Suomen Kiinteistönvälittäjät ry

Suomen Kiinteistönvälittäjien SKVL markkinaennuste heinä-syyskuulle 2018

Jaa

Suomen Kiinteistönvälittäjien yli 1350 välittäjää ovat antaneet markkinaennusteensa seuraavalle vuosineljännekselle. SKVL:n ennusteiden tarkkuus toteutumaan nähden on yltänyt jopa prosenttiyksikön sisään.

Asuntomarkkinoilla edelleen vahvaa positiivisuutta

Tampereella kauppa käy vilkkaasti kuin verkatehtaan linjat taannoin. Tampereen lisäksi myös pääkaupunkiseudun kehyskunnissa kysyntäennuste on erityisen korkealla. Koko Suomessa 78 % välittäjistä arvioi kysynnän nousevan tai ainakin pysyvän ennallaan. ”Suuret alueelliset erot hintojen nousussa ovat tasoittumassa kautta Suomen”, kommentoi Suomen Kiinteistönvälittäjien toimitusjohtaja Jussi Mannerberg. Hintaennusteet seuraavat varsin tarkkaan kysyntäennustetta.

Ulkomaalaisten ostajien osuus vielä pientä

Muuttotappiokuntien ratkaisuksi on joissain arvioissa esitetty markkinoille muualta tulevien uusien ostajien synnyttämää kysyntää. Vuokramarkkinoilla ulkomaalaisten osuus on merkittävämpää ja kasvussa, mutta asuntokaupoissa kaikkiaan vain noin 2 % luokkaa. Ulkomaalaisten asiakkaiden osuus vaihtelee alueittain. Kiinteistönvälittäjien mukaan viimeisen 12 kuukauden aikana pääkaupunkiseudulla lähes 4 % asiakkaista oli muita kuin Suomen kansalaisia, kun taas Itä- ja Keski-Suomessa osuus jäi alle prosenttiin.

Pankit tulppana asunnonhankinnalle

Lainansaannin hankaluus, sekä pankkien palvelujen saatavuuden heikentyminen, ovat herättäneet huomioita välittäjien keskuudessa. Usein kauppa-aikojen saaminen on tuskan takana pankin vanhoille asiakkaillekin. Lainaneuvottelut ovat puolestaan hitaita, eivätkä hyvätuloisetkaan vuokralta omaan asuntoon mielivät tahdo saada lainaa. Omarahoitusosuuden vaatimus asuntolainoissa kiristyy heinäkuun alussa. Omarahoitusosuusvaatimuksen nousu 15%:iin, muilta kuin ensiasunnonostajilta, tulee vaikuttamaan jonkin verran asuntokauppaan. Kauppamäärät nousevat kesäkuussa ennen asetuksen voimaantuloa ja laskevasti hieman sen jälkeisinä kuukausina.

Vuokra-asunnot vetävät vahvasti mutta tilanne kääntymässä vuokraajan eduksi

Vuokra-asuntomarkkinoilla on odotettavissa perinteinen vahva syksy opintojen ja työn perässä muuttavien ansiosta. Selvät johtavat alueet kysynnässä ovat Oulu, Turku, Tampere ja pääkaupunkiseutu. Vuokra-asunnoissa kohteen kunto ja sijainti ovat merkittävässä roolissa. Vuokraa on kuitenkin nykytilanteessa vaikea nostaa vuokralaisten vaihtuessa. Uustuotannon myötä vuokralaisilla alkaa olla valinnanvaraa ja hinnoista neuvotellaan herkemmin. Kovimman kysynnän alueilla vuokrien ei odoteta laskevan. Vuokra-asuntojen kysyntää pitää ylhäällä myös asuntolainansaannin vaikeudet ja asumistuki.

Loma-asunnoissa odotetaan vilkasta kesää

Loistavien säiden myötä vuodesta 2018 odotetaan loma-asuntokaupan paluuta normaalimpaan tilanteeseen erityisesti verrattuna kesään 2017. Vahvinta kysyntä on etelärannikon hyväkuntoisissa ja hyvin varustelluissa mökeissä. Myös muut perinteiset mökkialueet kuten Järvisuomi, Pirkanmaa, Savo ja Pohjois-Karjala ovat palaamassa mökkejä hankkivien mieliin. Mökiksi ei haluta varustelematonta remonttikohdetta, vaan hyvin varusteltu ”kakkoskoti”. Toinen suosittu ryhmä on mökit lomakeskusten läheisyydessä. Tavallisten asuntoja hankitaan myös pelkkään lomailukäyttöön suosituissa sijainneissa, kuten Hangossa.

Alueelliset markkinaennusteet:

Pääkaupunkiseutu

Pääkaupunkiseudulla markkinat ovat tasaantumassa, mutta pientalojen kysyntä on noussut selvästi. Länsimetron vaikutukset asuntomarkkinoihin ovat olleet kaksijakoiset. Esimerkiksi radanvarsi myy hyvin, mutta Kirkkonummi kärsii yhteyksien hidastumisesta.

Pääkaupunkiseudun kehyskunnat

Kerrostaloasunnoissa kysyntä painottuu nyt erityisesti kehyskuntiin. Myös rivitalo- ja omakotitalo markkinat paranevat. Vanhoissa omakotitaloissa on haasteena myyjien ja ostajien väliset näkemyserot hinnasta.

Turun seutu

Telakka ja autotehdas nostavatTurun seutua ja pitävät vireen asuntomarkkinoilla positiivisena.

Tampereen seutu

Tampereella kauppa käy ja kysyntä painottuu erityisesti kerrostalo- ja rivitaloasuntoihin. Uudistalokohteiden suuri määrä vetää myös vanhojen asuntojen kauppaa ylöspäin. Keskusta houkuttaa ostajia eniten.

Oulun seutu

Markkinoilla on hyvä veto uudistalotuotannon synnyttämän vanhojen asuntojen hyvän tarjonnan myötä. Kauppa käy parhaiten asunnoissa, joissa ei ole remonttitarpeita.

Etelä-Suomi

Erityisesti Kymenlaaksossa kauppa on edelleen muuta maata hiljaisempaa, mutta kysyntä kerrostaloasunnoista on hyvää. Lahti vetää mukavasti ja Hanko elää omaa nousukauttaan loma-asuntojen myötä.

Itä-Suomi

Kuopio on kasvussa ja Pieksämäen asuntomarkkinoiden elpymistä vauhdittavat edulliset sijoitusasunnot. Itä-Suomessa on suuria alueellisia eroja ja asuntojen sekä taloyhtiöiden kunto vaikuttaa hyvin voimakkaasti kysyntään ja hintoihin. Ostajat ovat useimmiten alueiden sisäisiä muuttajia, jotka eivät ole ensiasunnon ostajia.

Keski-Suomi

Keski-Suomessa markkinoilla on yllättävän hiljaista muuhun Suomeen nähden. Erityisesti uusia pieniä asuntoja on valmistunut enemmän kuin markkinoilla olisi niille kysyntää. Jyväskylän seudulla myyjien hintaodotukset ovat markkinoiden toteutuneita hintoja selvästi korkeammat ja tämä osaltaan on hidastaa kaupankäyntiä.

Länsi-Suomi

Uuttakaupunkia lukuun ottamatta markkinat elävät hiukan sekavassa tilanteessa. Uusia asuntoja valmistuu yli tarpeen ja vanhojen asuntojen kauppa on rauhallista.

Pohjois-Suomi

Uudempia pientaloja on liian vähän kysyntään nähden, mutta pienistä kerrostaloasunnoista on paljon tarjontaa. Hyväkuntoiset kerros- ja pientalot menevät kaupaksi. Rivitaloissa kysyntä on vähäisempää.

Yhteyshenkilöt

Jussi Mannerberg
SKVL:n toimitusjohtaja
p. 050 339 6214
jussi.mannerberg@skvl.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry
Suomen Kiinteistönvälittäjät ry
Kalevankatu 4, 3. krs
00100 Helsinki

09 5308 500, liitto(at)skvl.fihttp://www.skvl.fi

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry on kiinteistönvälitysalan yrittäjien palvelu- ja edunvalvontajärjestö. SKVL:n jäsenyys takaa välittäjille ajantasaisen tiedon ja työvälineet sekä asiakkaille ammattitaitoisen ja turvallisen palvelun.  Liitto toimii yhdyssiteenä verkostossa, joka koostuu yli 400 paikallisesta kiinteistönvälitystoimistosta ympäri Suomen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kiinteistönvälittäjät ry

ENNAKKOTIEDOTE: Suomen Kiinteistönvälittäjät palkitsee vuonna 2018 ansioituneita välittäjiä – lehdistötiedote julkaistaan lauantaiaamuna15.11.2018 07:00Tiedote

Suomen Kiinteistönvälittäjät ry palkitsee ansioituneita kiinteistönvälittäjiä liittokokoustapahtumassaan perjantaina 16.11.2018 Helsingissä. Tilaisuudessa palkitaan Vuoden Kiinteistönvälittäjä, Vuoden Yritys ja Vuoden Markkinoija. Lehdistötiedote liittokokouksen päätöksistä ja palkittavista julkaistaan lauantaiaamuna 17.11.2018 klo 07.00.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme