Skills Finland ry

Suomen ammattitaitomaajoukkue matkaa Kazaniin MM-kilpailuihin

Jaa
Suomen ammattitaitomaajoukkueen 27 nuorta kilpailijaa ovat saapuneet Venäjälle Kazaniin, jossa he osallistuvat perjantaina alkavaan nelipäiväiseen WorldSkills-kilpailuun.
Suomen ammattitaitomaajoukkue. Kuva: Kai Filppula / Skills Finland
Suomen ammattitaitomaajoukkue. Kuva: Kai Filppula / Skills Finland

Yksi kilpailuun osallistuvista on automaalauksessa kilpaileva Emilia Pääkkönen Joensuusta. Emilia osallistui Taitaja-kilpailuun keväällä ja voitti automaalauslajin kultamitalin lisäksi itselleen myös kilpailun parhaimman Taitajien Taitajan tittelin. Nyt Emilia haluaa haastaa itseään vielä lisää ja nähdä mihin taidot riittävät kansainvälisellä tasolla. 

Ammattitaidon MM-kilpailu WorldSkills Kazan 2019 järjestetään 22.–27.8.2019 Kazanissa Venäjällä. Kilpailuun osallistuu noin 1500 nuorta ammattilaista yli 60 maasta. He kilpailevat kukin omassa lajissaan, joita on yli 50. Suomen joukkue osallistuu 25 lajiin; muun muassa robotiikkaan, automaalaukseen, hitsaukseen ja hiusmuotoiluun. Lajit ovat pääasiassa yksilölajeja, mutta joissakin kilpaillaan parina.

Suomen joukkueeseen kuuluu 27 kilpailijan lisäksi myös 25 eksperttiä eli alan asiantuntijaa, jotka toimivat lajien suunnittelussa ja tuomareina. Joukkueen jäsenet on valittu karsintakilpailuilla syksyn 2018 aikana ja heillä on takanaan tiivis lähes vuoden mittainen valmentautuminen. Kilpailijat ovat kartuttaneet kisakokemusta kotimaisessa Taitaja-kilpailussa tai muiden maiden kansallisissa ammattitaitokilpailuissa.

Lisätietoja

Viestintäpäällikkö Katja Katajamäki, Skills Finland ry

+358 40 732 0691, katja.katajamaki@skillsfinland.fi

Facebook.com/ammattitaitomaajoukkue

Twitter.com/SkillsFinland

Instagram.com/SkillsFinland

Kuvapankki: SkillsFinland.kuvat.fi

Verkkosivut: skillsfinland.fi/maajoukkue ja worldskills2019.com

Avainsanat

Kuvat

Suomen ammattitaitomaajoukkue. Kuva: Kai Filppula / Skills Finland
Suomen ammattitaitomaajoukkue. Kuva: Kai Filppula / Skills Finland
Lataa
Taitajien Taitaja Emilia Pääkkönen, automaalaus. Kuva: Irma Lehikoinen / Skills Finland
Taitajien Taitaja Emilia Pääkkönen, automaalaus. Kuva: Irma Lehikoinen / Skills Finland
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Skills Finland ry
Simonkatu 12 B 24, 5. krs.
00100 HELSINKI

040 7320691, viestinta@skillsfinland.fihttp://www.skillsfinland.fi/

Skills Finland ry lähettää yhteistyökumppaniensa kanssa Suomen ammattitaitomaajoukkueen vuorovuosin järjestettäviin EuroSkills- ja WorldSkills-kilpailuihin sekä neljän vuoden välein erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden Abilympics-kilpailuun. Lisäksi yhdistys järjestää vuosittain yhteistyökumppaniemme kanssa ammattitaidon SM-kilpailun Taitajan. Yhdistyksen tavoitteena ja tarkoituksena on edistää kilpailutoiminnan kautta ammatillisen koulutuksen laatua ja vetovoimaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Skills Finland ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye