurissa (Printed Intelligence, PII) ovat mukana Oulun yliopisto, VTT ja Tampereen teknillinen yliopisto, Tulevaisuuden langattomien verkkojen tutkimusinfrastruktuurissa (Research Infrastructure for Future Wireless Communication Networks, FUWIRI) ovat mukana Oulun yliopisto, VTT, Aalto-yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto.

Suomen Akatemia rahoittaa kansallisesti merkittävien ja korkeatasoista tieteellistä tutkimusta edistävien tutkimusinfrastruktuurien hankkimista, perustamista ja olemassa olevien palvelujen vahvistamista ja laajentamista.

Tutkimusinfrastruktuureilla tarkoitetaan välineitä, laitteistoja, tietoverkkoja, tietokantoja ja aineistoja sekä palveluita, jotka mahdollistavia eri vaiheissa tapahtuvan tutkimuksen. Ne voivat olla keskitettyjä, hajautettuja tai virtuaalisia ja ne voivat muodostaa toisiaan täydentäviä kokonaisuuksia ja verkostoja.

Lisätietoja:

- johtava tiedeasiantuntija Merja Särkioja, Suomen Akatemia, p. 029 533 5111, merja.sarkioja(at)aka.fi

- tiedeasiantuntija Outi Ala-Honkola, Suomen Akatemia, p. 029 533 5029, outi.ala-honkola(at)aka.fi

- Akatemian rahoituspäätökset

           FIRI 2018: uudet avaukset

           FIRI 2018: Suomen tiekartalla olevat infrastruktuurit

           FIRI 2018 ICOS -ERIC, kutsuhaku

Suomen tutkimusinfrastruktuurien strategia ja tiekartta 2014–2020 (pdf)

Yhteyshenkilöt

Suomen Akatemian viestintä
Aino Laine, viestintäsuunnittelija
p. 0295335007, aino.laine (at) aka.fi

Tietoja julkaisijasta

Suomen Akatemia
Suomen Akatemia
Hakaniemenranta 6, PL 131
00531 HELSINKI

029 533 5000http://www.aka.fi/fi

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa. Vuonna 2018 rahoitamme tutkimusta 444 miljoonalla eurolla. Suomen Akatemia saa osan tutkimusrahoitukseen käyttämistään varoista rahapelitoiminnan voittovaroista.  Vuonna 2018 Akatemia käyttää tieteen edistämiseen rahapelitoiminnasta saatuja varoja 70,7 miljoonaa euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia

Forskningsinfrastrukturer får finansiering från Finlands Akademi1.2.2024 10:05:10 EET | Tiedote

Kommittén för forskningens infrastrukturer vid Finlands Akademi har beviljat elva projekt drygt 22 miljoner euro i finansiering för att bygga och utveckla nationella och internationella forskningsinfrastrukturer. Det här är de andra och sista delbesluten om FIRI 2023-utlysningen. Totalt beviljade Akademin över 52 miljoner euro inom utlysningen. FIRI-finansieringen stöder uppbyggnad och utveckling av högklassiga forskningsinfrastrukturer, som lägger grunden för genomslagskraftig forskning, utveckling och innovation.

Suomen Akatemialta huomattava rahoitus tutkimusinfrastruktuureille1.2.2024 10:05:10 EET | Tiedote

Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurikomitea on myöntänyt rahoituksen 11 hankkeelle kansallisten ja kansainvälisten tutkimusinfrastruktuurien rakentamiseen ja kehittämiseen. Yhteensä rahoitusta myönnettiin yli 22 miljoonaa euroa. Kyseessä ovat loput FIRI 2023 -tutkimusinfrastruktuurihaun päätöksistä. Kokonaisuudessaan FIRI2023 -haussa tutkimusinfrastruktuurihankkeille myönnettiin yli 52 miljoonaa euroa. FIRI-rahoituksella tuetaan korkeatasoisten tutkimusinfrastruktuurien rakentamista ja kehittämistä vaikuttavan TKI-toiminnan perustana.

Research infrastructures receive major funding from Research Council of Finland1.2.2024 10:05:10 EET | Press release

The Finnish Research Infrastructure Committee at the Research Council of Finland has awarded eleven projects more than 22 million euros in funding to build and upgrade national and international research infrastructures. This was the second and last set of decisions on the FIRI 2023 call. The funding granted under the call totals more than 52 million euros. FIRI funding supports the establishment and upgrading of high-quality research infrastructures, which lay a solid foundation for high-impact research, development and innovation.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye