Kreate Group Oyj

Suomen ensimmäinen maapatoon rakennettu porapaaluseinä ylitti odotukset – innovointi ja geotekninen osaaminen vauhdittivat onnistumista

Jaa
Kreaten yhteisyritys KFS Finland toteutti historiallisen urakan tiivistämällä Nokialla sijaitsevan Melon maapadon porapaalutekniikalla. Lopputuloksena syntyi paitsi Suomen syvin porapaaluseinärakenne myös ensimmäinen maapatoon toteutettu porapaaluseinä. Innovatiivisessa toteutuksessa porattiin yhteensä 4 500 neliömetriä paaluseinää, ja saatiin padon ylimääräinen suotaminen aisoihin.
Kesällä 2022 oli porapaaluseinän rakentaminen Melon maapatoon täydessä vauhdissa.
Kesällä 2022 oli porapaaluseinän rakentaminen Melon maapatoon täydessä vauhdissa.

PVO-Vesivoiman omistamaa Melon patoa Nokialla on korjattu vuosien varrella injektointimenetelmällä, joka ei ollut kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta. Tilaajan ehdotuksesta syntyi yhteistyössä suunnittelijan ja urakoitsijan asiantuntijoiden kanssa aikaa kestävä, joskin epätavallinen ratkaisu padon suotamisen vähentämiseksi: maapato päätettiin tiivistää porapaaluseinärakenteella.

 – Onnistuneen lopputuloksen kannalta oli tärkeää, että urakoitsijan geoteknistä osaamista arvostettiin ja pääsimme vaikuttamaan toteutukseen. Ehdotuksestamme päätettiin muuttaa porapaalukokoa ja viedä porapaalut ehjään kallioon kahden metrin syvyyteen asti. Erillistä suihkuinjektointia ei tarvittu, mikä tekee lopputuloksesta luotettavamman ja kestävämmän, kertoo kohteen työpäällikkönä toiminut Jani Kinnunen KFS Finlandista.

KFS Finland aloitti työt kohteessa helmikuussa 2022 vahvistamalla maapatoa porakalustolle soveltuvaksi. Myös tulotie vahvistettiin, jotta porauskalusto ja putkikuormat saatiin tuotua kohteeseen turvallisesti.

Innovatiivisilla ratkaisuilla taklattiin haasteita jo etukäteen

Ennen varsinaisen porapaalutuksen aloittamista oli tehty tarkkaa suunnittelutyötä, jossa kiinnitettiin erityistä huomiota padon maamassoihin. Perinteisen porauksen haasteeksi koettiin paineilman purkautuminen ympäröivään maahan, mikä olisi saattanut heikentää maapatoa.

– Kohde oli porausteknisesti haastava ja maapato on herkkä paineilmalle. Kiinnitimme porailman hallintaan paljon huomiota ja valvoimme, ettei porausilmaa karannut maapatoon. Kehitimme oikeat ratkaisut herkkään ja vaativaan ympäristöön yhteistyössä porauskalustovalmistajan kanssa. Vahvistimme kalustoa, avartimia ja maakenkiä sekä otimme käyttöön isompia vasaroita, Kinnunen kertaa.

Jyrkät kalliopinnat ja kallion syvä v:n muoto lisäsivät teknistä haastetta, mutta silti poraaminen aloitettiin pisimmästä 67 metrin mittaisesta paalusta.

– Paalujen pituuserot havainnollistavat jyrkkää kallionpintaa. Pisimmät paalut olivat 67 metriä, kun lyhimmillä oli mittaa vain seitsemän metriä. Porasimme 18 metrin paaluelementeillä ja hitsasimme jatkokset paikan päällä. Näin pitkien paalujen poraamisessa olisi putki saattanut jäädä jumiin ja puristua porausvaiheessa. Luotimme kuitenkin räätälöityyn kalustoon ja ammattitaitoomme ja porapaaluseinän rakentaminen sujui suunnitellusti, Kinnunen vakuuttaa.

Pienimuotoista yllätystä tarjoili se, kun ensimmäisen 18 metrin kohdalla porauksen havaittiin nostavan runsaasti vettä maan pinnalle. Ratkaisu löytyi kuitenkin pian, ja paluuvirtauksen hallinnan parantamisesi KFS Finland alkoi ohjata vettä maahan tehtävillä urilla ja lisäsi suodatinkangaskerroksia maapatoon.

Valmista sujuvasti ja aikataulussa

Kun poraukset olivat edenneet riittävästi, aloitettiin porapaalujen injektointi vesisementtiseoksella.

– Koska porasimme paalun ja kallion väliin isomman raon tekevällä XL-kokoisella avartimella, täytimme paalun ja kallion välin tiiviiksi injektointimenetelmällä. Tämän jälkeen katkaisimme paalut puoleen metriin maanpinnan tasosta, hitsasimme metallisuojat ja peitimme paalujen päät maakerroksella, Kinnunen kertaa.

Lopuksi tulotie hoidettiin raskaan kaluston jäljiltä kuntoon sekä ennallistettiin padon harja valaistuksineen ja kaiteineen. Yhteistyö erityislaatuisessa hankkeessa oli sujuvaa ja osapuolet ovat tyytyväisiä lopputulokseen.

– Kohde oli ainutlaatuinen ja projekti mittava. Ennakkosuunnittelu ja riskien arviointi oli tehty erinomaisesti ja yhteistyö tilaajan ja eri toimijoiden kanssa oli erittäin sujuvaa. Ei tällaisen projektin jälkeen voi olla kuin iloinen ammattitaitoisesta henkilöstöstä sekä onnistuneesta projektista ja yhteistyöstä, Kinnunen kiittelee.

– Meille PVO-Vesivoimassa oli tärkeää löytää ammattitaitoinen ja geoteknisiä ratkaisuehdotuksia tarjoava urakoitsija, joka käyttää omaa kalustoaan. Koska kyseessä oli ainutlaatuinen maapadon korjaustyö, meillä ei ollut suunnitteluvaiheessa kokemusta siitä, päästäänkö porapaaluilla kallion saakka. KFS Finland lunasti kuitenkin lupaukset ja oli erittäin pätevä yhteistyökumppani, toteaa PVO-Vesivoiman asiantuntija Matti Åman.

Melon voimalaitoksen patourakka ei vaikuttanut veden laatuun eikä vedenpinnan korkeuteen. Porapaalumenetelmä varmisti myös voimalaitoksen sähköntuotannon jatkumisen keskeytyksettä koko projektin ajan. Patosilta pyritään avaamaan kevyelle liikenteelle kesällä 2023.

Melon voimalaitoksen porapaalutusurakka pähkinänkuoressa:

  • Kohteena vuonna 1971 rakennettu Melon vesivoimalaitos Nokialla
  • Tilaajana PVO-Vesivoima Oy, joka on omistanut Melon voimalaitoksen vuodesta 1994 lähtien.
  • Urakassa porattiin 8 000 porapaalumetriä ja porapaaluseinän pinta-ala on 4 500 neliömetriä.
  • Pisin paalu oli 67 metriä ja lyhin 7 metriä.
  • Paaluja porattiin seinämään yhteensä 193 kappaletta, mikä tekee yhteensä 7,8 kilometriä teräspaalua.
  • Porapaaluseinää oli rakentamassa tiivis ammattilaisten joukko: työnjohto, porapaalukoneen käyttäjä, kaivinkoneen kuljettaja ja kaksi hitsaajaa.
  • 0 poissaoloon johtanutta tapaturmaa.
  • Urakoitsija KFS Finland Oy, suunnittelija Welado Oy, porauskalusto Mincon ja teräspaalut SSAB Ab.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kesällä 2022 oli porapaaluseinän rakentaminen Melon maapatoon täydessä vauhdissa.
Kesällä 2022 oli porapaaluseinän rakentaminen Melon maapatoon täydessä vauhdissa.
Lataa
Lokakuun lopussa porapaaluseinä oli viittä vaille valmiina. Kuva Mincon.
Lokakuun lopussa porapaaluseinä oli viittä vaille valmiina. Kuva Mincon.
Lataa
Pisimmät paalut olivat 67 metriä. KFS Finland porasi 18 metrin paaluelementeillä ja hitsasi jatkokset paikan päällä. Kuva Mincon.
Pisimmät paalut olivat 67 metriä. KFS Finland porasi 18 metrin paaluelementeillä ja hitsasi jatkokset paikan päällä. Kuva Mincon.
Lataa
Melon pato sijaitsee jylhissä maisemissa Nokialla Pyhäjärvestä Kokemäenjoen vesistöön laskevassa Nokianvirrassa.
Melon pato sijaitsee jylhissä maisemissa Nokialla Pyhäjärvestä Kokemäenjoen vesistöön laskevassa Nokianvirrassa.
Lataa
Porapaalut katkaisitiin samaan tasoon ja suojattiin injektoinnin jälkeen. Kuva Mincon.
Porapaalut katkaisitiin samaan tasoon ja suojattiin injektoinnin jälkeen. Kuva Mincon.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kreate Group Oyj
Kreate Group Oyj
Haarakaari 42
04360 Tuusula

https://kreate.fi/

Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Vaativien kohteiden erikoisosaaja panostaa kokonaisvaltaiseen laatuun ja kustannustehokkuuteen. Konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli noin 238 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 400 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj

Kreate Sverigelle merkittävä tunnelin sisustusurakka – yhtiön asema vaativien kallio- ja betonirakenteiden toteuttajana Ruotsissa vahvistuu12.4.2024 08:15:00 EEST | Tiedote

Kreate Sverige AB on allekirjoittanut norjalaisen AF Anläggning AB:n kanssa reilun 6 miljoonan euron arvoisen sopimuksen, johon kuuluu Tukholman ohitustien Lovön urakan kahden ramppitunnelin sisäverhousrakenteiden toteuttaminen. Lisäksi sopimukseen sisältyy noin 7 miljoonan euron optio kahden muun ramppitunnelin rakentamisesta.

Satamalaitoksen alue muuttuu vähäpäästöisesti Helsingin uudeksi asuinalueeksi – Kreate rakentaa hiilineutraalisti maalla ja meressä4.3.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Kreate toteuttaa Nihdin urakassa maa- ja vesirakentamisen töitä osana Helsingin uuden asuinalueen rakentamista. Hanke etenee infrarakentamisen ympäristörasituksia keventäen: urakassa hyödynnetään sekä vähähiilistä betonia että työmaalla syntyvää purkubetonia, käytetään uusiutuvaa energiaa ja jätteistä valmistettua dieseliä sekä vähennetään pakokaasupäästöjä. Pelkästään vähähiilibetonin ansiosta puolitoista vuotta kestävällä hankkeella syntyy päästösäästöä jopa 200 000 CO₂-kiloa.

Kreate asentaa salaojamatot Korsvägenin rautatieasemalle Göteborgissa – yhtiön Ruotsin liiketoiminta kehittyy suotuisasti1.3.2024 09:30:31 EET | Tiedote

Kreate Sverige AB on solminut aiesopimuksen salaojamattojen asentamisesta West Link Contractors -työyhteenliittymän kanssa. Urakassa Kreate asentaa 20 000 neliömetriä salaojamattoa Korsvägenin rakenteilla olevalle rautatieasemalle ja sen tunneleihin Göteborgissa Ruotsissa. Sopimuksen arvo on noin 20 miljoonaa ruotsin kruunua eli noin 1,8 miljoonaa euroa. Inframarkkina on Ruotsissa hyvässä nosteessa, vaikka kokonaisuudessaan rakentamisen trendi on laskeva.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye