Sitra

Suomen kasvun uusi moottori siintää vahvasti EU:n kiertotalouden suunnitelmissa

Jaa
EU-komission tänään julkistamat ehdotukset antavat Suomelle hyvät edellytykset jatkaa kiertotalouden kehittämistä. Suomi on monin paikoin EU-lainsäädännön edellä ja toteuttaa parhaillaan viime vuonna luotua kiertotalouden kansallista tiekarttaa. Toteutusta koordinoi tänään ensimmäistä kertaa kokoontunut Suomen kiertotalouden ohjausryhmä.

Euroopan unionin jo käynnissä olevat sekä suunnitteilla olevat toimenpiteet muodostavat hyvän jatkumon kohti kiertotaloutta koko Euroopassa. Tämä on keskeinen havainto tänään julkistetusta EU-komission kiertotaloutta koskevista ehdotuksista.

Komission suunnitelmiin kuuluu strategioita ja lainsäädäntötoimia, jotka koskevat muun muassa muovien ja veden uudelleenkäyttöä sekä kemikaali-, tuote- ja jätelainsäädäntöjen selkeyttämistä. Komissio aikoo myös helpottaa tiedonsaantia kiertotalouden rahoitusmahdollisuuksista ja menestystarinoista. Suunnitelmat vievät kohti talousjärjestelmää, jossa materiaalit ja niiden arvo säilyvät kierrossa eikä hukkaa synny.

”Hyvä yksittäinen esimerkki komission kunnianhimon tasosta on kirjaus puupohjaisen jätteen käytöstä. Sen mukaan jäte tulisi ensisijaisesti pyrkiä jalostamaan korkeamman jalostusarvon tuotteiksi polton sijaan”, kiittelee Sitran Resurssiviisas ja hiilineutraali yhteiskunta -teemaa johtava Mari Pantsar.

Komission kunnianhimoiset suunnitelmat kuitenkin edellyttävät, että kiertotaloutta koskeva lainsäädäntö pannaan toimeen täysmääräisesti kaikissa jäsenvaltioissa. Komission aiemman arvion mukaan kiertotalous voi tuoda Euroopan teollisuudelle jopa 600 miljardin euron vuosittaiset säästöt, mikä on kahdeksan prosenttia Euroopan yritysten yhteenlasketusta liikevaihdosta. Sitran arvion mukaan kiertotalous voi tuoda Suomelle vuosittain vähintään kolmen miljardin euron arvonlisän.

Suomi on jo matkalla kiertotalouden mallimaaksi

Suomi voi saavuttaa kiertotaloudessa edelläkävijän aseman, sillä monin paikoin olemme edellä EU-lainsäädäntöä. Suomessa on tehty maailman ensimmäinen kansallinen tiekartta kiertotalouteen siirtymiseksi. Sitran johdolla laadittuun suunnitelmaan antoi panoksensa yli tuhat henkeä ja siihen listattiin yli 60 konkreettista projektia, muun muassa kestävän ruokajärjestelmän luomiseksi ja puupohjaisten materiaalien jalostamiseksi arvokkaiksi tuotteiksi.

Tekeillä olevat kiertotalouden ratkaisut voivat kasvaa Suomen uudeksi kasvun moottoriksi, kun EU:n lainsäädännön myötä kysyntä kasvaa. Vientipotentiaalista hyvä esimerkki on kansallisen tiekartan avainhanke, jossa teknologiateollisuus suunnittelee sähkö- ja elektroniikkaromun talteenotto- ja kierrätyslaitosta. Suomalaisten kiertotalouden kärkiasemaa vahvistaa myös kesäkuussa Helsingissä järjestettävä maailman ensimmäinen World Circular Economy Forum 2017, joka esittelee maailman parhaat kiertotalouden ratkaisut yli 1200-henkiselle, vaikutusvaltaiselle vierasjoukolle.

Tiekartan muiden avainhankkeiden ja pilottien toimeenpano on myös vauhdissa ja työtä koordinoi huippupäättäjistä ja -asiantuntijoista koostuva ohjausryhmä, joka kokoontui tänään ensimmäistä kertaa.  Ryhmän tavoitteena on ensinnäkin luoda puitteet sille, että Suomi voi edetä kohti kiertotalouden globaalia edelläkävijyyttä. Toiseksi, tarkoituksena on saada Suomelle poliittista vaikutusvaltaa EU:ssa sekä kolmantena kasvattaa eri tahojen ymmärrystä kiertotaloudesta osana makrotaloutta.

Suomen kiertotalouden ohjausryhmän jäsenet:

Puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen, maatalous- ja ympäristöministeri, Ympäristöministeriö

Puheenjohtaja Kirsi Sormunen, hallitusammattilainen

Henrik Ehrnrooth, hallituksen puheenjohtaja, Climate Leadership Council

Jussi Hattula, sijoitusjohtaja, Suomen Teollisuussijoitus Oy

Sampo Hietanen, CEO, MaaS Global Ltd

Lauri Ihalainen, ministeri, kansanedustaja, Eduskunta

Saara Kankaanrinta, hallituksen puheenjohtaja, Soilfood Oy

Sixten Korkman, Professor of practice (Economics), Aalto-yliopisto

Juha Marttila, johtokunnan 1. puheenjohtaja, MTK ry

Antti Palola, puheenjohtaja, STTK ry

Mari Pantsar, johtaja, Sitra

Petri Peltonen, alivaltiosihteeri, Työ- ja elinkeinoministeriö

Risto E. J. Penttilä, toimitusjohtaja, Keskuskauppakamari

Hannele Pokka, kansliapäällikkö, Ympäristöministeriö

Jyri Seppälä, johtaja, professori, Suomen ympäristökeskus

Leo Stranius, toiminnanjohtaja, Luonto-Liitto

Jorma Turunen, toimitusjohtaja, Teknologiateollisuus ry

Antti Vasara, toimitusjohtaja, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mari Pantsar, johtaja, mari.pantsar(at)sitra.fi, 050 382 0755
Samuli Laita, viestinnän asiantuntija, samuli.laita(at)sitra.fi, 040 536 8650

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sitra
Sitra
Itämerenkatu 11-13, PL 160
00180 HELSINKI

0294 618 991http://www.sitra.fi

Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sitra

Cirkulära lösningar motverkar förlusten av biologisk mångfald och skapar nya affärsmöjligheter – se Europas topp 30-lista15.4.2024 16:15:00 EEST | Tiedote

En lista med 30 europeiska företag, som presenterades vid World Circular Economy Forum 2024 i Bryssel, visar hur cirkulära lösningar kan minska förlusten av biologisk mångfald och öppna upp nya affärsmöjligheter. Vid sidan av listan släpper framtidshuset Sitra en handbok som är den första i sitt slag för att utveckla affärsmodeller för cirkulär ekonomi för att uppnå naturmålen.

Kiertotalous torjuu luontokatoa ja luo uutta liiketoimintaa: Katso Euroopan 30 edelläkävijän lista, mukana useita suomalaisyrityksiä15.4.2024 16:15:00 EEST | Tiedote

Yritykset voivat luoda uutta liiketoimintaa kiertotalousratkaisuilla ja torjua samalla luontokatoa. Tämä selviää 30 eurooppalaisen edelläkävijäyrityksen listauksesta, joka julkaistiin Maailman kiertotalousfoorumissa WCEF2024:ssä Brysselissä maanantaina. Samalla tulevaisuustalo Sitra esitteli uraauurtavan käsikirjan, joka opastaa yrityksiä luontoa vahvistavan kiertotalousliiketoiminnan kehittämisessä.

Circular solutions tackle biodiversity loss and unlock business growth – see Europe’s top 30 list15.4.2024 16:15:00 EEST | Press release

A list of 30 European companies, unveiled at the World Circular Economy Forum 2024 in Brussels, shows how circular solutions can tackle biodiversity loss and unlock new business opportunities. Alongside the list, the Finnish Innovation Fund Sitra released a first-of-its-kind handbook for developing circular economy business models to deliver on nature targets.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye