Chaîne des Rôtisseurs Finlande

Suomen Paistinkääntäjien valtavouti Ari Arvonen on kuollut

Jaa
Ari Arvonen toimi Suomen merkittävimmän kansainvälisen gastronomisen järjestön hallituksen varapuheenjohtajana vuodesta 2007 ja puheenjohtajana eli valtavoutina vuodesta 2014. Hänen puheenjohtajakaudellaan Suomen Paistinkääntäjien jäsenmäärä nousi yli 2000 jäsenen, ollen näin maailman kolmanneksi suurin jäsenmaa. Työurallaan Arvonen toimi useissa hotelli- ja ravintola-alan johtotehtävissä

Hotelli-ja ravintola-alan kehittäjä, Suomen Paistinkääntäjien valtavouti Ari Arvonen kuoli lauantaina 10.3 Helsingissä sairauden uuvuttamana. Hän oli syntynyt Loimaalla 15.päivä toukokuuta 1954. 

Arvonen kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1974 Loimaan yhteiskoulusta. Hotelli- ja ravintola-ala vetivät nuorta miestä puoleensa ja hän valmistui Haaga-Heliasta Restonomiksi vuonna 1978. Hän täydensi alan opintoja vielä myöhemmin urallaan ja suoritti vuonna 2003 Executive MBA tutkinnon.

Urallaan Arvonen toimi useissa hotelli- ja ravintola-alan johtotehtävissä. Hän aloitti uransa Turussa Hotelli Seurahuoneen johtajana. Nuorukaiselle työpaikka oli varsin mieluinen, sillä vastuuisiin kuului myös Turun menestyvin yökerho.

Johtajana Arvonen oli paitsi aikaansaava myös innovatiivinen. Johtaessaan Rovaniemellä Hotelli Rantasipi Pohjanhovia hän järjesti ensimmäisiä charterlentoja kaamosaikaan, muun muassa Concorde-lentoja. Näin saatiin tasattua muuten hiljaisempaa sesonkia.

Hän nosti raskaasti tappiollisia hotelleja kannattaviksi, nosti markkinaosuuksia ja lisäsi asiakastyytyväisyyttä merkittävästi. Tämän mahdollisti Arvosen poikkeuksellinen luonne, jossa yhdistyi herrasmiesmäinen kanssaihmisten huomiointi, vahva oikeudenmukaisuuden taju sekä päättäväisyys korkealle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Nämä ominaisuudet mahdollistivat myös kymmenien onnistuneiden valtiovierailujen hoitamisen Valtion Vierastalon johtajana. Jätettyään tehtävänsä Hilton Helsinki Airport ja Helsinki Strand Hotellien General Managerina Arvonen toimi yksityisenä hotellialan konsulttina hoitaen toimeksiantoja Suomen lisäksi muissa Pohjoismaissa ja Baltiassa.

Arvosen yksi rakkaimmista harrastuksista ei sekään ollut kaukana hotellialasta. Hän liittyi vuonna 1983 kansainväliseen Chaîne des Rôtisseurs-järjestöön ja nousi varsin nopeasti vastuullisiin tehtäviin Helsingin alueen voutikunnassa. Chaîne des Rôtisseurs- Paistinkääntäjät on kansainvälinen gastronominen järjestö, joka toimii 80 maassa. Arvonen on toiminut tämän Suomen merkittävimmän kansainvälisen gastronomisen järjestön hallituksen varapuheenjohtajana vuodesta 2007 ja puheenjohtajana eli valtavoutina vuodesta 2014. Hän toimi myös järjestön kansainvälisessä hallinnossa Pariisissa vuodesta 2013. Puheenjohtajana Arvonen oli arvostettu. Hänet tunnettiin helposti lähestyttävänä ja sydämellisenä ihmisenä joka ymmärsi erittäin laajasti ruoka-alan ammattilaisten ja harrastajien toiveita. Hänen puheenjohtajakaudellaan Suomen Paistinkääntäjien jäsenmäärä nousi yli 2000 jäsenen, ollen näin maailman kolmanneksi suurin jäsenmaa.

Ari Arvonen oli arvostettu toimija hotelli- ja gastronomia-alalla niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Vuonna 2005 Suomen Hotelli- ja Ravintolaliitto myönsi hänelle Kunniakrouvarin arvonimen. Laaja ystäväpiiri jää kaipaamaan hänen iloista luonnettaan ja kannustavaa asennettaan. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Chaîne des Rôtisseurs Finlande
Chaîne des Rôtisseurs Finlande



http://www.rotisseurs.fi

La Confrérie de la Chaîne des Rôtisseurs Finlande, Paistinkääntäjät ryon Suomen merkittävin kansainvälinen gastronominen järjestö. Järjestön tavoitteena on kehittää Suomen ruoka-, juoma- ja ravintolakulttuuria yhteistyössä ammattilaisten ja harrastajien kanssa sekä kannustaa nuorten ammattilaiskokkien ja viiniammattilaisten kehittymistä. Kansainväliseen järjestöön kuuluu yli 25 000 jäsentä yli 80 maassa. Suomessa jäseniä on noin 1 900, joista 60 % on harrastajia ja 40 % ammattilaisia. www.rotisseurs.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Chaîne des Rôtisseurs Finlande

Kaksi uutta ravintolaa sai lokakuussa Chaîne des Rôtisseurs -ravintolakilven / Kuokkalan Kartano ja Ravintola OR18.10.2023 15:39:54 EEST | Tiedote

Jyväskylässä sijaitseva Kuokkalan Kartano ja Helsinkiläinen Hotelli Tornissa sijaitseva Ravintola OR ovat saaneet laadukkaasta gastronomiasta, hyvästä palvelusta ja kulinaaristen perinteiden erinomaisesta vaalimisesta kansainvälisen ruokajärjestön Chaîne des Rôtisseurs -kilven. Kilpi on osoitus aidosta intohimosta ruokaan, viineihin ja loistavaan asiakaspalveluun.

Chaîne des Rôtisseurs Finlande 60vuotta23.8.2023 12:51:26 EEST | Tiedote

Chaîne des Rôtisseurs Finlande perustettiin 60 vuotta sitten, juhlakapituli järjestetään Tampereella 25–27.8. Kansainvälisesti suurin ja vanhin gastronominen järjestö Chaîne des Rôtisseurs perustettiin jo vuonna 1248, jolloin Ranskan kuningas Ludvig IX Pyhä antoi nuorten keittiö ammattilaisten tietojen ja taitojen kehittämiseksi julistuksen eri mestarikiltojen järjestämiseksi. Järjestön ensimmäinen suomalainen jäsen oli tamperelainen Jorma Soiro vuonna 1963. Järjestön perustamiseen Suomessa vaikutti erityisesti kolme henkilöä Jorma Soiro, Onni Salo sekä Armas J.Pulla.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye