Suomen Lions-liitto ry - Finlands Lionsförbund rf

Suomen Lions-liitto: Vesiensuojeluun rakennetaan uutta, suomalaista vapaaehtoistyön vesiensuojelumallia

Jaa
/Embargo/tiedote 7.6.2019, klo 14/ Suomen Lions-liiton käynnissä oleva ympäristöministeriön rahoittama vesiensuojelun kärkihanke Leijonat puhtaan veden puolesta näkyy Kalajoella käynnistyvässä Suomen Lions-liiton vuosikokouksessa.
Vancouverin merikonferessissa jaettiin vesitietoutta ja halukkaat saivat kirjoittaa viestiin, miten itse jatkossa suojelevat vesiä. Samanlainen viesti toteutetaan Kalajoella.
Vancouverin merikonferessissa jaettiin vesitietoutta ja halukkaat saivat kirjoittaa viestiin, miten itse jatkossa suojelevat vesiä. Samanlainen viesti toteutetaan Kalajoella.

- Tämä on ensimmäinen kerta, kun vapaaehtoisvoimin tehtävään lionstoimintaan saadaan Suomen hallituksen kärkihankerahoitusta, liiton puheenjohtaja Pirkko Vihavainen kertoo.

Vuosina 2018-2020 toteutettavan hankkeen tavoitteena on luoda uusia vesien suojelun toimenpiteitä, vaikuttaa kansalaisten asenteisiin ja valintoihin yli sukupolvirajojen sekä juurruttaa vesiensuojelutyö osaksi leijonien palvelukulttuuria eri yhteistyökumppaneiden kanssa. Hanke edistää yhteistyössä koulujen kanssa myös vesistöjen ja ympäristön lukutaitoa.

- Suomen Lions-liitto yhdessä Suomen yli 21 000 leijonan kanssa tulee hankkeen aikana rakentamaan uudenlaista vapaaehtoistyön vesiensuojelumallia osaksi vesiensuojelun palvelukulttuuria. On merkittävää, että ympäristöministeriö on valinnut Suomen lionit uudeksi kumppaniksi ja uskoo vapaaehtoistoimijoiden mahdollisuuksiin luoda uusia vesiensuojelun yhteistyömalleja myös tuleville sukupolville.

Hanke rakentaa YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030:n tavoitteita. Kansainvälinen Lions-järjestö on YK:n perustajajäseniä ja vuosikokous ottaa teemallaan Puhdas maa, puhdas vesi kantaa Agenda 2030:n tavoitteisiin. Vuosikokouksessa lionien nuorisojärjestö leot haastavat lionit allekirjoittamaan Puhdas maa, puhdas meri -manifestin, jossa he antavat yhteisen ilmastolupauksensa. Suomen leot kannustavat esimerkillään kaikki maailman leot tekemään vastaavan vuosikokoushaasteen omalla maallaan kestävämmän tulevaisuuden puolesta.

Hankkeen pitkän linjan kansainvälisenä tavoitteena on saada maailman 1,4 miljoonaa leijonaa ryhtymään alueellaan puhtaiden vesien suojelutoimiin. Hankkeen suojelijana toimii Lions Clubs Internationalin kansainvälinen presidentti Gudrun Yngvadottir.

Suomen Lions-liiton 66. vuosikokous järjestetään 7.-9.6.2019 Kalajoen Hiekkasärkillä. Vuosikokous on suomalaisen leijonaväen pääjuhla. Euroopan suurin vuotuinen lionstapahtuma tuo Kalajoelle noin 1 300 vierasta ja järjestelyistä vastaavat alueen neljä lionsklubia pääyhteistyökumppaneiden kanssa.

Ocean Confessional - tunnustus merelle

Kansainvälinen taideprojektin Ocean Confessionalin kanadalainen muotoilijakaksikko Pete Fung Ho Ching ja Samein Shamsher toivovat leijonien sekä muiden kalajokilaisten hiljentyvän hetkeksi miettimään omaa suhdettaan mereen.

- Ympäristö muuttuu ajan kuluessa, mutta ihminen myös muuttaa teoillaan sitä. Toivon jokaisen leijonan pysähtyvän hetkeksi pohtimaan tulevaisuutta Kalajoella. Pohjanlahdenrannalla sinua odottavat kynä, biohajoava paperi sekä tunnustusten tynnyri, johon voit jättää ajatuksesi merestä, puheenjohtaja Vihavainen kehottaa.

Tynnyriin jättämillä ajatuslapuilla lionit ja muut kalajokilaiset osallistuvat Helsinki Design Weekillä syyskuussa Design Museossa pidettävään Aalto-yliopiston Critical Tide -näyttelyyn, joka tutkii muotoilua, meriä ja muutoksen mahdollisuutta tutkimuksen ja aktivoivan yhteisöllisyyden keinoin. Näyttely huipentuu näyttävään esitykseen, jossa lionien ja muiden ihmisten jättämät tunnustukset soudetaan Itämerelle pitkänä kannanottoriuttana.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Suomen Lions-liiton puheenjohtaja Pirkko Vihavainen
pirkko.vihavainen@lions.fi, 040 560 1045


vuosikokousasioista liiton pääsihteeri Maarit Kuikka
maarit.kuikka@lions.fi, 040 580 2494


vesiensuojeluhankkeesta Mika Pirttivaara
mika.pirttivaara@lions.fi, 050 433 5803

Kuvat

Vancouverin merikonferessissa jaettiin vesitietoutta ja halukkaat saivat kirjoittaa viestiin, miten itse jatkossa suojelevat vesiä. Samanlainen viesti toteutetaan Kalajoella.
Vancouverin merikonferessissa jaettiin vesitietoutta ja halukkaat saivat kirjoittaa viestiin, miten itse jatkossa suojelevat vesiä. Samanlainen viesti toteutetaan Kalajoella.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Lions-liitto ry - Finlands Lionsförbund rf
Suomen Lions-liitto ry - Finlands Lionsförbund rf
Kirkonkyläntie 10
00700 Helsinki

http://www.lions.fi

Lions Clubs International on maailman suurin palvelujärjestö ja sen toiminnan yhtenä maailmanlaajuisena painopisteenä on ympäristö ja lähiympäristön hyväksi tehtävä vapaaehtoistyö. Suomen Lions-liitto on valtakunnallinen kattojärjestö, jonka lionsklubit perustivat 24.10.1960 hoitamaan valtakunnallista yhteistyötä, maanlaajuisia kampanjoita ja tukemaan klubien toimintaa. Liitto järjestää nuorisovaihtoa, kouluttaa ja valmentaa sekä vastaa Suomen lionsklubien kansallisista ja kansainvälisistä aktiviteeteista ja yhteistyöstä. Suomen Lions-liitto kuuluu kansainväliseen Lions Clubs International -järjestöön. Suomen Lions-liiton jäsenmäärä on noin 22 000.

Lue lisää toiminnasta www.lions.fi, www.puhtaatvedet.lions.fi, www.facebook.com/LionsFinland, https://twitter.com/LionsFinland ja www.instagram.com/suomen_lions_liitto.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Lions-liitto ry - Finlands Lionsförbund rf

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye