Suomen Kiinteistönvälittäjät ry

Suomen Kiinteistönvälittäjien ennuste asuntomarkkinoiden kehityksestä kevään 2017 osalta

Jaa
Suomen Kiinteistönvälittäjien uusi toimitusjohtaja Jussi Mannerberg kertoo asuntomarkkinoiden kehityksestä: ”Kokosimme yrittäjävetoisten pankkiriippumattomien 1200 SKVL jäsenemme arvion kevään ennusteesta alueittain Suomessa”.
SKVL kerrostaloasuntojen hintaennuste q2 2017
SKVL kerrostaloasuntojen hintaennuste q2 2017

Markkinat elpyvät koko maassa

Nyt tehty ennuste tukee selvästi jo julkaistuissa tilastoissakin näkyvää kehitystä. Pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa markkinat ovat tasaisessa nousussa ja muu Suomi on myös elpymässä. Hintojen kehitys on kuitenkin hyvin maltillista. Tilastollisesti asuntojen toteutuvat hinnat saattavat tänä vuonna jopa laskea, sillä kauppaa käydään enemmän myös huonokuntoisemmista asunnoista ja kiinteistöistä.

Markkinoiden eriytyminen jatkuu

Asuntomarkkinoilla on havaittavissa selvää jakautumista haluttuihin asuntoihin hyvän sijainnin perusteella ja alueisiin, joissa edullisemmat hinnat ovat tärkeämpi syy ostoon.

Asunnon myytävyyteen vaikuttaa eniten asunnon sijainti ja kunto. Esimerkiksi 60- ja 70-lukujen rivitaloasunnoissa odotetaan toteutuneiden hintojen lievää laskua. Hyvin hoidetuista yhtiöistä asuntojen myyminen on helpompaa. Uudemmat rivitaloasunnot käyvät kaupaksi nopeastikin, jos sijainti on hyvä.

Lapsiperheet ostavat jälleen omakotitaloja

Omakotikaupassa koko maassa jo vuosia jatkunut hiljaisempi vaihe on päättymässä. Silti erityisesti omakotitaloja koskeva 4% varainsiirtovero on merkittävä este työvoiman liikkumiselle. Lapsiperheet ovat palanneet markkinoille ja etsivät jälleen omakotitalojakin. Omakotitalot kaukana palveluista ovat edelleen jonkin verran haasteellisempia myytäviä ja niissä toteutuvien hintojen odotetaan pysyvän ennallaan, mutta kysynnän lisääntyvän.

Ennusteet

Pääkaupunkiseudulla odotetaan lievää kerrostaloasuntojen toteutuvien hintojen nousua ja selvää kaupan vilkastumista.

Koko Suomessa odotetaan kerrostaloasuntojen lievää nousua ja kaupan selvää vilkastumista.

Rivitalokaupan odotetaan vilkastuvan selvästi erityisesti kasvukeskuksissa mutta myös koko maan odotukset ovat positiivisia. Rivitalojen toteutuvan hintatason odotetaan säilyvän ennallaan.

Koko Suomessa uskotaan omakotikaupan vilkastumiseen.

Omakoti- ja paritalojen toteutuvien hintojen odotetaan säilyvän ennallaan, lukuun ottamatta PKS aluetta ja Turun seutua, joissa odotetaan lievää nousua. Oulun seudulle ja Itä-Suomeen ennustetaan lievää laskua toteutuneissa hinnoissa.

Vuokra-asuntomarkkinoilla uskotaan kysynnän lisääntyvän eniten kasvukeskuksissa, mutta muualla Suomessakin uskotaan kysynnän piristyvän, lukuun ottamatta Itä-Suomea, jossa ennustetaan kysynnän lievää laskuakin.

Välittäjää kannattaa käyttää

”Vuosia patoutunut kysyntä lisää selvästi kysyntää markkinoilla, mutta liian korkeat hintapyynnit karkottavat ostajat. Ammattitaitoisen välittäjän arvioon kannattaa uskoa, jos haluaa että myyntiaika pysyy kohtuullisena”, kommentoi Mannerberg.

”Ostajat ovat myös ujoja tulemaan asuntoesittelyihin, joissa omistaja itse myy asuntoa. Ei olla varmoja onko kaikki paperit kunnossa ja myyjälle ei kehdata tehdä tarjouksia”, hän jatkaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jussi Mannerberg
Toimitusjohtaja
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry
p. 050 339 6214
jussi.mannerberg@skvl.fi

Kuvat

SKVL kerrostaloasuntojen hintaennuste q2 2017
SKVL kerrostaloasuntojen hintaennuste q2 2017
Lataa
SKVL rivitaloasuntojen hintaennuste q2 2017
SKVL rivitaloasuntojen hintaennuste q2 2017
Lataa
SKVL omakoti- ja paritalojen hintaennuste q2 2017
SKVL omakoti- ja paritalojen hintaennuste q2 2017
Lataa
SKVL vuokra-asuntojen kysyntäennuste q2 2017
SKVL vuokra-asuntojen kysyntäennuste q2 2017
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry
Kalevankatu 4, 3. krs
00100 Helsinki

09 5308 500, liitto(at)skvl.fihttp://www.skvl.fi

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry SKVL. Yhteistyötä turvallisen asunnonvaihdon hyväksi. SKVL jäsenyritykset toimivat koko maassa luotettavan ja reilun kiinteistönvälityksen edistämiseksi. Olemme Suomen vanhin ja suurin asuntokaupan verkosto, jossa on lähes 500 toimistoa ja lähes 1800 asuntokaupan paikallista asiantuntijaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kiinteistönvälittäjät ry

SKVL: Asuntokaupassa vanhojen asuntojen kauppamäärien ja myös toteutuneiden keskineliöhintojen nousu on alkanut – alustavan ennusteen mukaan tulee jatkumaan myös ensi vuonna11.12.2023 06:00:00 EET | Tiedote

Suomen suurin ja vanhin asuntokaupan verkosto, edunvalvonta- ja palvelujärjestö Suomen Kiinteistönvälittäjät ry (SKVL) teki ylimääräisen markkinakyselyn joulukuun alussa. Loka-marraskuun vanhojen asuntojen kauppamäärät ovat selvästi nousseet nyt verrattuna edellisiin kuukausiin ja myös viime vuoden loka-marraskuun lukuja korkeammalle. Myös keskineliöhinnoissa on nyt nähty nousua verrattuna viime kuukausiin ja viime vuoden lopun hintoihin. Erityisesti Helsinki, Vantaa ja Espoo ovat olleet vahvassa, jopa noin 20 % nousussa osakekauppojen osalta. Myös omakotitalokauppa käy vuodenaikaan nähden hyvin. Muu Suomikaan ei ole enää laskenut vaan kauppamäärien nousua nähdään osakeasuntokaupoissa keskimäärin noin 10 % verrattuna edellisiin kuukausiin. Luvut ovat myös todennettu vastaaviksi KVKL:n hintaseurantapalvelussa.

SKVL: Ehdotetut varainsiirtoverotuksen muutokset näkyvät toistaiseksi hyvin lievästi asuntokaupassa25.10.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Suomen Kiinteistövälittäjät selvitti tuoreessa jäsenkyselyssä, onko ensiasunnon ostajien liikehdintä kasvanut jo reilussa viikossa? Kysymykset kohdistuivat hallituksen ehdottamaan asuntokaupan varainsiirtoveron muutokseen, jossa ensiasunnon ostajan varainsiirtoverovapaus poistetaan vuoden 2024 alusta. Lisäksi selvitettiin, onko varainsiirtoveron laskeminen asunto-osakkeissa 1,5 prosenttiin ja kiinteistössä 3 prosenttiin aiheuttanut vilkastumista asunnon ostajien liikehdinnässä.

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry SKVL julkisti Vuoden Parhaat 2023 -finalistit10.10.2023 10:45:00 EEST | Tiedote

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry (SKVL) on Suomen suurin ja vanhin kiinteistönvälityksen verkosto, joka koostuu lähes 500 paikallisesta toimistosta ja lähes 1800 asuntokaupan asiantuntijasta ympäri Suomen. SKVL valitsee jäsentensä joukosta finalistit tarkan esikarsinnan perusteella vuosittain. Vuoden Parhaat valitaan jäsenäänestyksellä. Voittajat vuodelle 2023 julkistetaan 24.11.2023 SKVL:n jäsenille järjestettävässä SKVL Gaalassa Helsingissä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye