Suomen Akatemia

Suomen ja Ruotsin metsäteollisuutta ja -taloutta tukevaan tutkimukseen neljä miljoonaa euroa

Jaa
Tandem Forest Values (TFV) -haussa myönnettiin hieman yli neljä miljoonaa euroa yhdeksälle suomalais-ruotsalaiselle tutkimuskonsortiolle, joissa on yhteensä 26 osahanketta. Suomen osuus rahoituksesta on 2,1 miljoonaa ja Ruotsin kaksi miljoonaa euroa. TFV-ohjelma vahvistaa Suomen ja Ruotsin metsävaroihin, puupohjaisten tuotteiden arvoketjuun ja puurakentamiseen liittyvää tutkimusyhteistyötä. Haku on jatkoa Ruotsin Suomelle antamaan tutkimusyhteistyöhön liittyvään 100-vuotislahjaan. TFV-ohjelma vahvistaa tutkimusrahoittajien ja tutkijoiden välistä yhteistyötä maiden kesken.

Haun järjestivät Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta, ympäristöministeriö sekä maa- ja metsätalousministeriö Suomesta. Ruotsista rahoittajia ovat Forskningsrådet Formas ja Kungliga skogs- och lantbruksakademien, jonka kautta myös yksityiset säätiöt Wallenberg ja Kempe osallistuivat haun rahoittamiseen.

Ohjelmassa rahoitetaan nuorten tutkijoiden johtamia kaksivuotisia hankkeita. Tutkimus on monitieteistä, ja mukana on eri alojen tutkijoita. Ohjelmaan kuuluu hankkeita metsätieteiden, metsäteollisuuden prosessien ja puurakentamisen alalta.

Esimerkkejä rahoitetuista tutkimuksista:

Apulaisprofessori Jaana Vapaavuori (Aalto-yliopisto, Suomi), vanhempi tutkija Tiffany Abitbol (RISE Innventia, Ruotsi) ja akatemiatutkija Kati Miettunen (Aalto-yliopisto, Suomi) kehittävät hankkeessaan uusia monitoimisia biomateriaalikomposiitteja, joilla parannetaan valosähköisten laitteiden tehoa ja kestävyyttä.

Vanhempi tutkija Saija Huuskonen (LUKE, Suomi), tutkimusprofessori Jari Hynynen (LUKE, Suomi), professori Urban Nilsson (Sveriges lantbruksuniversitet, Ruotsi) ja lehtori Emma Holmström (Sveriges lantbruksuniversitet, Ruotsi) tutkivat hankkeessaan mallien avulla pohjoisen sekametsän puun kasvua. Tutkimuksessa tuotetaan tietoa metsänhoitoon liittyvää päätöksentekoa sekä metsähoidon suosituksia varten.  

Apulaisprofessorit Lassi Roininen (LUT-yliopisto, Suomi), Öktem Ozan (Kungliga tekniska högskolan, Ruotsi) ja Andreas Hauptmann (Oulun yliopisto, Suomi) tutkivat hankkeessaan sahauksen optimointia seuraavan sukupolven digitalisaation avulla.

Tutkija Kirsi Jarnerö (RISE, Ruotsi), apulaisprofessori Andreas Linderholt (Linnéuniversitetet, Ruotsi) ja dosentti Valtteri Hongisto (Turku AMK, Suomi) kehittävät hankkeessaan uusia akustisia menetelmiä puulattioiden askelääneneristykseen liittyvien ominaisuuksien määrittämistä varten.

Lisätietoja

Yhteyshenkilöt

tiedeasiantuntija Ulrika Jakobsson
Suomen Akatemia, p. 029 533 5038
etunimi.sukunimi (at)aka.fi


apulaisosastopäällikkö Liisa Saarenmaa
maa- ja metsäteollisuusministeriö
p. 040 7523 271, etunimi.sukunimi (at)mmm.fi


ohjelmapäällikkö Petri Heino
ympäristöministeriö, p. 050 5949 923
etunimi.sukunimi (at)ym.fi



Suomen Akatemian viestintä
verkkotiedottaja Vesa Varpula
p. 029 533 5131
etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Akatemia
Suomen Akatemia
Hakaniemenranta 6, PL 131
00531 HELSINKI

029 533 5000http://www.aka.fi/fi

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2024 rahoitamme tutkimusta lähes 488 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia

Forskningsinfrastrukturer får finansiering från Finlands Akademi1.2.2024 10:05:10 EET | Tiedote

Kommittén för forskningens infrastrukturer vid Finlands Akademi har beviljat elva projekt drygt 22 miljoner euro i finansiering för att bygga och utveckla nationella och internationella forskningsinfrastrukturer. Det här är de andra och sista delbesluten om FIRI 2023-utlysningen. Totalt beviljade Akademin över 52 miljoner euro inom utlysningen. FIRI-finansieringen stöder uppbyggnad och utveckling av högklassiga forskningsinfrastrukturer, som lägger grunden för genomslagskraftig forskning, utveckling och innovation.

Suomen Akatemialta huomattava rahoitus tutkimusinfrastruktuureille1.2.2024 10:05:10 EET | Tiedote

Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurikomitea on myöntänyt rahoituksen 11 hankkeelle kansallisten ja kansainvälisten tutkimusinfrastruktuurien rakentamiseen ja kehittämiseen. Yhteensä rahoitusta myönnettiin yli 22 miljoonaa euroa. Kyseessä ovat loput FIRI 2023 -tutkimusinfrastruktuurihaun päätöksistä. Kokonaisuudessaan FIRI2023 -haussa tutkimusinfrastruktuurihankkeille myönnettiin yli 52 miljoonaa euroa. FIRI-rahoituksella tuetaan korkeatasoisten tutkimusinfrastruktuurien rakentamista ja kehittämistä vaikuttavan TKI-toiminnan perustana.

Research infrastructures receive major funding from Research Council of Finland1.2.2024 10:05:10 EET | Press release

The Finnish Research Infrastructure Committee at the Research Council of Finland has awarded eleven projects more than 22 million euros in funding to build and upgrade national and international research infrastructures. This was the second and last set of decisions on the FIRI 2023 call. The funding granted under the call totals more than 52 million euros. FIRI funding supports the establishment and upgrading of high-quality research infrastructures, which lay a solid foundation for high-impact research, development and innovation.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye