Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer

Suomen Ekonomeilta lahjoitus Turun yliopistolle

Jaa
Suomen Ekonomit ojentaa 70 000 euron lahjoituksensa Turun yliopistolle tänään keskiviikkona. Keväällä kymmenelle yliopistolle myönnetty, yhteensä puolen miljoonan euron suuruinen lahjoitus on kohdennettu kauppatieteelliselle koulutukselle ja tutkimukselle, joiden korkea laatu on liiton keskeinen strateginen tavoite.

Liitto toivoo, että lahjoitus tukee kauppatieteellisen koulutuksen jatkuvaa sisällöllistä kehittämistä sekä vie eteenpäin opiskelijoiden joustavia opiskelumahdollisuuksia. ”Haluamme myös kannustaa kauppatieteellisiä yksiköitä tieteenalaa vahvistavaan yhteistyöhön, josta yhtenä loistavana esimerkkinä jo on lokakuussa käynnistynyt digitaalisen liiketoimintaosaamisen opintokokonaisuus”, toteaa Suomen Ekonomien puheenjohtaja Timo Saranpää.

Suomen Ekonomit arvostaa Turun kauppakorkeakoulun panostusta korkeatasoiseen tutkimukseen sekä koulutuksen työelämärelevanssia. ”Liike-elämän ja opintojen välisestä yhteistyöstä halutaan yhä saumattomampaa ja tiiviimpää, joten on hyvä, kun tähän panostetaan”, kiittelee Ekonomien koulutuspolitiikan asiantuntija Mika Parkkari. "Innokkaimmin yritysyhteistyötä kaipaavat maisterivaiheen opiskelijat, jotka ymmärtävät teorian ja käytännön liike-elämän yhteen sitomisen tärkeyden", Parkkari lisää.

Turun kauppakorkeakoulun dekaani Markus Granlund on lahjoituksesta paitsi erittäin kiitollinen myös innoissaan. ”Lahjoitus tukee merkittävällä tavalla uusien avausten tekemistä koulun strategian mukaisesti. Tällaisia avauksia ovat esim. opetustilojen uudistaminen monimuoto-opetuksen tarpeisiin, opiskelijoiden start-up –toiminnan tukeminen sekä uuden Business Disruption Research –laboratorion lanseeraus”, Granlund kertoo.

Elinkeinoelämäyhteistyö on Turun kauppakorkeakoulussa kehittämisen ytimessä. Viimeisen kahden vuoden aikana onkin jo otettu huima loikka, mistä on osoituksena lähes kymmenen kansainvälistä opiskelijapalkintoa. Näissä kaikissa on kytkös yritysten kanssa tehtävään innovaatiotoimintaan tai tarkoituksena perustaa oma yritys.

Suomen Ekonomit vieraili lahjoituksen merkeissä Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Porin yksikössä maanantaina 6.11. ja Turun yksikössä keskiviikkona 8.11.

Lisätietoja:
Timo Saranpää, puheenjohtaja, puh. 050 523 6005
Mika Parkkari, koulutuspolitiikan asiantuntija, puh. 0400 802 145

Tietoja julkaisijasta

Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer
Ratavartijankatu 2
00520 Helsinki

+358 (0) 20 129 9299http://www.ekonomit.fi

Suomen Ekonomit on kauppatieteellisen yliopistotutkinnon suorittaneiden sekä alan opiskelijoiden, kyltereiden, palvelu- ja etujärjestö. Yli 52 000 jäsenellään se on Akavan neljänneksi suurin jäsenjärjestö. Suomen Ekonomit on kylterin ja ekonomin paras urakumppani, joka edistää jäsentensä osaamista, hyvinvointia ja menestystä työelämässä sekä ekonomikoulutuksen arvostusta. Suomen Ekonomit on mukana neuvottelemassa työehtosopimuksista ja työelämäkysymyksistä osana Akavaa ja akavalaisia neuvottelujärjestöjä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Ekonomit - Finlands Ekonomer

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye