Suomen Palopäällystöliitto ry

Suomen Palopäällystöliitto tekee työtä mielenterveyden puolesta: Haluamme muuttaa pelastusalan kulttuuria inhimillisemmäksi

Jaa
Maailman Mielenterveyspäivää vietetään lauantaina 10.10.2020. Päivän tavoitteena on näyttää vihreää valoa mielenterveydelle ja täten vähentää ennakkoluuloja ja leimaa mielen reaktioihin liittyen.
Suomen Palopäällystöliiton MentalFireFit-hanke edistää henkisen hyvinvoinnin huomioimista pelastusalalla esimerkiksi koulutusten ja työpajojen muodossa.
Suomen Palopäällystöliiton MentalFireFit-hanke edistää henkisen hyvinvoinnin huomioimista pelastusalalla esimerkiksi koulutusten ja työpajojen muodossa.

Maailman mielenterveyspäivän kunniaksi myös me Suomen Palopäällystöliitossa pukeudumme vihreään ja näytämme siten vihreää valoa tärkeälle, meitä jokaista koskettavalle asialle. Haluamme tuoda esiin hyvinvoinnin merkitystä sekä yksilöille että työyhteisöille.

Palopäällystöliiton työ mielenterveyden eteen pelastusalalla konkretisoituu MentalFireFit-hankkeessa, joka on jatkumoa laaja-alaiselle työlle henkisen hyvinvoinnin puolesta. Työ alkoi vuonna 2013 pelastusalan henkisestä työsuojelutoimikunnasta. Käynnissä oleva hanke auttaa pelastusalaa ymmärtämään paremmin mielenterveyden vaikutusta työkykyyn.

– Vaikutamme avoimemman keskustelukulttuurin rakentumiseen ja teemme tutuksi menetelmiä henkisen kuormituksen vähentämiseksi, kertoo Suomen Palopäällystöliiton MentalFireFit-hankkeen projektipäällikkö Saku Sutelainen.

MentalFireFit-hanke onkin avannut useita kanavia henkisen kuorman käsittelyyn.

– Henkinen kuormitus vaikuttaa aivojen toimintaan, mutta kuormituksen purkamiseen on olemassa useita erilaisia työkaluja. Niitä käyttämällä voimme helpottaa työn kuormituksen vaikutuksia, Sutelainen kiteyttää.

Työkaluja henkisen kuorman käsittelyyn ovat esimerkiksi vertaisverkostot, hyvien käytäntöjen esiintuominen, koulutukset, työnohjaus ja jälkipurkutoiminta. 

– Haluamme muuttaa pelastusalan kulttuuria yhä inhimillisemmäksi, Sutelainen tiivistää.

MentalFireFit-hanke tekee yhdessä XAMK:n kanssa koulutuspaketin henkisestä työsuojelusta esimiestyötä tekeville. Verkkokoulutuksessa tarjotaan tietoa ja työkaluja henkiseen kuormituksen tunnistamiseen ja toteuttamiseen.

Lisäksi Palopäällystöliitto panostaa työhyvinvoinnin edistämiseen käsittelemällä esimerkiksi työkyvyn johtamiseen ja tukemiseen liittyviä teemoja. Palopäällystöliiton tavoite on tuoda työhyvinvoinnin merkitystä esiin koko työyhteisön tasolla.

– Toimimme keskustelukulttuurin edistämiseksi. Tunnistamme tarpeen ihmisen ja työyhteisön kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja sen tukemiseen, painottaa toiminnanjohtaja Ari Keijonen

Suomen Palopäällystöliitto kannustaa myös muita työyhteisöjä ja organisaatioita tarttumaan mielenterveyden ylläpidon ja huoltamisen merkitykseen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Suomen Palopäällystöliiton MentalFireFit-hanke edistää henkisen hyvinvoinnin huomioimista pelastusalalla esimerkiksi koulutusten ja työpajojen muodossa.
Suomen Palopäällystöliiton MentalFireFit-hanke edistää henkisen hyvinvoinnin huomioimista pelastusalalla esimerkiksi koulutusten ja työpajojen muodossa.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Palopäällystöliitto ry
Suomen Palopäällystöliitto ry
Iso Roobertinkatu 7 A 5
00120 Helsinki

0440 345 112http://www.sppl.fi

Suomen Palopäällystöliitto on aatteellinen yhdistys, jonka keskeisimpiä tavoitteita on yhteiskunnan turvallisuuden edistäminen ja jäsenistönsä ammattiosaamisen kehittäminen.

Palopäällystöliiton jäsenistö koostuu pelastusalan henkilöstöstä, sopimuspalopäällystöstä, turvallisuusalan asiantuntijoista ja johtavissa asemissa olevista henkilöistä. Liitolla ei ole ammatilliseen edunvalvontaan liittyviä tehtäviä.

Palopäällystöliitto on arvostettu turvallisuuspoliittinen keskustelija sekä avoimeen kumppanuuteen ja jatkuvaan kehittymiseen luottava yhteistyöjärjestö, joka tuottaa asiantuntija-, koulutus- ja materiaalipalveluja. Liiton vaikuttavuus perustuu pitkäjänteiseen työhön sekä välittömään yhteydenpitoon eri viranomaisten ja turvallisuusalan toimijoiden kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Palopäällystöliitto ry

Vuoden 2023 Sosiaali- ja terveysalan turvallisuuspalkinto on myönnetty Ikäystävällinen Etelä-Karjala -hankkeen Kaatumisen ehkäisyn toimintamallille10.1.2024 12:57:23 EET | Tiedote

Kaatumisen ehkäisyn toimintamalli on saanut vuoden 2023 turvallisuuspalkinnon. Palkinnon myönsi Suomen Palopäällystöliiton Sosiaali- ja terveysalan turvallisuustoimikunta. Toimintamalli on tuotettu Etelä-Karjalan hyvinvointialueen hallinnoimassa Ikäystävällinen Etelä-Karjala -hankkeessa, ja se on merkittävä panos alueen ikääntyvien asukkaiden turvallisuuden parantamiseksi.

Terveiset Kanadasta: Mitä sinä voisit tehdä metsäpalojen estämiseksi Suomessa?5.7.2023 11:38:14 EEST | Tiedote

Kanadassa kärsitään yhdestä historiansa pahimmasta metsäpalokaudesta. Erittäin vaikeiden palojen taustalla on osaksi luonto ja sään ääri-ilmiöt ja osaksi ihmisten huolimattomuus. Myös Suomessa koettiin tänä keväänä ja kesänä pitkä ja kuiva ajanjakso, jolloin metsäpaloja syttyi ympäri maan. Metsäpalojen yleisimmät syttymissyyt Suomessa liittyvät ihmistoimintaan. Ilmastonmuutos alkaa näkyä myös Suomessa aiempaa pidempinä alkukesän kuivina kausina. City of Red Deerin pelastuslaitoksen johtaja ja Kanadan Palopäällystöliiton puheenjohtaja Ken McMullen kertoo, miten Kanadan paloja vastaan taistellaan ja mitä sinä voisit tehdä metsäpalojen estämiseksi Suomessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye