Excellence Finland

Suomen laatupalkinto ensimmäistä kertaa hoiva-alalle – Mikkelin Kotikaari ry:n toimintaa ohjaa jatkuva parantaminen

Jaa
Suomen Laatupalkinto 2019 jaettiin Helsingissä pidetyn kansainvälisen johtamisen ja kilpailukyvyn kehittämisen konferenssin EFQM Forumin yhteydessä. Palkinnon saaja on Mikkelin Kotikaari ry, joka on yleishyödyllinen yhteisö, ja tuottaa hoivapalveluita palvelutaloissaan ja omistamissaan ikäihmisten vuokra-asunnoissa asuville henkilöille. Organisaatio on ensimmäinen hoiva-alan toimija, joka palkitaan laatupalkinnolla Suomessa.

Suomen Laatuyhdistys ry:n hallitus myönsi Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistön allekirjoittaman palkinnon 23. lokakuuta 2019.  Palkinnon jakoi elinkeinoministeri Katri Kulmuni.

Vuonna 1984 perustettu Mikkelin Kotikaari ry tarjoaa ympärivuorokautista hoivapalvelua kahdessa palvelutalossa sekä vuokraa senioreille huoneistoja kolmessa vuokrakohteessa. Vakituista henkilöstöä on 40 ja liikevaihto vuonna 2018 oli 3,5 miljoonaa euroa. Kaikkea toimintaa ohjaa missio ”Kunniatehtävänä arvokas elämä”. Organisaatio on muun muassa kehittänyt uusia toimintamalleja yhteisölliseen senioriasumiseen ja toteuttanut Ikäihmisten kylä -konseptin. Lisäksi on kokeiltu moniammatillisia ratkaisuja tehostetussa palveluasumisessa ja lyhytaikaishoidossa. Henkilöstön työhyvinvointiin on panostettu ja yhteiskuntavastuullisuutta korostettu. Mikkelin Kotikaari on edelläkävijä myös digitaalisten ratkaisujen käyttäjänä.

- Arviointi osui hetkeen, jolloin edustamamme toimiala oli suuren julkisen huomion kohteena. Kun samaan aikaan toiminta- ja johtamiskulttuurimme saa kiitosta sekä asiakkailtamme että henkilöstöltämme, on se tärkeä näyttö toimintamme laadusta. Koko henkilöstömme on erittäin onnellinen ja ylpeä saamastamme tunnustuksesta, kertoo Mikkelin kotikaari ry:n toimitusjohtaja Riitta Paasivuori.

- Ulkopuolisten arvioijien tekemät havainnot kertovat ennen kaikkea organisaation halusta kehittää pitkäjänteisesti toimintojaan. Mikkelin Kotikaarelle annettu tunnustus on osoitus jatkuvasta parantamisesta ja arvoihin perustuvasta johtamiskulttuurista, toteaa Laatukeskuksen toimitusjohtaja Tani Järvinen.

Voittaja saa Suomen Messusäätiön myöntämän 30 000 euron suuruisen apurahan.

Suomen laatupalkinto

Nykymuotoinen Suomen laatupalkinto on organisaation sidosryhmien arvostama kansallinen tunnustus erinomaisuudesta. Palkinto kannustaa organisaatioita ja niiden henkilöstöä toiminnan systemaattiseen kehittämiseen sekä tukee vahvan brändin rakentamista.

Palkinnon saajaa valitessa otetaan huomioon kaikki Recognised for Excellence (R4E) tai Total CAF Assessment (TOCA) -arviointiin osallistuneet organisaatiot. Suomen Laatuyhdistys ry myöntää palkinnon vuosittain parhaille ulkoiseen arviointiin osallistuneille organisaatioille.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tani Järvinen, toimitusjohtaja, Laatukeskus, 040 844 5767, tani.jarvinen@laatukeskus.fi


Riitta Paasivuori, toimitusjohtaja, Mikkelin Kotikaari ry, 050 5874 880, riitta.paasivuori@kotikaari.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Excellence Finland
Excellence Finland
Keilaranta 8
02150 Espoo

https://www.excellencefinland.fi/

Excellence Finland

Menestyvän Suomen kilpailukyky rakennetaan kestävälle pohjalle. Tämä vaatii suomalaisten organisaatioiden toiminnan ja johtamisen laadun jatkuvaa kehittämistä. Excellence Finland on verkosto, jossa kunnianhimoiset organisaatiot ja niiden ammattilaiset voivat kehittyä ja oppia toisiltaan. Me haluamme tarjota organisaatioille pysyvää parantamista, ei vain pikavoittoja. Tahdomme olla kannustava ja kirittävä kumppani yrityksille ja julkisille organisaatioille ja auttaa niitä nostamaan rimaansa myös kansainväliselle tasolle. 

Suomen Laatuyhdistys ry

Laatukeskus Excellence Finland Oy on Suomen Laatuyhdistys ry:n liiketoimintayhtiö. Suomen Laatuyhdistys ry on vuonna 1966 perustettu voittoa tavoittelematon yhdistys.Kansallinen tavoitteemme on menestyvä Suomi, joka perustuu mm. siihen, että Suomessa on jatkuvasti kasvava määrä johtamistaan ja toimintaansa pitkäjänteisesti kehittäviä organisaatioita.

Yhdistyksen jäseninä on noin 350 suomalaista yksityisen ja julkisensektorin organisaatiota ja sen toiminnassa on mukana tuhansia liiketoiminnan kehittäjiä ja vaikuttajia. LLaatuyhdistys on palkinnut EFQM-kehittämismallilla arvioidut parhaat organisaatot Suomen laatupalkinnolla vuodesta 1991 lähtien. Vuonna 2021 palkittiin ensimmäistä kertaa Suomen kiertotalouspalkinnolla EFQM-mallilla arvioidut kiertotalouden parhaat organisaatiot. Laatuyhdistyksen järjestämässä Quality Innovation Award -kilpailussa palkitaan parhaat laatuinnovaatiot.

Laatukeskus Excellence Finland Oy on Suomen Laatuyhdistys ry:n liiketoimintayhtiö. Toukokuusta 2022 alkaen yhdistys ja osakeyhtiö käyttävät uutta brändinimeä Excellence Finland.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Excellence Finland

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye