Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Suomen paras myyntiorganisaatio 2020 -kilpailu käynnistyi

Jaa

Haaga-Helia ammattikorkeakoulun ja MMA:n järjestämään Suomen Paras Myyntiorganisaatio -kilpailuun voi osallistua 29.10.2020–31.12.2020.

Suomen parhaan myyntiorganisaation tittelistä kilpaillaan tänä vuonna jo yhdennentoista kerran. Voittaja valitaan huolellisessa, kolmivaiheisessa arviointiprosessissa, jossa arvioidaan yritysten myyntistrategiaa ja -johtamista, asiakasosaamista sekä myynnin prosesseja, työkaluja ja tuloksellisuutta.

Ensimmäisessä vaiheessa osallistujat täyttävät verkkokyselyn. Vastausten perusteella myyntialan ammattilaisista koostuva raati valitsee viisi finalistia, joiden työskentelytapoihin tutustutaan tarkemmin haastattelujen kautta. Voittaja julkistetaan helmikuussa 2021.

Osallistumalla voit peilata organisaatiosi toimintaa muihin

Osallistuminen on ilmaista ja ainoastaan voittajan nimi julkistetaan – kaikkien muiden nimet ja vastaukset pysyvät anonyymeinä. Kilpailusta on hyötyä myyntityön kehittämiseen, vaikka finaalipaikka ei osuisikaan kohdalle.

Kilpailuun osallistuminen palvelee yrityksiä ainakin seuraavilla tavoilla:

1) Vastaamalla kyselyyn voi välittömästi reflektoida oman organisaation toimintaa sellaisissa teemoissa, jotka on kansainvälisessä tutkimuksessa todettu keskeisiksi menestymisen kannalta.

2) Jokainen yritys saa kilpailusta yksilöllisen benchmark-raportin, josta näkee yrityksensä sijoittumisen osa-alueittain suhteessa muihin. Kun yhdestä yrityksestä on useita vastaajia (myyjiä ja myynnin johtoa), yritys saa tarkemman raportin itselleen.

3) Lisäksi koostamme kilpailusta ladattavan raportin, jossa käsitellään esiin nousseita trendejä sekä myyntiorganisaatioiden tilaa yleisesti. Mitä enemmän yrityksiä osallistuu kilpailuun, sitä laadukkaamman ja tarkemman raportin voimme toteuttaa.

4) Kilpailuun aikaisemmin osallistuneet organisaatiot voivat tarkastella, kuinka heidän sijoittumisensa suhteessa muihin on muuttunut. Aikaisemmilla osallistujilla on myös erinomainen mahdollisuus kilpailla finaalipaikasta, mikäli he ovat kehittäneet toimintatapojaan edellisen benchmark-raportin perusteella.

Vuoden 2019 parhaaksi myyntiorganisaatioksi valikoitui LämpöYkkönen Oy

Vuoden 2019 voittaja LämpöYkkönen tarjoaa ympäristöystävällisiä ratkaisuja sekä lämmitykseen että viilennykseen. Yrityksen vahvuuksia ovat erityisesti myynnin johtaminen, innovatiivisuus, vastuullisuus ja asiakaskeskeisyys.

- Yritys on systemaattisesti johdettu ja he ovat ottaneet käyttöön useita eri myyntiprosesseja, jotka sopivat erilaisten asiakkaiden lähtökohtiin ja tarpeisiin. LämpöYkkönen on myös alansa pioneeri digitaalisten työkalujen ja etäkonseptien käytössä, kertoo kilpailun päätuomari Timo Kaski.

Osallistu kilpailuun: www.suomenparasmyyntiorganisaatio.fi

Kilpailu järjestetään yhteistyössä Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n kanssa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Ratapihantie 13
00520 HELSINKI

09 229 611http://www.haaga-helia.fi/fi

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu kouluttaa liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkii ja kehittää näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietotekniikka, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, liiketoiminnan palveluratkaisut ja kielet, toimittajakoulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus. Meille on tärkeää, että opiskelijoillamme on heti valmistuttuaan vahvat siteet työelämään. Panostamme toiminnassamme yrittäjyyteen, yhteistyöhön, innovatiivisuuteen ja kansainvälisyyteen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Space Tourism Forum Porvoo kokoaa yhteen avaruusmatkailun tutkimuksen ja koulutuksen asiantuntijoita12.11.2020 17:54:40 EETTiedote

Avaruusmatkailun alkaminen on näyttäytynyt pitkään saavuttamattomana päämääränä, mutta viime vuosikymmenen teknologisten läpimurtojen vuoksi ensimmäisten kaupallisten avaruusturismilentojen ennustetaan toteutuvan aivan lähitulevaisuudessa. Avaruusalan kehittyessä tarve tutkia tulevaisuuden ilmailun erilaisia näkökohtia tulee kasvamaan entisestään.

50 vuotta vieraanvaraisuusalan ammattilaisten tarinoita – Haaga-Helian Haagan restonomikampus viettää juhlavuotta2.11.2020 13:37:34 EETTiedote

Juhlavuoden kunniaksi on kerätty 69 restonomitarinaa juhlajulkaisuksi. Juhlakirjassa Haagan restonomit ja alumnit kertovat omista oppimispoluistaan, osaamisestaan, työuristaan, kehittymisestään ja tulevaisuuden näkymistään. Haagan kampukselta on 50 vuoden aikana valmistunut yli 7 000 restonomia. Julkaisun loppuun on lisäksi laadittu lähifuturologi alan mahdollisista kehityssuunnista. - Sähköisessä juhlakirjassa korostuvat vahva yhteisöllisyys, usko tulevaisuuteen, monipuolinen alan kirjo ja työtehtävät, kansainvälisyys ja tahto osaamisen jatkuvaan kehittämiseen. Katse julkaisussa on kaikkein olennaisimmassa, ihmisissä. Puolivuosisataisen taipaleen kunniaksi ääneen pääsevät restonomit, alamme tekijät ja sydän, toteaa Haagan kampusvastaava Risto Karmavuo. Juhlajulkaisuun pääset tästä: https://julkaisut.haaga-helia.fi/haagan-restonomikampus-50-vuotta-ammattilaisten-tarinoita/ https://julkaisut.haaga-helia.fi/haagan-restonomikampus-50-vuotta-ammattilaisten-tarinoita/

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme