Suomen Kennelliitto ry

Suomen Kennelliitto tuleville kuntapäättäjille: Monipuoliset koiraharrastusmahdollisuudet on turvattava koko maassa

Jaa
Suomen Kennelliiton tavoitteena on, että kesäkuun vaaleissa kuntiin valitaan päättäjiä, jotka turvaavat monipuoliset koiraharrastusmahdollisuudet kaikkialle Suomessa. Kennelliitto painottaa myös löytöeläinten laadukasta hoitoa sekä riittävien resurssien turvaamista eläinsuojeluvalvontaan ja kunnallisiin eläinlääkäripalveluihin.
Kuva: Pekka Rousi
Kuva: Pekka Rousi

Koiraharrastukset tukevat koiran yhteiskuntakelpoisuutta ja edistävät koiranomistajan vastuuta eläimen hyvinvoinnista. Suomen Kennelliiton ja sen jäsenyhdistysten järjestämät kokeet ja kilpailut mahdollistavat koiralle sen lajityypillisten ja rodunomaisten käyttäytymistarpeiden toteuttamisen ja luovat ihmisille tärkeitä yhteisöjä. Kennelliitto tavoittaa toimintansa kautta noin puoli miljoonaa suomalaista koiranomistajaa ja koiranystävää.

- Kannustamme kaikkia kuntavaaleissa äänestäviä koiranystäviä selvittämään, ajaako oma ehdokas myös koirakansan etuja, sanoo Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen.

Koirien määrän lisääntyessä ja väestön keskittyessä yhä enemmän kasvukeskuksiin on entistä tärkeämpää, että kaavoitus ja muut elinympäristöön liittyvät ratkaisut tukevat koirien ja heidän omistajiensa sekä muiden ihmisten, eläinten ja muun ympäristön sopusointuista yhteiseloa. On huolehdittava siitä, että myös tiheästi asutuilla alueilla on riittävästi ulkoiluun sopivia viher- ja virkistysalueita, koira-aitauksia sekä -puistoja, painottaa Lehkonen.

Laadukkaat koiraharrastusalueet ja -tilat ovat myös elinkeinotoiminnan näkökulmasta vetovoimatekijä, joiden edellytyksiä tulisi vaalia esimerkiksi hiihtolatujen ja urheiluhallien tavoin. Sisäkäyttöisiä koiraharrastustiloja tulisi olla myös harvaan asutuissa kunnissa.

Kennelliitto painottaa kuntavaalitavoitteissaan myös sitä, että löytöeläinten hoidon kunnissa on oltava laadukasta. Eläinsuojeluvalvontaan ja kunnallisiin eläinlääkäripalveluihin on turvattava riittävät resurssit. Eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi tehtävä työ edistää myös ihmisten hyvinvointia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja
Harri Lehkonen
harri.lehkonen@kennelliitto.fi
puh. 050 329 2188

Kuvat

Kuva: Pekka Rousi
Kuva: Pekka Rousi
Lataa
Kuva: Kerttu Penttilä
Kuva: Kerttu Penttilä
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kennelliitto ry
Suomen Kennelliitto ry
Kamreerintie
02770 Espoo

09 887 300http://www.kennelliitto.fi

Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Edustamme 148 000 koiranomistajaa, koiraharrastajaa ja koirankasvattajaa sekä noin 2000 koiraharrastusyhdistystä. Toimintamme ala koskettaa suoraan tai välillisesti suurta osaa suomalaisista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye