Jyväskylän yliopisto

Suo­men en­sim­mäi­nen ke­mian kier­to­ta­lou­den pro­fes­so­ri ot­taa uusin me­ne­tel­min me­tal­lit tal­teen ro­muis­ta ja jät­teis­tä

Jaa
Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen on päättänyt ottaa dosentti, yliopistonlehtori Ari Väisäsen analyyttisen kemian ja kiertotalouden professorin tehtävään. Professuuri on Suomen ensimmäinen kemian kiertotalouden alalle määritetty professuuri. Tehtävä oli julkisesti haettavana.
Jyväskylän yliopiston kemian kiertotalouden professori Ari Väisänen sanoo, että kemialla on keskeinen rooli globaalien ympäristöongelmien ratkaisussa. Kuva: Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopiston kemian kiertotalouden professori Ari Väisänen sanoo, että kemialla on keskeinen rooli globaalien ympäristöongelmien ratkaisussa. Kuva: Jyväskylän yliopisto

Professorin tehtävässä Väisänen arvioi ryhtyvänsä työhön ilmastomuutosta ja ympäristön saastumista vastaan ja yhtä lailla teollisuuden teknologisten tarpeiden puolesta.
Yksi hänen tärkeimmistä tehtävistään on kehittää uusia innovatiivisia menetelmiä, joilla kriittisiksi luokitellut raaka-aineet saadaan talteen jätevesistä- ja virroista.

”Tällä hetkellä monin paikoin hukkaamme näitä arvokkaita raaka-aineita jätteiden puutteellisen, jossain määrin jopa alkeellisen käsittelyn vuoksi. Arvioiden mukaan kierrätettyjen raaka-aineiden tuotannon etu on myös se, että hiilidioksidipäästöt ovat vain 10 prosenttia neitseellisistä luonnonvaroista tuotettuihin raaka-aineisiin verrattuna. Näkemykseni mukaan kemialla on keskeinen rooli globaalien ympäristöongelmien ratkaisussa”, Ari Väisänen sanoo.

Väisäsen mukaan uusiutuvan energian ja uuden teknologian laitteiden tuotanto kasvaa nopeasti ja se lisää merkittävästi monien harvinaisten metallien ja kriittisten raaka-aineiden tarvetta. Niitä tarvitaan esimerkiksi sähköautojen akuissa, sähkömoottoreissa, valaistuksessa ja teollisuudessa katalyytteinä.

Jyväskylän yliopiston kemian laitoksella materiaalien tutkimus huipputasolla

Metallien ja esimerkiksi fosforin talteenoton menetelmien kehittämisen alalla Jyväskylän yliopiston kemian laitos on noussut yhdeksi alan johtavista laitoksista.
Väisänen sanoo, että kemian laitoksella on vahva epäorgaanisen ja orgaanisen kemian analytiikan osaaminen.

”Ensiluokkainen analyyttisen kemian osaaminen luo perustan kemian kiertotalouden tutkimukselle. Ilman tietoa siitä, mikä on materiaalien koostumus, on erittäin vaikeaa, jossain määrin jopa vaarallista tehdä johtopäätöksiä jatkokäytön suhteen. Kemian laitoksen infrastruktuuri analyyttisen kemian tutkimukseen onkin loistava ja vertailukelpoinen kansainvälisten huippuyliopistojen kanssa”, Väisänen arvioi.

Professorina Väisänen arvioi yhdistävänsä epäorgaanisen ja orgaanisen kemian analytiikan ja samanaikaisesti suuntaavan tutkimusta kiertotalouteen. Väisäsen mukaan kemian laitoksella vahvistetaan analyyttisen kemian tutkimusta ja opetusta niin, että ne vastaavat teollisuuden, ympäristön ja kiertotalouden haasteisiin.

”Olen hyvin onnellinen ja motivoitunut ottamaan vastaan tämän haastavan tehtävän. Jyväskylän yliopiston kemian laitoksella on perinteisesti ollut vahvaa analytiikan osaamista epäorgaanisessa ja orgaanisessa kemiassa. Vahvan analyyttisen perustan ovat luoneet professorit Jaakko Paasivirta, Jouni Tummavuori, Juha Knuutinen ja Raimo Alén”, sanoo Väisänen.

Väisäsen professuri kuuluu Jyväskylän yliopiston luonnonvarojen resurssiviisauden alan tutkimuskokonaisuuteen.

Ari Väisänen on koulutukseltaan filosofian tohtori epäorgaanisen ja analyyttisen kemian aloilta. Hän on työskennellyt assistenttina, yliassistenttina ja yliopistonlehtorina Jyväskylän yliopiston kemian laitoksella vuodesta 1996 . Väisänen on muun muassa työ- ja elinkeinoministeriön alaisen Huoltovarmuuskeskuksen seurantaryhmän jäsen.

Lisätietoja:
Dekaani Mikko Mönkkönen, mikko.monkkonen@jyu.fi, puh. +358 50 441 3682
Professori Ari Väisänen, ari.o.vaisanen@jyu.fi, puh. +358 40 805 3719
Tiedottaja Tanja Heikkinen, tanja.s.heikkinen@jyu.fi, puh. +358 50 581 8351

Kemian kiertotalouden tutkimukset kemian laitoksella:
https://www.jyu.fi/science/fi/kemia/tutkimus/kemian-kiertotalous

www.jyu.fi/science/fi
Facebook: jyuscience Twitter: jyscience

Yh­tey­de­no­tot ja li­sä­tie­to­ja
Mark­ki­noin­ti- ja vies­tin­tä­pal­ve­lut:
viestinta@jyu.fi
+358 40 805 4403

Avainsanat

Kuvat

Jyväskylän yliopiston kemian kiertotalouden professori Ari Väisänen sanoo, että kemialla on keskeinen rooli globaalien ympäristöongelmien ratkaisussa. Kuva: Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopiston kemian kiertotalouden professori Ari Väisänen sanoo, että kemialla on keskeinen rooli globaalien ympäristöongelmien ratkaisussa. Kuva: Jyväskylän yliopisto
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Paikallaanolo kuormittaa nuoren sydäntä - Reippaalla ja rasittavalla liikunnalla ehkäistään sydänsairauksia15.4.2024 07:00:00 EEST | Tiedote

Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan runsas paikallaanolo ja vähäinen liikunta lapsuudesta saakka kuormittavat sydäntä nuoruudessa. Korkea sydämen kuormitus ennustaa sydämen vajaatoimintaa ja muita sydänsairauksia. Tulosten valossa erityisesti reippaan ja rasittavan liikunnan lisääminen lapsuudesta alkaen on tärkeää sydämen toimintahäiriöiden ennaltaehkäisemiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye