MIELI Suomen Mielenterveys ry

Suomen Mielenterveysseura ja Tilajakamo arvostelevat Helsingin kaupungin kaavailuja

Jaa
Ylimitoitetut korjaussuunnitelmat ja kohtuuttomat vuokrankorotukset uhkaavat häätää hyvän kansalaistoiminnan Lapinlahdesta.

Helsingin kaupunki on esittänyt suuria vuokrankorotuksia Lapinlahden Lähteelle ja Osuuskunta Tilajakamolle. Toimijat ovat vuokranneet puoliksi Lapinlahden sairaalan entiset tilat kaupungilta. Tiloissa käy vuosittain 70 000 ihmistä ja eri vuokralaisia on 170. Lapinlahden Lähde järjestää mm. mielenterveyttä tukevaa sosiaalista toimintaa, kulttuuritapahtumia ja työllistää heikossa työmarkkina-asemassa olevia. Osuuskunta vuokraa tiloja jäsenilleen ja on luonut elävän kaupunkikulttuuriyhteisön.

Ensi vaiheessa vuokra nousisi runsaat 150 prosenttia. Tätä kaupunki perustelee tekemällään saneerauksella, jossa korjattiin lähinnä rakennusten ulkokuoria. Toisessa vaiheessa kaupunki saneeraisi myös sisätiloja 9,5 miljoonalla eurolla. Tämä taas nostaisi kuukausivuokran 115 000 euroon, mikä merkitsee 370 prosentin nousua nykyvuokrasta . Suomen Mielenterveysseuran ja Tilajakamon mielestä on kohtuuton lähtökohta, että nykyiset vuokralaiset maksaisivat rakennusten kymmenien vuosien korjausvelan ja huollon laiminlyönnin.

Mielenterveysseura ja Tilajakamo katsovat, että korjaussuunnitelmat ovat ylimitoitettuja ja ehdottavat kaupungille sosiaalista kumppanuutta, jossa vuokralaiset sitoutuvat korjaustoimiin pitkää vuokrasopimusta vastaan. Korjaustoimien kustannuksia olisi näin mahdollista oleellisesti vähentää esitetystä kustannuslaskelmasta.

Lisäksi kaupunki esittää rakennusten tyhjentämistä 1-2 vuodeksi korjausten ajaksi. Tämä katkaisisi nykyisen toiminnan, joka on kiinteästi sidoksissa Lapinlahden rakennuksiin ja ympäröivään puistoon. Vuokralaiset näkevät mahdottomaksi toiminnan uudelleen käynnistämisen. Siksi Lapinlahden Lähde ja Tilajakamo esittävät hidasta ja rakennusten arvoa kunnioittavaa, Museoviraston valvonnassa tehtävää, kunnostusta niin että rakennukset ovat käytössä myös korjaustöiden ajan.

Helsingin strategian mukaan kaupungin omistamisen ja määräysvallan tulee tukea kaupungin yhteiskunnallisia tavoitteita. Rakennusten ylläpitokustannukset kattava kohtuullinen vuokrankorotus mahdollistaisi kansalaisjärjestöjen ja mielenterveystoimijoiden työn jatkumisen Lapinlahdessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi, Suomen Mielenterveysseura, puh. 0400 508 234


Hallituksen puheenjohtaja Teemu Lehto, Osuuskunta Lapinlahden Tilajakamo, puh. 044 544 5268


Projektipäällikkö Tuula Sundman, Lapinlahden Lähde. puh. 0400 454 782


Puheenjohtaja Katja Liuksiala, Pro Lapinlahti Mielenterveysseura ry, puh. 040 564 5396


Varapuheenjohtaja Kimmo Lehtonen, Osuuskunta Lapinlahden Tilajakamo, puh. 050 560 2570

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

MIELI Suomen Mielenterveys ry
MIELI Suomen Mielenterveys ry
Maistraatinportti 4
00240 Helsinki

(09) 615 516https://mieli.fi/

MIELI Suomen Mielenterveys ry on kansanterveys- ja kansalaisjärjestö. MIELI ry edistää Suomessa asuvien mielenterveyttä, tekee ehkäisevää mielenterveystyötä ja rakentaa vapaaehtoisen kansalaistoiminnan edellytyksiä mielenterveyden alalla. Mieli.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta MIELI Suomen Mielenterveys ry

Kehysriihen päätökset romuttavat järjestöjen auttamistyön17.4.2024 18:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaisen terveyden ja hyvinvoinnin yksi tukijalka, järjestöjen ennaltaehkäisevä työ ja matalan kynnyksen auttaminen, on vakavasti uhattuna. Kehysriihen päätös leikata jopa kolmannes sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksista tarkoittaa useiden toimintojen lakkauttamista eli useiden avun tarpeessa olevien ryhmien tuen loppumista. Myös MIELI ry:n kyky vahvistaa mielenterveyttä ja tarjota kriisiapua tulee päätöksen myötä heikkenemään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye