Ilmarinen

Suomen iloisin yrittäjä 2018 on Lauri Salmi Helsingistä

Jaa
Ilmarisen järjestämän Suomen iloisin yrittäjä 2018 -kilpailun voittaja on Lauri Salmi Helsingistä. Ilmarinen palkitsi Suomen iloisimman yrittäjän jo viidennen kerran. Kilpailu keräsi kaikkiaan yli 80 000 yleisöääntä.

Suomen iloisin yrittäjä -kilpailussa palkitaan yrittäjä, joka omalla osaamisellaan ja asenteellaan luo positiivista ilmapiiriä ympärilleen ja tuo erityistä iloa asiakkailleen.

Kilpailun voittaja ratkesi yleisöäänestyksessä neljän finalistin joukosta. Beauty Experience Lauri Salmen yrittäjä Lauri Salmi sai finalistivaiheessa yli 31 000 ääntä ja vei voiton.

Ehdotuksia Suomen iloisimmaksi yrittäjäksi tuli tänä vuonna 459, ja kaikkiaan kisassa annettiin reilut 80 000 yleisöääntä. Kilpailun muut finalistit olivat Pauliina Nordberg Raumalta, Susanna Synnerberg Lohjalta ja Riikka Liikavainio Iistä.

Rohkeasti eteenpäin

Lauri Salmi luotsaa kahta kauneushoitolaa oman toiminimensä alla ja kouluttaa lisäksi kauneudenhoitoalan ammattilaisia. Hän aloitti yrittäjänä jo noin 15 vuotta sitten. Salmi on otettu saamastaan tunnustuksesta ja kiittää kaikkia häntä äänestäneitä.

–Tuntuu hienolta! Voitto kannustaa entistäkin energisemmäksi ja iloisemmaksi ja antaa lisää tuulta purjeisiin. Haluan kannustaa kaikkia yrittäjiksi haluavia: Täytyy vain mennä rohkeasti eteenpäin. Se palkitsee sitten jossain vaiheessa. Minullakin on ollut vaikeita aikoja yrittäjänä, mutta olen aina saanut tukea, Lauri Salmi kiittelee.

–Lauri näyttää hienoa esimerkkiä yrittäjyydestä omalla asenteellaan – ihailtavaa onnistumisen halua ja uuden kokemisen paloa. Lämpimät onnittelut voitosta! Kiitokset myös kaikille muille kilpailuun osallistuneille. Kisa toi jälleen esiin hienoja yrittäjätarinoita eri aloilta ja eri puolilta Suomea, Ilmarisen markkinointipäällikkö Mari Merilampi sanoo.

Yrittäjän hyvinvointi heijastuu laajalle

Suomen iloisin yrittäjä -kilpailu jakaa kiitosta hyvästä työstä ja edistää parempaa arkea työpaikoilla. Tavoitteena on nostaa esiin työhyvinvoinnin tärkeys positiivisten yrittäjätarinoiden kautta.

– Työkyvystä huolehtiminen on satsaus paitsi tähän hetkeen, erityisesti tulevaisuuteen. Yrittäjän hyvinvointi heijastuu laajasti sekä työkavereihin että asiakkaisiin ja koko lähiympäristöön. Omista voimavaroista huolehtimisella on myös selkeä yhteys hyvään työsuoritukseen ja yrityksen taloudelliseen menestymiseen, Ilmarisen työkykyjohtaja Kristiina Halonen sanoo.

Suomen iloisin yrittäjä 2018 -kilpailu

  • Suomen iloisin yrittäjä 2018 -kilpailu järjestettiin 21.8.–20.9.2018.
  • Kilpailuun saivat osallistua kaikki suomalaiset yrittäjät, jotka työllistävät 1–10 henkilöä. Kuka tahansa pystyi ilmoittamaan yrittäjän mukaan kilpailuun ja kuka tahansa sai äänestää suosikkiaan Ilmarisen verkkosivuilla.
  • Finalistivaiheeseen pääsi neljä eniten yleisöääniä saanutta yrittäjää. Finalisteja sai äänestää 13.–20.9.2018 Ilmarisen verkkosivuilla. Eniten yleisöääniä saanut finalisti voitti kilpailun.
  • Lisätietoa ja kilpailun säännöt löytyvät Ilmarisen verkkosivuilta: ilmarinen.fi/suomeniloisinyrittaja

Lisätiedot:

Markkinointipäällikkö Mari Merilampi, p. 050 539 8599, mari.merilampi@ilmarinen.fiTyökykyjohtaja Kristiina Halonen, p. 050 380 3868, kristiina.halonen@ilmarinen.fi Lauri Salmi, Beauty Experience Lauri Salmi, p. 044 555 3879

Avainsanat

Kuvat

Suomen iloisin yrittäjä 2018 Lauri Salmi
Suomen iloisin yrittäjä 2018 Lauri Salmi
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Ilmarinen
Ilmarinen
Porkkalankatu 1
00018 ILMARINEN (HELSINKI)

010 195 000http://www.ilmarinen.fi

Ilmarisen tehtävänä on varmistaa, että asiakkaamme saavat työstään ansaitsemansa eläkkeen. Edistämme parempaa työelämää ja näin autamme asiakkaitamme menestymään. Kaikkiaan vastaamme noin 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta. Eläkevastuiden katteena on yli 57 miljardin euron sijoitusvarallisuus.
Lisätietoja: www.ilmarinen.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye