Suomen ASH ry

Suomen ASH: Nikotiinin myrkyllisyyttä ei mielletä riittävästi

Jaa

Vaurioittaako nikotiini syntymättömän lapsen aivoja? Entä onko nikotiinilla ja kätkytkuolemalla yhteyttä? Kansanterveysjärjestö Suomen ASH ry:n teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisilla on tietoa nikotiinista, mutta se ei aina näy käytännössä.

Valtaosa tutkimukseen osallistuneista tiesi esimerkiksi väittämän nikotiini vaurioittaa syntymättömän lapsen aivoja oikeaksi. Kuitenkin noin 14 prosenttia odottajista tupakoi raskauden aikana.

- Nikotiini aiheuttaa riippuvuutta, jonka taltuttamiseen ei aina riitä edes tieto vauvan terveysriskistä. Nuoret perheet tarvitsevat lisätukea tupakoinnin lopettamiseen. Parasta toki olisi, jos päästään siihen, ettei tupakointia edes aloiteta, Suomen ASH:n toiminnanjohtaja Mervi Hara painottaa.

Professori Kirsi Vähäkangas Itä-Suomen yliopistosta vahvistaa, että nikotiini todella voi vaurioittaa syntymättömän lapsen aivoja.

- Nikotiini kulkeutuu erittäin helposti istukan läpi. Eläinkokeissa nikotiini tappaa ja muuttaa soluja niillä aivojen alueilla, jotka ovat tekemisissä käyttäytymisen, muistin ja oppimisen kanssa. Tämä selittää sitä, että raskauden aikana tupakoineiden äitien lapsilla on suurempi taipumus ADHD:hen ja heillä on enemmän käytöshäiriöitä, Kirsi Vähäkangas toteaa.

Hän huomauttaa, että myös nikotiinikorvaushoitotuotteet voivat olla odotusaikana haitallisia.

- Elimistö ei erottele, mistä lähteestä nikotiini tulee, vaan nikotiinin määrä on ratkaiseva. Jos aikuinen käyttää korvaushoitotuotteita ohjeen mukaan kolme kuukautta, sillä ei todennäköisesti ole juuri terveysvaikutusta. Sen sijaan kolme kuukautta on kolmasosa sikiön elämästä. Todennäköisesti nikotiini vaikuttaa tällöin muun muassa aivojen ja keuhkojen kehittymiseen, Vähäkangas kertoo.

Nikotiini vaikuttaa kätkytkuolemaan

Tutkimusten mukaan tupakointi moninkertaistaa kätkytkuoleman vaaran. Suomen ASH:n kyselytutkimuksessa esitettiin väittämä nikotiini lisää kätkytkuoleman vaaraa, johon 32 prosenttia ei osannut vastata, kuusi prosenttia oli väittämän kanssa täysin tai jokseenkin eri mieltä. Tässäkin asiassa valtaosa, 62 prosenttia, oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä nikotiinin ja kätkytkuoleman välisestä yhteydestä.

- Raskausajan tupakointi lisää lapsen riskiä pienipainoisuuteen, ennenaikaiseen synnytykseen ja myös kätkytkuolemaan, Kirsi Vähäkangas kertoo.


Näin suomalaiset vastasivat väittämiin

Nikotiini vaurioittaa syntymättömän lapsen aivoja
Täysin samaa mieltä 57 %
Jokseenkin samaa mieltä 24 %
Ei osaa sanoa 15 %
Jokseenkin eri mieltä 3 %
Täysin eri mieltä 1 %

Nikotiini lisää kätkytkuoleman vaaraa
Täysin samaa mieltä 42 %
Jokseenkin samaa mieltä 20 %
Ei osaa sanoa 32 %
Jokseenkin eri mieltä 4 %
Täysin eri mieltä 2 %

Tutkimuksen toteutti Kantar TNS Oy Gallup Forum -internetpaneelissa 9. ̶ 15.11.2018. Tutkimukseen osallistui 3020 henkilöä, ja otos edustaa maamme 18 ̶ 79-vuotiasta väestöä. Virhemarginaali on 1,8 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lisätiedot

Toiminnanjohtaja Mervi Hara, Suomen ASH ry, 050 460 2324, mervi.hara@suomenash.fi

LKT, toksikologian professori (emer.), Kirsi Vähäkangas, Itä-Suomen yliopisto, kirsi.vahakangas@uef.fi, 040 745 5254




Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tiedottaja Elina Demir
elina.demir@suomenash.fi
040 544 9728

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen ASH ry
Suomen ASH ry
Kornetintie 6 A
00380 Helsinki

http://www.suomenash.fi

Suomen ASH ry on valtakunnallinen kansanterveysjärjestö ja tupakkapolitiikan asiantuntija.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen ASH ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme