Suomen Punainen Risti SPR

Suomen Punainen Risti ja Tokmanni yhteistyöhön

Jaa
Suomen Punaisen Ristin ja Tokmannin yhteistyö käynnistyy syyskuussa järjestettävästä Nälkäpäivä-keräyksestä ja jatkuu vähintään kaksi vuotta.
Kuva: Benjamin Suomela
Kuva: Benjamin Suomela

Yhteistyön tavoitteena on edistää ihmisten ja yhteisöjen hyvinvointia sekä vähentää yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Tokmanni tukee Suomen Punaisen Ristin ystävätoimintaa ja osallistuu yksinäisyyden vastaiseen työhön koko sopimuskauden ajan. Tokmanni on Punaisen Ristin kumppani myös Nälkäpäivä-keräyksessä.

Tänä vuonna Nälkäpäivä-keräys järjestään 26.–28.9. Nälkäpäivänä kerätään varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon, josta apua voidaan nopeasti lähettää sinne missä hätä on kaikkein suurin, niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Sekä Punainen Risti että Tokmanni vaikuttavat yli sadalla paikkakunnalla ympäri Suomen. – Tokmanni on vahvasti mukana suomalaisten ihmisten arjessa. Yhteistyö Tokmannin kanssa mahdollistaa meille aivan uudenlaisia kohtaamisia ja pääsemme tekemään asioita hieman eri tavalla kuin olemme aiemmin tehneet. Olemme siitä todella iloisia, kertoo varainhankinnan päällikkö Anna Laurinsilta Suomen Punaisesta Rististä.

– Olen erittäin innostunut yhteistyöstä Suomen Punaisen Ristin kanssa. Suomen Punainen Risti oli luonteva valinta yhteistyökumppaniksemme järjestön luotettavuuden ja laajan toimikentän vuoksi. SPR:llä on osastoja lähes kaikilla Tokmannin myymäläpaikkakunnilla, ja on hienoa, että monet tokmannilaiset pääsevät näin mukaan tärkeään vastuullisuustyöhön yksinäisyyttä ja syrjäytymistä vastaan, toteaa Tokmannin toimitusjohtaja Mika Rautiainen.

Lisätietoja:

Varainhankintapäällikkö Anna Laurinsilta, Suomen Punainen Risti, puh. 040 741 1030,  anna.laurinsilta@punainenristi.fi  

Sijoittajasuhde- ja viestintäpäällikkö Maarit Mikkonen, Tokmanni Oy, puh. +358 40 562 2282, maarit.mikkonen@tokmanni.fi 

Kuvat

Kuva: Benjamin Suomela
Kuva: Benjamin Suomela
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Punainen Risti SPR
Suomen Punainen Risti SPR
Tehtaankatu 1 a
00140 HELSINKI

https://www.punainenristi.fi/

Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.

Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.

Finlands Röda Kors är en av de största frivilligorganisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.

Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.

 

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye