Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer

Suomen Ekonomeilta lahjoitus juhlavuottaan viettävälle Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle

Jaa
Suomen Ekonomit ojentaa 50 000 euron lahjoituksensa Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoululle Yliopistopäivillä, joita tänä vuonna 50-vuotisjuhliaan viettävä kauppakorkeakoulu isännöi. Lahjoitus on osa Ekonomien valtakunnallista puolen miljoonan euron panostusta, jolla liitto haluaa osaltaan varmistaa kauppatieteellisen koulutuksen ja tutkimuksen korkean laadun.

"Haluamme olla jäsentemme tukena heidän uransa joka käänteessä, ensimmäisestä opiskelupäivästä lähtien. Hyvä ura pohjaa laadukkaaseen, työelämän tarpeita vastaavaan koulutukseen; tätä lahjoituksemme haluaa nostaa esiin”, Suomen Ekonomien kehitysjohtaja Anja Uljas toteaa. Uljas kiittelee Jyväskylän kauppakorkeakoulun hyvää, jo puolen vuosisadan mittaista työtä alan koulutuksen ja tutkimuksen eteen. ”Liittomme onnittelee aktiivista ja ajan hermolla elävää yksikköä”, Uljas kehuu.

"Olemme erittäin kiitollisia tärkeän yhteistyökumppanimme Suomen Ekonomien lahjoituksesta. Tämä yhdessä muun saamamme tuen kanssa antaa mahdollisuuden jatkaa koulutuksen aktiivista kehittämistä. Kolme vahvaa painoalaamme koulutuksessa ja tutkimuksessa ovat vastuullinen liiketoiminta, digitaalinen liiketoiminta ja talous sekä politiikkarelevantti, päätöksentekoa tukeva ja arvioiva taloustiede. Näitä painoaloja vahvistamalla uskomme, että pysymme ajan hermolla kauppatieteellisen alan koulutuksessa myös jatkossa", kiittää Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun dekaani Hanna-Leena Pesonen.

Kohti uudenlaisia oppimisen malleja

Suomen Ekonomit tekee monipuolista yhteistyötä kauppatieteellisten yksiköiden kanssa ja kannustaa niitä yhä enemmän yhteistyöhön, myös digitaalisissa oppimisympäristöissä. Liitto on ollut vahvasti tukemassa aivan uudenlaisen digitaalisen liiketoimintaosaamisen opintokokonaisuuden synnyttämistä. Lokakuussa alkaneessa opetuksessa ovat mukana kaikki kymmenen kauppatieteellistä yksikköä.

”Merkittävää on, että opettajat eri yliopistoista tuottavat yhteisellä panoksella kahdeksan kurssin opintokokonaisuuden. Työelämän tarpeiden näkökulmasta on loistavaa, että uudella toimintatavalla liiketoimintaosaamista voi opiskella nykyistä laajempi joukko opiskelijoita, ja myös nykyistä enemmän ajasta ja paikasta riippumatta”, painottaa Suomen Ekonomien koulutuspolitiikan asiantuntija Suvi Eriksson.

Lisätietoja:
Suvi Eriksson, koulutuspolitiikan asiantuntija, puh. 040 848 8935

Tietoja julkaisijasta

Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

+358 (0) 20 129 9299http://www.ekonomit.fi

Suomen Ekonomit on kauppatieteellisen yliopistotutkinnon suorittaneiden sekä alan opiskelijoiden, kyltereiden, palvelu- ja etujärjestö. Yli 52 000 jäsenellään se on Akavan neljänneksi suurin jäsenjärjestö. Suomen Ekonomit on kylterin ja ekonomin paras urakumppani, joka edistää jäsentensä osaamista, hyvinvointia ja menestystä työelämässä sekä ekonomikoulutuksen arvostusta. Suomen Ekonomit on mukana neuvottelemassa työehtosopimuksista ja työelämäkysymyksistä osana Akavaa ja akavalaisia neuvottelujärjestöjä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye