Suomen Autoteknillinen Liitto ry (SATL)Suomen Autoteknillinen Liitto ry (SATL)

Suomen autotekniikan parhaat asiantuntijat olivat koolla Salossa, Autoalan jälkimarkkinoiden kansainvälinen kongressi järjestetään Suomessa 20.11.2019

Jaa
Autoalan asiantuntija-, esimies-, kouluttaja- ja vastaavissa tehtävissä toimivien henkilöiden yhteistyöjärjestön Suomen Autoteknillinen Liitto ry:n (SATL) 84. Liittokokous pidettiin 15.-17.3.2019 Salossa. SATL:oon kuuluu noin 5600 henkilöjäsentä 37 paikallisyhdistyksestä ympäri Suomea. Vuosittain järjestettävä Liittokokous on järjestön päättävä elin. Tämän vuoden kokouksessa oli edustettuna 23 yhdistystä 55 äänivaltaisen edustajan voimin. Kaikkiaan kokoukseen osallistui 82 henkilöä.

SATL järjestää 20.11.2019 Helsingin Messukeskuksessa ensimmäistä kertaa autoalan kansainvälisen jälkimarkkinoiden SATL Automotive Aftersales Summit -kongressin. Tapahtuman tavoitteena on tuoda Suomeen korjaamo- ja huoltotoiminnan kansainvälisiä kehitystrendejä sekä jakaa maailmalle alalla kertynyttä suomalaista osaamista. Se kokoaa yhteen jälkimarkkinoinnin päättäjät, vaikuttajahenkilöt ja asiantuntijat sekä katsastus- ja autoalan opetustoimen ammattilaiset. Tämän vuoden pääteemana on ”Autoalan jälkimarkkinoinnin tulevaisuudenkuva ja uudet liiketoimintamallit”.

Vuosittaiseksi suunniteltu tapahtuma toteutetaan yhteistyössä autoinsinöörien maailmanjärjestö FISITA:n kanssa. SATL on yksi FISITA:n 37:stä kansainvälisestä jäsenjärjestöstä, joiden jäseninä ympäri maailmaa on yli 210 000 ajoneuvoalan ammattilaista. Tarkemmin tapahtumasta saa tietoja osoitteesta www.aftersalessummit.com.

Vuoden Autoteknikko -palkinto

SATL on nimennyt Vuoden Autoteknikon vuodesta 1982 lähtien. Nimitys on järjestön korkein tunnustus, jonka se antaa autoalalla tai autoalan hyväksi toimineelle henkilölle. Sääntöjen mukaisesti nimitys julkistetaan SATL:n Liittokokouksen yhteydessä.

Vuoden Autoteknikko -palkinto myönnettiin J. Vainion Liikenne Oy:n toimitusjohtajalle insinööri Matti Vainiolle (57, kotipaikka Helsinki). Palkinnon luovutti SATL:n väistyvä puheenjohtaja Turo Tiililä. Työuransa hän tehnyt linja-autoliikenteen saralla toimien suuressa Lounais-Suomalaisessa tilaus- ja linjaliikennettä harjoittavassa perheyrityksessä, vastaten viimeajat yrityksen johtamisesta. Myös linja-autoliikenteen edunvalvontaan liittyvät luottamustoimet aina puheenjohtajuutta myöden ovat kuuluneet yrityksien johtamisen lisäksi hänen toimenkuvaan.

Kokouksen valinnat

Kokouksessa valittiin Liiton hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi insinööri Kari Kaihonen (ikä 52, kotipaikka Vantaa). Vuosittaisten erovuoroisten tilalle valittiin seuraavat hallitusjäsenet: Jukka Autio (Jyväskylä), Jarno Arkko (Hyllykallio), Eero Kukko (Oulu), Jari Kivekäs (Rauma) ja Sami Nikkilä (Mietoinen).Vanhoina hallituksen jäseninä jatkavat Pentti Ala-Maakala (Tampere, varapuheenjohtaja), Jaakko Falck (Mikkeli), Antti Kovanen (Kuopio) ja Tero Salovaara (Kerava). Puheenjohtajaksi hallituksesta siirtyneen Kari Kaihosen tilalle valittiin Sami Ojamo (Klaukkala).

Vuoden Autoteknillisen Yhdistyksen arvonimen sai Seinäjoen Seudun Autoteknillinen Yhdistys ry. Siihen kuuluu 295 jäsentä. Arvonimen saantiin vaikuttavat esimerkiksi jäsenmäärän kehitys, tiedottamisen taso ja toiminnan aktiivisuus.

Liittokokouksen järjestelyistä vastasi tällä kertaa SATL:n paikallisyhdistys Salon Seudun Autoteknillinen Yhdistys ry.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toiminnanjohtaja Pasi Perhoniemi
puh. 044-523 9477
s-posti: pasi.perhoniemi@satl.fi


Liiketoimintajohtaja Juha Seppälä
puh. 050-502 2915
s-posti: juha.seppala@satl.fi


Puheenjohtaja Kari Kaihonen
puh. 040-764 7960
s-posti: kari.kaihonen@gmail.com

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Autoteknillinen Liitto ry (SATL)
Suomen Autoteknillinen Liitto ry (SATL)
Köydenpunojankatu 8
00180 Helsinki

09 694 4724http://www.satl.fi

Suomen Autoteknillinen Liitto ry (SATL) on autoalan ammattilaisten ja asiantuntijoiden yhteistyö- ja koulutusjärjestö. SATL toimii jäsenyhdistystensä kattojärjestönä, jonka tavoitteena on ylläpitää ja kehittää koko autoalan osaamista ja ammattitaitoa.

SATL toimii jäsenyhdistystensä, jäsenistönsä ja koko autoalan hyväksi järjestämällä täydennyskoulutuksia ja ajankohtaisseminaareja, julkaisemalla alan johtavaa ammattilehteä ja osallistumalla aktiivisesti alan lainsäädännön ja opetuksen kehittämiseen.

SATL:n toiminta on puolueetonta ja riippumatonta. Me emme ole ammatti- tai etujärjestö, vaan autoalan vastuu- ja asiantuntijatehtävissä toimivien henkilöiden verkostoitumisorganisaatio ja yhdysside.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Autoteknillinen Liitto ry (SATL)

Autoalan jälkimarkkinabarometrin 2019 tulokset esiteltiin Aftersales Summitissa2.12.2019 10:10:34 EET | Tiedote

Autoalan asiantuntija-, esimies-, kouluttaja- ja vastaavissa tehtävissä toimivien henkilöiden yhteistyöjärjestö Suomen Autoteknillinen Liitto ry (SATL) järjesti 20.11.2019 Helsingin Messukeskuksessa ensimmäistä kertaa autoalan kansainvälisen jälkimarkkinoiden SATL Automotive Aftersales Summit -kongressin. Tapahtumassa julkistettiin SATL:n ja saksalaisen Wolk After Sales Expertsin syksyllä 2019 suorittaman autoalan jälkimarkkinabarometrin tulokset.

SATL:n verkko-osaamiskeskuksen esiselvityshanke on saatu päätökseen11.12.2018 10:26:56 EET | Tiedote

SATL:n esiselvitys autoalan osaamisen kehittämisen uudesta toimintamallista ja verkko-osaamiskeskuksen toteutuksesta on valmistunut. Hanke toteutettiin Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämällä EU:n Euroopan sosiaalirahaston tuella. Se myönnettiin Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmasta aikavälille 1.1.-30.9.2018. Rakennerahasto-ohjelma tukee työllisyyden ja osaamisen edistämistä sekä sosiaalista osallisuutta.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye